Brasilialaiset muusikot elävät tänään samojen ongelmien kanssa kuin Eurooppaan muuttaneet kollegansa: monikansallisten levy-yhtiöiden ylläpitämät kliseet ja väkinäiset trendit pistävät heidät yhä vanhentuneeseen ”nakuranta-Rio-samba”-lokeroon.

Brasilian onneton taloudellinen tilanne vaikeuttaa taitelijoiden työtä entisestään, mutta kaikesta huolimatta suunta on selvä: brasilialaisen musiikin fuusioliike elää ja voi hyvin ja on vähitellen saamassa tilaa myös muualla maailmassa. Viimeisten vuosien aikana brasilialainen musiikki kaikissa muodoissaan on alkanut saada mittavasti lisää huomiota ja kiinnostusta osakseen myös valikoivassa ja itseriittoisassa Pariisissa.

Brasilian loputtoman innovatiivisen musiikkitarjonnan edustajat vaihtoehtoräppäreistä avantgarde-suuntauksen supernimiin ovat kaikki alkaneet käydä yhä useammin Euroopassa, eivätkä vähiten siksi, että he haluavat paitsi karsia vanhentuneet kliseet brasilialaisen musiikin ympäriltä – tarkoituksena on myös näyttää, mistä Brasiliassa todella on kysymys. Ja sama pätee Pariisissa asuviin brasilialaismuusikoihin.

Yksi Pariisin omaperäisimmistä tämän hetken brasilialaisryhmistä on jo 11-vuotias Tupi Nagô, jonka tyyli poikkesi totutusta alusta alkaen: ryhmän saundi perustui riolaisen carioca-rytmiikan ohella pohjoisen Bahian alueen axé-musiikkiin ja samba-reggaehen.

Vuosien saatossa Tupi Nagôn tyyli on muuttunut São Paulosta tulleen Silvano Michelinon otettua ryhmän johdon käsiinsä. Ryhmä haluaa tästedes avata ovia brasilialaisen musiikkiperinteen tuntemattomampiinkin puoliin, ja niitähän riittää.

Abra cada brasil

Tupi Nagôn uuden levyn nimi Abra cada Brasil tarkoittaa ”avaa kaikki Brasiliat”. Nimi on monella tapaa kuvaava: ryhmän uudistunut tyyli hakee inspiraatiota maan muistakin kuin ennalta tunnetuista rytmeistä, ja se keskittyy uutuutena myös pohjois- ja itäafrikkalaisiin perinteisiin.

Silvano Michelino analysoi Brasi-lian monikulttuurisuutta: ”Brasiliassa tunnetaan ennen kaikkea läntisen Afrikan ja sieltä varsinkin joruba-heimojen alueiden perinteet, mikä on tietenkin loogista ottaen huomioon siirtomaahistorian aikaiset kontaktit juuri näiden alueiden kanssa. Hyvin suuri osa Brasilian muusikoista – oli sitten kyseessä rokkarit tai muut – on jo vuosikaudet ammentanut inspiraationsa paitsi afrikkalaisista, myös monista muista – kuten vaikkapa in-tiaanien – perinteistä.”

Brasilialla on siis monet kasvot, ja muusikot näyttävät kokevan hyvin harmillisena sen, että esimerkiksi Euroopassa brassimusiikki oli yhtä kuin lambada, samba ja bossa nova siihen asti, kun noin kaksi vuotta sitten mediat keksivät, että brasilialaisethan osaavat nyt fuusioida ja ”uusi” hieno juttu on minimalistinen suuntaus, jonka keulahahmoja ovat Bebel Gilberto ja Moreno Veloso.

Silvano Michelino tuhahtaa: ”Brasilialaiset ovat fuusioineet musiikkityylejä toisiinsa jo satoja vuosia! Vaikka minäkin olen asunut Ranskassa jo viitisentoista vuotta, niin aina vaan löydän itseni tilanteesta, jossa minun brasilialaisena oletetaan soittavan vain sambarytmejä! Tupi Nagôn kanssa yritämme kaataa näitä raja-aitoja ja tuoda esille niitä muitakin puolia. Samalla annamme koko sopalle pariisilais-kosmopoliittisen sävyn. Emme yritäkään sopia trendien rajojen sisään. Trendit kun eivät yleensä edes kestä kovin kauan.”

Teennäisten trendien varjossa

Rio de Janeirosta kotoisin oleva hip hop -henkinen funk-tähti Fernanda Abreu sanoi muutama vuosi sitten Pariisin-keikkansa yhteydessä, että Brasilian rikkaan vähemmistöeliitin häikäilemättömyys ja Yhdysvaltojen ihannointi on tehnyt paljonkin haittaa Brasilian muusikoille. Radioasemilla soitetaan vain niitä kappaleita, jotka joku markkinointipomo katsoo riittävän kaupallisiksi.

Silvano Michelino vahvistaa korruptiopelin jatkuvan joka päivä entistä pahempana: ”Varakkaat monikansalliset levy-yhtiöt pitävät homman hyppysissään: kaupallisuus on ainoa kriteeri jolla on merkitystä. Vaikka olisit kuinka huono muusikko hyvänsä, niin kyllä sinä kappaleesi saat ra-dioon soitettavaksi kunhan maksat siitä. Koko maa on ostettavissa! Brasilian heikko taloudellinen ja sosiaalinen tilanne on todellinen onnenpotku näille rahasammoille. Kun varoja on rajoitetusti, ne suoltavat nyt markkinoille mahdollisimman halvalla tuotettua roskamusiikkia.”

”Tämän tarkoin kehitellyn tendenssin kornein muoto viime aikoina on ollut niinsanottu pagode-roskamusiikki, joka koostuu hataroista kahden tahdin sambakopioista. Näiden kappaleiden kylkiäisinä tarjotaan puolialastomia naisia, jotakuinkin pornografisia sanoja ja b-luokan strip-teasea muistuttavaa tanssia. Tosin, kyllähän lambadakin teki 1980-luvulla paljon hallaa brasilialaiselle musiikille: sen teennäisyys ja rytminen köyhyys antoi koko maailmalle aivan vääristyneen kuvan Brasiliasta.”

Alueellinen itseluottamus kasvaa

Ranskaan asettuneen Silvano Michelinon tapaan myös Brasiliasta piipahtaneet supertähdet Carlinhos Brown, Fernanda Abreu ja Lenine ovat kaikki puhuneet samaan sävyyn: Brasilia voi huonosti, mutta kansa ja muusikot pitävät pintansa. Kaikista vallankäyttäjien tempuista huolimatta taiteilijat saavuttavat yleisönsä ja välittävät tärkeitä viestejä musiikkinsa kautta kuulijoilleen, joista suuri osa on luku-ja kirjoitustaidottomia.

Musiikilla on erittäin tärkeä kansaa valistava ja yhdistävä roolinsa. Jos aikaisemmin brasilialaiset uskollisesti ajattelivat, että maassa on vain kaksi keskusta: Rio turismille ja São Paulo rahalle, niin viime vuosien aikana kypsynyt alueellinen itsearvostus on jo kantamassa hedelmää.

Maan koillisosassa sijaitseva Bahian alue ja sen kulttuurisesti hyvin rikas Recifen kaupunki on vahvistanut asemaansa autonomisena keskuksena, joka on vauhdikkaasti ohittamassa Rion suunnan näyttäjänä.

Silvano Michelino arvioi Recifen alueen vahvistumista musiikkimarkkinoilla todella positiiviseksi ilmiöksi: ”Onneksi äsken mainitsemani roskamusiikki-suuntauksen ohella on olemassa toinenkin, alati kasvava liike: Recifen saundi, jonka johtajia ovat Lenine ja Chico Cesar.

Recifen niin sanottu manga beat on osoittautunut laadukkaaksi liikkeeksi, mikä ei ole ihmekään, kun juuri tuon seudun muusikot ovat muutenkin aina olleet kovia yhdistelemään tyylejä. Esimerkiksi hip hopin ja maracatu-perinnerytmien sekoittelu on nyt in.”

Mitä nykytilanteesta tuumaa sitten itse Lenine, Recifen oma poika, jonka avantgardistiseksi mainittu tyyli kuitenkin perustuu pitkälti juuri maracatu-rytmiin ja alueen muihin omiin perinnerytmeihin? ”Brasilia on tänä päivänä paljon avoimempi asenteiltaan kuin vielä vähän aikaa sitten. Kansan itseluottamus ja alueellinen ylpeys on nousussa, enää kaikki ei onneksi pyöri Rion ympärillä. Olemme sekoitusta monista kansoista, ja se kuuluu musiikissammekin. Tärkeintä vain on pysyä mieleltään avoimena kaikelle ja olla samalla ylpeä omista juuristaan. Kun tietää kuka on ja mistä on tulossa, siinä ei trendejä tarvitse sen kummemmin pohtia,” analysoi vaatimaton Recifen tähti Lenine.

Tupi Nagô, Carlinhos Brown, Fernanda Abreu, Lenine, Chico Cesar ja monet muut brasilialaisen ”uuden aallon” edustajista ovat kaikki niin lahjakasta porukkaa, että jokaisen omaleimainen tyyli ja rajaton inspiraatio on antanut aikamoisen sätkyn ainakin allekirjoittaneelle.

Brasilialaisella musiikilla on monen monta ässää taskussaan ja yllätyksiä varastossaan: kannattaa tutustua!