Silminnäkijäromaaneistaan tunnettu meksikolainen toimittaja-kirjailija Elena Poniatowska on paikalla silloin, kun norsunluutornissa kukaan ei kuuntele.

”Journalistiset teokset ovat auttaneet minua ymmärtämään maatani. Tiedän nyt paljon sellaista, mitä en muuten tietäisi. Joskus haluaisin jo lopettaa näiden kirjojen kirjoittamisen, mutta aina tapahtuu jotain sellaista, mihin minua tarvitaan”, sanoo meksikolainen kirjailija ja toimittaja Elena Poniatowska. Kotimaassansa merkittävänä kulttuurivaikuttajana tunnettu Ponia-towska, 69, vastaanotti hiljattain Alfaguara-kustantamon palkinnon romaanistaan La Piel del cielo. Elämäkertaa ja Meksikon nykyhistoriaa yhdistävä teos kertoo astronomista, joka joutuu taistelemaan yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta vastaan.

Mullistusten muistiinpanija

Romaaninsa päähenkilön tavoin Poniatowska on koko elämänsä ajan puuttunut yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Vahvana ja vaikuttavana äänitorvena ovat olleet hänen journalistiset silminnäkijäromaaninsa. Niistä tunnetuin on La noche de Tlatelolco (1970), jossa Poniatowska kuvaa toimittajan silmin ja asianosaisia haastatellen, mitä tapahtui vuonna 1968, kun armeija valtasi pääkaupungin Méxicon yliopiston ja murhasi mieltään osoittaneita opiskelijoita.

Toinen vastaavanlainen silminnäkijäromaani Nada, nadie (1987) käsittelee vuonna 1985 Meksikoa ravistellutta maanjäristystä, joka muutti tuhansien ihmisten elämän. Silminnäkijöiden ja uhrien haastatteluille perustuvasta teoksesta kuvastuu solidaarisuus, jota miljoonakaupungissa ei aiemmin ollut koettu. Ihmiset auttoivat toinen toistaan, sillä maan silloinen presidentti torjui ylpeyttään kaiken kansainvälisen avun. Ponia-towska syyttää teoksessaan maan hallitusta muun muassa vastuuttomuudesta: kaupungin talot rakennettiin liian heppoisista materiaaleista.

Poniatowska on raportoinut ja ottanut aktiivisesti kantaa intiaanien kapinaan Chiapasin alueella 1990-luvulla. Hiljattain hän ilmaisi meksikolaiselle lehdistölle tyytyväisyytensä, kun maan senaatti vihdoin hyväksyi intiaanien oikeuksia koskevan lain. ”Intiaanien zapatistiliike on tärkeä koko Latinalaiselle Amerikalle. Se osoittaa, että asioista voidaan sopia myös ilman aseita”, Poniatowska sanoo.

”Ei ole totta, ettei ihmisillä olisi ääntä. Silminnäkijäromaanit kum-puavat häviäjien äänistä – niiden jotka eivät ole päässeet kapuamaan norsunluutorniin. Heidän äänensä on lopulta paljon voimakkaampi kuin kaikkien muiden – useimmiten emme vain osaa kuunnella sitä”, hän toteaa.

Toimittajaksi jo nuorena

Nainen joka on kuunnellut satojen häviäjien ääntä, saapui perheensä mukana Meksikoon 1940-luvun alussa. Poniatowskan isä on puolanranskalainen, äiti meksikolainen. Toimittajan työt hän aloitti 21-vuotiaana. ”Alussa en saanut juuri koskaan toteuttaa omia ideoitani. Kun tarjosin omaa aihetta, heti pomolla oli tyrkyllä joku toinen juttu, ja se piti tehdä hänen näkökulmastaan”, Poniatowska sanoo. ”Sittemmin työ on ollut minulle ihanteellista: olen saanut tutustua moniin ihailemiini ihmisiin. Monet kovia kokeneet ihmiset ovat antaneet minulle toivoa omalla rohkeudellaan.”

Uteleva kirjailija

Pitkä ura meksikolaisessa sanoma- ja aikakauslehdistössä jatkuu edelleen. Poniatowska on myös mukana toimittamassa maan kahta näkyvintä feminististä julkaisua. Useita kirjallisuuspalkintoja saanut Poniatowska on ainoa meksikolainen naistoimittaja, jolle on myönnetty kansallinen toimittajapalkinto.

Julkisuudessa esillä oleva yhteiskunnallinen vaikuttaja saa jatkuvasti loukkaus- ja uhkauskirjeitä. ”Kamalampia ovat öiset puhelinsoitot, joissa minut uhataan tappaa. On paljon ihmisiä, jotka eivät pidä minusta. Heidän mielestään olen taustani vuoksi ’venäläinen vakoilija ja kommunisti’. 47-vuotisen toimittajaurani aikana olen kuitenkin päässyt eroon peloistani”, Poniatowska sanoo.

Useiden kymmenien journalististen teosten lisäksi Poniatowska on julkaissut myös kaunokirjallisia romaaneja, runoutta, näytelmä- ja elokuvakäsikirjoituksia. Toimittajan leima on Poniatowskalle kuitenkin eräänlainen rasite: vaikka hän kirjoittaisi puhdasta fiktiota, lukijat tulkitsevat sen helposti faktaksi. ”Toimittajan ammattini näkyy kaikissa teoksissani. Saan kirjojeni materiaalin muiden ihmisten puheesta”, kirjailija myöntää. ”En ole koskaan ollut varma, onko kirjoittamani teksti hyvää vai huonoa. Ehkä siksi olen koko elämäni kysellyt asioita muilta ihmisiltä.”

Monet Poniatowskan teoksista ovat kunnianosoituksia Meksikon vahvoille edelläkävijänaisille. Oman teoksensa ovat saaneet esimerkiksi valokuvaajat Tina Modotti ja Lola Álvarez Bravo sekä taidemaalari Frida Kahlo. Meksikolaisista miehistä häneen suurimman vaikutuksen ovat tehneet kirjailijat Octavio Paz, Juan Rulfo ja Carlos Fuentes, taidemaalarit Rufino Tamayo, Diego Rivera, José Orozco ja David Siqueiros ja elokuvaohjaaja Luis Buñuel.

Työnsä vuoksi Poniatowska on matkustellut paljon, mutta palannut aina Meksikoon.
”En jättäisi maatani mistään hinnasta. Tärkeintä täällä ovat ihmiset, mutta kyllä tämä pääkaupunkikin on mukava paikka. 20 miljoonaa ihmistä ei voi olla väärässä.”