Alumiinisulattamo sulattaa yhteen uuden työkulttuurin ja vanhat epäluulot Mosambikissa, mutta arjen apartheid elää yhä.

Kun ryhdytään peräämään tasa-arvoa, mikä on oikea mittatikku? Verrataanko naapurimaahan vai ehkä työkaveriin? Mosambikin suurin, kaunein ja mallikelpoisin tehdas, alumiinisulattamo Mozal pitää sisällään jatkuvaa hankausta paikallisten ja ulkomaisten työntekijöiden välillä. Pinnan alla ei kiehu, mutta kivi hiertää kengässä.

Eteläisen Afrikan talouden ykkösmaa, Etelä-Afrikka, tuntuu ulottaneen lonkeronsa sadan kilometrin verran Mosambikin puolelle. Uusi komea asfalttitie kuljettaa matkaajan maiden rajalta Maputon liepeille tunnissa. Muutama vuosi sitten matkaan sai varata aikaa kaksin verroin, eikä vanhalle säiden syömälle tielle ollut sadesäällä asiaa kuin nelivedolla. Pimeässä Maputoon saapuva näkee pitkän ja pimeän maaseututaipaleen jälkeen ensimmäisen valonkajastuksen taivaanrannassa. Perillä pääkaupungissa, jo nyt? Ei vielä. Maputon kanssa yhtä kirkkaana loistavat Mozalin valonheittimet. Mozal, lähes puolet Mosambikissa käytettävästä sähköstä kitaansa nielevä alumiinisulattamo, kimaltelee yössä kuin pienoiskaupunki.

Mozal on se veturi, jonka odotetaan pelastavan Mosambikin talouden. Vuosi sitten valmistunut tehdas vastaa jo nykyisellään viidestä prosentista maan bruttokansantuotetta. Parhaillaan rakenteilla oleva kakkosvaihe tulee kaksikertaistamaan Mozalin tuotantokapasiteetin. Mozal on Mosambikin mittakaavassa suuri työllistäjä: alumiinisulattamossa on töissä 900 ihmistä. Ja Mozaliin riittää tulijoita, sillä palkat ovat reilusti maan keskitason palkkoja parempia. Siitä huolimatta Mozalissa on jo lakkoiltu parempien palkkojen puolesta. Tyytymättömyyden syynä on se, että tehtaan satakunta ulkomaalaista työntekijää tienaavat paljon mosambikilaisia työkavereitaan enemmän.

”Tunnemme olevamme toisen luokan työntekijöitä, niin palkan kuin kohtelunkin suhteen”, kertoo tehtaalla pari vuotta työskennellyt mosambikilainen insinööri Diamantino Masseco (nimi muutettu).

Sama työ, eri palkka

Mozalin paikallisten työntekijöiden vaatimukset on saatu tiivistettyä neljään sanaan: sama palkka samasta työstä.

”Ei meillä ole mitään sitä vastaan, että ulkomaisille työntekijöille annetaan ulkomaankomennukseen liittyviä etuja. On vain reilua, että vieraaseen maahan töihin lähtevä saa asunnon, kotilomat, tukia lasten koulumaksuihin ja muuhun. Mutta peruspalkan samasta työstä pitäisi olla sama, tuli työntekijä mistä tahansa”, Masseco sanoo.

Mozal on lähes kokonaan ulkomaisessa omistuksessa. Mozalin kolme pääosakasta ovat kaivos- ja metallijätti BHP Billiton, eteläafrikkalainen Industrial Development Corporation ja Mitsubishi. Neljäs osakas on Mosambikin valtio, neljän prosentin omistuksellaan. Myös tehtaan ylin johto on ulkomaalaisten käsissä. Hierarkian kolmannelta portaalta löytyy jo mosambikilaisiakin. ”Saman tasoista työtä tekevät ulkomailta tuodut työntekijät tienaavat 5 000 dollaria (33 500 markkaa) kuussa, mosambikilaiset vain reilut 1 000 dollaria (6 700 markkaa)”, Masseco kertoo.

Hierarkian alemmilla portailla ei ole samaa ongelmaa, sillä tehtaan perustöihin ei kannata käyttää ulkomaalaisia. Mosambikilaiset esimiehet ovatkin erityisen kitkeriä palkkaeroista. He saavat alaisikseen monin verroin paremmin ansaitsevia ulkomaalaisia. Mozalin keskijohtoon kuuluvia mosambikilaisia yhdistää Massecon mukaan yksi asia: he ovat kaikki opiskelleet ulkomailla. Suurin osa on saanut koulutuksensa entisen itäblokin maissa. Osa on opiskellut ja hankkinut työelämän kannuksensa Massecon tapaan Länsi-Euroopassa. Koulutuksen tasossa ei siten luulisi olevan suurta eroa ulkomaalaisiin työntekijöihin verrattuna.

Mozal on tarkka julkisuuskuvansa suhteen: utelias toimittaja saa luvan faksata kysymyksensä etukäteen tehtaalle. Päiväkausien soittelun jälkeen tulee vihdoin vastaus: toimitusjohtaja on lomalla, eikä paikalle ole ketään, jolla olisi lupa antaa haastattelua henkilöstöasioista.

Johannesburgista puhelinlangan päähän löytyy mies, jolla on lupa puhua. Mozalin pääosakkaan BHP Billitonin sijoittajasuhteista vastaava Michael Cambell valittelee, ettei tunne tehtaan tilannetta niin tarkkaan, että osaisi vastata yksityiskohtaisiin kysymyksiin.

Apartheidin haamu elää

”Mozalin ulkomaisista työntekijäryhmistä ei yksikään nouse ylivoimaisesti muita suuremmaksi. Eniten tehtaalla on töissä eteläafrikkalaisia, ranskalaisia, brittejä ja australialaisia”, Cambell listaa.

Vaikka Mozalissa on ulkomaisia työntekijöitä monesta eri maasta, ongelmat tuntuvat kärjistyvän mosambikilaisten ja eteläafrikkalaisten välisiin suhteisiin. Mosambikissa käytävää keskustelua seuratessa kuulostaa siltä, ettei muita kansallisuuksia tehtaalla työskentelekään.

Valkoisten eteläafrikkalaisten ja mosambikilaisten suhteita tulehduttavat yhä muistot siitä, mitä tapahtui 1980-luvulla: apartheid-hallinto kävi ANC:n aktivistien kimppuun myös Mosambikin puolella. Aina ei osuttu oikeaan kohteeseen, ja pommit veivät myös tavallisia mosambikilaisia. ”Hetki sitten he tuhosivat maatamme. Nyt he tulevat tänne pelastamaan ja opettamaan. Eihän siinä ole mitään järkeä”, Masseco puuskahtaa.

Rasismi ei ole enää avointa, mutta se on kuitenkin läsnä. Nöyryyttävimpiä ovat arkipäivän pienet asiat kuten tapa puhua. ”Eivät he puhu meille niin kuin ihmisille vaan kuin jollekin alempiarvoiselle. Apartheidin opit paistavat läpi. Ei ihminen pysty kauan peittelemään, mitä todella ajattelee. Hehän ovat varttuneet ympäristössä, joka kasvatti heidät uskomaan, että musta on aina alempiarvoinen, ettei mustaa tervehditä”, Masseco miettii.

Masseco muistuttaa, että eteläafrikkalaisten joukossa on myös avarakatseisia, kaikkia tasa-arvoisesti kohtelevia miehiä. Tosin harvassa. Hyvin koulutettu, vastuullisissa tehtävissä oleva Masseco tuntee silti itsensä usein silmätikuksi, vaikka onkin omalla maallaan. ”Kokouksissa näyttää välillä siltä, että olen joutunut vahingossa Euroopaan, kokousväki on täysin white”, hän sanoo.

Kultamunia muniva kana

Mosambikin valtio odottaa Mozalilta paljon. Alumiinisulattamosta toivotaan magneettia, joka vetäisi puoleensa muita jättiluokan ulkomaisia investointeja, joita maa niin kipeästi kaipaa. Tulokkaille on tarjolla erityisetuja myös verotuksen ja tullimaksujen osalta. Mozalin ensimmäisen vaiheen sijoitukset nousivat 8,7 miljardiin markkaan. Pian alkava toinen vaihe tuo Mosambikin maaperälle 6,7 miljardin markan edestä lisää sijoituksia. Valtiovallalle Mozalin taannoinen lakko oli kiusallinen, sillä lakkoilevat työntekijät eivät ole hyvää mainosta sijoittajia kosiskelevalle maalle. Pääministeri Pascoal Mocumbi varoittikin tappamasta kultamunia munivaa kanaa.

Mitä Mosambik sitten saa siitä, että sen mailla on Mozalin tapainen jätti-investointi? Kun investoinnit on saatu maksettua, Mosambikille irtoaa valtion osakkuuden mukainen neljän prosentin siivu voitoista. Cambell kumoaa Mosambikissa yleisen uskomuksen siitä, että Mozal ei maksa maahan veroja. ”Ei tämä mikään veroparatiisi ole. Maksamme toki veroa liikevaihdostamme”, sanoo Cambell.

Mozal ottaa myös huomioon ympäröivän todellisuuden. Tehtaan lähiseudun kehitystä tukemaan on perustettu oma yhteisötukiohjelmansa. ”Pyrimme käyttämään paikallisia työntekijöitä, silloin kun se suinkin on mahdollista. Ei ole kannaltamme pitkällä aikavälillä järkevää tuoda maahan aina vaan uusia ulkomaalaisia työntekijöitä. Toistaiseksi Mosambikissa ei kuitenkaan ole tarpeeksi tarpeitamme vastaavia koulutettuja ihmisiä”, Cambell toteaa.

Työkulttuuri edistyksellistä

Vaikka välit ulkomaalaisten ja paikallisten työntekijöiden välillä joskus hiertävätkin, Mozalin työkulttuuri on sittenkin tasa-arvoisuudessaan Mosambikissa mullistavaa. ”Toimitusjohtaja vaihtaa välillä haalarit päälle ja tulee tehtaan puolelle, likaisiin töihin. Silloin tällöin hän syö tehtaan ruokalassa, tavallisten duunareiden kanssa”, Masseco kertoo.

Se jos jokin on Mosambikissa omalaatuista. Mosambikissa pomo pitää yleensä etäisyyttä alaisiinsa, eikä sotke käsiänsä likaisissa töissä. Hierarkkisessa kulttuurissa vallan merkeistä pidetään tiukasti kiinni. ”Työntekijöiden hämmennystä uuden oudon työkulttuurin edessä kuvannee se, että pomon syödessä parin markan perusruokaa, duunarit epäilevät hänen olevan tilapäisesti puilla paljailla”, Masseco naureskelee.

”Kyllä Mozal tulee muuttamaan täkäläistä työkulttuuria, ja parempaan suuntaan. Mozal on ammattimaisuudessaan ja laadussaan aivan eri tasoa, kuin muut maassa toimivat yritykset”, Masseco myöntää.

Mies on hiljattain vaihtanut Mozalin palkkalistoilta Mozalille palveluja tarjoavan, australialaisessa omistuksessa olevan yrityksen palvelukseen. Uusi työnantaja takaa paremman palkan, vaikkei työmaa muutukaan: päivät kuluvat yhä Mozalilla. Työnantajan nimen muutoksen myötä ei pääse asenteita karkuun. Tuoreimmasta Massecon rasistiseksi tulkitsemasta välikohtauksesta ei ole viikkoakaan: laitevian syytä perättiin Massecolta vihaisesti huutaen, mutta Massecon valkoisen työkaverin tultua paikalle aiheesta keskusteltiin asiallisesti, ilman liikoja desibelejä.

Masseco on ehtinyt tehdä alansa töitä Mozalin ja australialaisen firman lisäksi myös eurooppalaisissa ja mosambikilaisissa yhtiöissä. Mikä niistä on mieluisin? ”No, täytyy tunnustaa, että kyllä se kaikista ongelmista huolimatta taitaa olla Mozal”, Masseco nauraa.