Hirmumyrskyn tuhoja paikkaamaan lähetetty ulkomainen katastrofiapu ei löytänyt Nicaraguassa kunnolla perille. Vielä on epäselvää, kuinka paljon presidentti lähipiireineen pimitti rahoista itselleen.

MANAGUA — Lokakuussa kolme vuotta sitten Hondurasin ja Nicaraguan ylle juuttuneen hurrikaani Mitchin aiheuttamat tuhot olivat suuruudessaan järisyttävää luokkaa: ihmishenkiä menetettiin noin 10 000, miljoonia keskiamerikkalaisia jouduttiin evakuoimaan asuinalueiltaan ja sijoittamaan uudelleen. Pelkästään aineelliset menetykset on arvioitu 40-65 miljardiksi markaksi. Mitchin aiheuttaman ekologisen tuhon määrää ei pystytä mittaamaan rahassa.

Sateiden loputtua Hondurasissa, Nicaraguassa ja El Salvadorissa jouduttiin analysoimaan, mitä hurrikaanin jälkeinen elämä kussakin maassa käytännössä tarkoitti.

Tehtiin ainakin kaksi merkittävää johtopäätöstä. Ensimmäinen niistä oli se, että kussakin maassa jälleenrakennus omin voimin oli mahdoton tehtävä. Köyhien ja velkaantuneiden maiden oli välttämättä käännyttävä kansainvälisten avunantajien puoleen. Mitchin kourissa kamppailleet Keski-Amerikan maat saivatkin nopeasti tukijoita ja kaipaamaansa apua.

Toiseksi, maiden hallitukset, kansalaisyhteiskunnan edustajat ja tukijamaat olivat kaikki sitä mieltä, että Mitch-apua ei tullut rajoittaa vain tuhojen korjaamiseen, vaan sitä piti laajentaa niin, että ulkomaisen tuen avulla toteutetut muutokset ohjaisivat maat kestävän kehityksen tielle. Ajatuksena oli, että maiden yhteiskunnallinen ja ekologinen haavoittuvuus vähenisi.

Mitchin tuhojen korjaamiseen Keski-Amerikan maille myönnetty apu edellytti niin sanotun Tukholman julistuksen mukaisesti maiden hallituksilta todellisia toimia yhteiskunnallisen ja ekologisen tilanteen kohentamiseksi. Samalla niiltä vaadittiin myös läpinäkyvää politiikkaa, hajautettua hallintoa sekä kansalaisten osallistumisen turvaamista.
 

Nicaraguan hallitus lipsuu

Mitchin jälkeen Nicaraguassa kansalaisyhteiskunnan edustajat halusivat nähdä onnettomuudessa myös mahdollisuuden siemenen. Kansalaisyhteiskunnan edustajien mukaan oikein johdetun jälleenrakennustyön avulla maasta olisi mahdollista rakentaa tasa-arvoinen ja ekologisesti kestävä.

Kansalaisjärjestöt ehdottivat, että jälleenrakennuksessa keskityttäisiin asuinrakentamiseen, ihmisten perustarpeiden tyydyttämiseen, työttömyyden hoitoon, pienten ja keskisuurten yritysten toiminnan aktivoimiseen erityisesti maaseudulla, kansalaisten osallistumisen parantamiseen ja informaation kulun turvaamiseen.

Kansalaisjärjestöt esittivät myös, että maahan luotaisiin luonnonkatastrofien ehkäisyyn ja niihin valmistautumiseen keskittyvä laajapohjainen yhteistyöelin, jossa hallituksen ja viranomaisten lisäksi olisi täysvaltaisina toimijoina myös kansalaisyhteiskunnan edustajia. Vaikka nämä tavoitteet kirjattiin melko samansuuntaisina myös hallituksen ohjelmaan, kansalaistoimijoiden mukaan juuri mitään sovittuja askeleita ei kuitenkaan otettu.

El Salvadorissa kansalaisjärjestö UNESin (Unidad Ecológica de El Salvador) puheenjohtajan Angel Ibarran mukaan maan hallitus pyrki alun pitäen ekologisen ja sosiaalisen haavoittuvuuden vähentämisen sijasta käyttämään Mitch-apua parantaakseen maan taloudellisen eliitin asemaa. Se suuntasi tukea vientiyrityksiä palvelevaan infrastruktuuriin ja muun muassa yksityisten pankkien välittämiin kehitysluottoihin, joiden piiriin Mitchistä eniten kärsineillä pienillä tuottajilla ei ollut mitään pääsyä. Moniin muihin sovittuihin kohteisiin suunnattua apua väheksyttiin.

Nicaraguassa kävi samoin. Ruokaturva-asiantuntija Cirilo Oteron mukaan Nicaraguan maatalouspolitiikka suosii vain vientiin suuntautuvaa maataloutta. ”Talonpojat on jätetty oman onnensa nojaan, ilman luottoja, myyntikanavia ja teknistä apua”, hän summaa. ”Ihmisten ruokaturva on olennaisesti heikentynyt entisestään, vaikka maahan on virrannut apua.”

Minne apu menee?

Viime heinäkuussa nicaragualaisessa El Nuevo Diario -päivälehdessä sekä rakennuttajien yhteenliittymän COERCO:n (Corporación de Empresas Regionales de la Construcción)että rakentajien ammattiliiton johtomiehet vaativat pontevasti hallitukselta selitystä maksamattomista Mitch-työmaista.

COERCO:n mukaan hallitus on velkaa rakennuttajille kaiken kaikkiaan noin 250 miljoonaa markkaa. Työntekijäjärjestön huoli menetettyjen palkkojen lisäksi oli se, että 1 400 rakentajaa oli vaarassa jäädä kokonaan työttömäksi, kun rakennusyhtiöt ajautuivat käteispulassaan konkurssin partaalle.

Minne ovat kadonneet ulkomaisena apuna tulleet Mitch-dollarit?, jutun kirjoittanut toimittaja kummasteli. Lisämakua skandaaliin toi se, että presidentti Arnoldo Alemán oli samaan aikaan – maan nälkätilanteesta huolimatta – kalliin ja yleisesti kummeksutun pariviikkoisen Aasian kiertomatkansa viimeisessä välietapissa Pariisissa shoppailemassa seurueineen.

Alemánin valtakaudella korruptio on riistäytynyt käsistä. Lähisukulaisineen ja ystävineen presidentti on käärinyt erilaisilla liiketoimillaan nicaragualaisittain tähtitieteellisiä summia, joista liikkuu vain epämääräisiä arvioita. Vielä 10 vuotta sitten keittohiilikaupalla ja kananmunien myynnillä eläneellä ja lähes varattomalla Alemánilla on nyt omistuksia 52:ssa eri kohteessa, kahvitiloista eri alojen yrityksiin.

Presidentin tiedetään junailleen Mitch-urakoita lähipiirilleen. Jotain hänen asenteestaan hätäapuun kertoo syyskuussa 2001 annettu lausunto, jossa hän toivoi ruoka-apua antavien tahojen suuntaavan solidaarisuutensa riisisäkkien sijasta dollareina suoraan hallituksen kassaan. Niinhän tehtiin diktaattori Somozan aikana vuonna 1972 tuhoisan maanjäristyksen jälkeen – silloin hallitsija kahmi itselleen lähes kaiken ulkomaisen hätäavun.

Nicaraguassa rehottava korruptio ja instituutioiden heikko tila on ajan mittaan kypsyttänyt myös monet Nicaraguan päätukijamaista – muun muassa Ruotsin ja Hollannin, joiden lähettiläät ovat arvostelleet hallituksen toimintaa kovin sanoin.

Suunta huonompaan päin

Nicaraguassa Mitchin jälkeen syntynyt, nyt jo 350 kansalaisjärjestön muodostama CCER (Coordinadora Civil para la Emergencia y Reconstrucción), on julkaissut selvityksiä Alemánin hallituksen toiminnasta ja Tukholman julistuksen täytäntöönpanosta. CCER:n raportissa ei kysytä pennien perään, mutta Alemánin hallinnostaTukholman sopimuksen toteuttajana se antaa melko lohduttoman kuvan.

CCER lähtee siitä, että myös toimet ekologisen haavoittuvuuden vähentämiseksi jäävät auttamatta kosmeettisiksi, jos yhteiskunnallista haavoittuvuutta – toisin sanoen köyhyyttä – ei kyetä vähentämään. Juuri tässä peruskysymyksessähän Alemánin hallitus on pahiten epäonnistunut kaikkien mittareiden mukaan.

Tämänvuotinen UNDP:n inhimillisen kehityksen raportti ei esimerkiksi Nicaraguan osalta näytä positiivista suuntaa juuri millään sektorilla – huolimatta siitä, että Nicaragua nousikin muutaman pykälän kaikkien maiden vertailussa. Raportin tilastot ovat voittopuolisesti vuodelta 1999, jolloin jälleenrakennukseen tulleet varat nostivatkin hetkellisesti joitakin talouden tilaa kuvaavia lukuja ylöspäin.

CCER:n raportissa kehutaan joitain hallituksen toimenpiteitä, kuten esimerkiksi kansallisen koulutussuunnitelman laatimista ja luonnonkatastrofien aiheuttamien vahinkojen minimointiin tähtäävän lain hyväksymistä.

Nämä toimenpiteet, kuten muutkin suunnitelmat, ovat CCER:n mukaan kuitenkin suurimmalta osaltaan jääneet ilman käytännön toteutusta, ja siksi päätavoitteessa – ympäristön ja yhteiskunnallisen tilanteen kohentamisessa – on epäonnistuttu – ja menty jopa entistä huonompaan suuntaan.

Yksi esimerkki on Suomen rahoittama ympäristöohjelma PANIF. Sekin niputetaan raportissa monien muiden lailla sarjaan ’hyvät yritykset’, jotka eivät haasteellisista tavoitteistaan huolimatta ole kyenneet hillitsemään ympäristön tilan heikkenemistä.

Hankkeiden heikko vaikutus johtuu raportin mukaan voittopuolisesti siitä, että niiden toteutuksessa ei ole huomioitu riittävästi paikallisia toimijoita. Tavallisten kansalaisten kuuleminen oli yksi Mitch-avun peruslähtökohdista ja ’ehdoista’ sekin.