Musta Dekamerone.
Koonnut Leo Frobenius (2. tark. painos)
Suomentanut Tuukka Kangasluoma.
Basam Books 1994.
Musta Dekamerone on kokoelma eroottissävyisiä veijaritarinoita Afrikasta. Saksalainen Leo Frobenius keräsi kokoelman tarinat 1900-luvun alussa pääosin Pohjois-Afrikasta. Mukana on tarinoita muun muassa berbereiltä, Sahelin alueen kansoilta, Niger-joen varrelta ja Kamerunista. Boccaccion Decameroneen teoksen yhdistää ehkä eniten tarinoiden veijarimaisuus ja eroottisuus. Mustan Dekameronen kertomukset eivät kuitenkaan ole novelleja, vaan Frobeniuksen muistiinkirjoittamaa suullista tarinaperinnettä.
Tämä näkyy toistuvina lausekuvioina ja juonirakenteina. Usein tarinat rakentuvat tarinankertojan yhteenpunomista irrallisista pikkukertomuksista. Sama sankari saattaa kokea joukon seikkailuja, jotka eivät oikeastaan liity mitenkään toisiinsa. Loppuun on voitu vielä lisätä pieni kasku tai syntymyytti, jonka yhteys kertomukseen jää harvinaisen epäselväksi.
Suullisessa kertomistilanteessa tällainen ei häiritse: Kuulijat uppoutuvat ammattikertojan tarinaan, jota tämä säestää musiikilla, eleillä ja liikkeillä. Tarina etenee ja aiemmin tapahtunut unohtuu. Vain paperille vangittuna kertomusten logiikka tuntuu heittävän älytöntä häränpyllyä. Mustaa Dekameronea lukiessa kannattaakin kuvitella itsensä istumassa pohjoisafrikkalaisen kylän aukiolla, jossa tarinaniskijä on juuri aloittamassa esitystään…
Opettavaisia seksitarinoita
Mustan Dekameronen tarinat kertovat sankareista ja veijareista, jotka huijaavat ruhtinaita tai röyhkeitä rosvoja. Usein kertomuksissa tärkeässä osassa ovat vaimot ja tyttäret, joita mustasukkaiset ylimykset varjelevat. Veijari keksii kuitenkin keinon päästä naisten vuoteeseen, useimmiten naisen itsensä avulla.
Varsinaisesta erotiikasta on harvemmin kyse. Sankarit vain makaavat koko tytärsarjan peräkanaa tai ryöstävät kuninkaan vaimon itselleen. Kokoelmassa on myös muutamia alkumyyttejä, jotka kertovat hauskasti, kuinka seksi keksittiin. Yleensä näissäkin tarinoissa aktiivisena osapuolena ovat miehet, jotka huijaavat naiset avaamaan reitensä. Vaikka tarinoita ei voi luonnehtia poliittisesti korrekteiksi saati tasa-arvoisiksi, ne ovat vilpittömän elämäniloisia.
Varsinainen iloittelu on kokoelman viimeinen tarina Ainihtem, joka kertoo kauniista ja komeasta Simoasta, joka naiseksi pukeutuneena viettelee naisen toisensa jälkeen ja harrastaapa seksiä myös miesten ja aasintammankin kanssa.
Monesti kertomukset päättyvät opetukseen. Vaikka isä sulkee tyttärensä taloon, nuori mies onnistuu tyynyksi naamioitumalla pääsemään tämän makuukamariin ja kohta on tytär raskaana. Niinpä lopussa todetaan: ”Ja siitä pitäen ei nuoria tyttöjä enää ole teljetty sisään lukkojen taakse. Sillä jos nuoret ihmiset rakastuvat, niin sille ei kuitenkaan kukaan voi mitään.”
Retki viattomaan maailmaan
Musta Dekamerone kertoo yleisinhimillisistä asioista: rakkaudesta, himosta, pelkuruudesta, rohkeudesta ja typeryydestä. Muutakin tuttua löytyy. Mustasta Dekameronesta kerrotaan useampikin muunnelma Tuhkimo-sadun kengänkokeilusta – tosin Afrikassa kengän tilalla on sormus. Suomalainen 2000-luvun lukija saattaa kuitenkin hämmentyä paikoitellen. Tarinoissa elää täysin vieras ei-valkoinen kulttuuri – vaikka kertomukset on kerätty siirtomaa-ajalla, niissä ei ole yhtään valkoista eurooppalaista henkilöä. Sen sijaan pääsemme perehtymään afrikkalaisten pikkukuninkaiden hoveihin ja kansantapoihin, joiden merkitys ei aina aukea länsimaiselle lukijalle.
Vaikka ihmishenget ovat halpaa tavaraa Mustassa Dekameronessa – usein päähenkilökin kuolee ohimennen loppupuolella ja tarinaa jatkaa hänen poikansa tai veljensä – kertomukset ovat viattoman aistiniloisia. Ne tuntuvat herättävän henkiin maailman, jota sovinnaisuus ja moraali eivät vielä ole turmelleet.