Tony Vaux
The Selfish Altruist
Relief Work in Famine and War
Earthscan 2001

Tony Vauxilla on yli kahden vuosikymmenen kokemus katastrofeista. Hän työskenteli vuosina 1984-1993 avustusjärjestö Oxfamin hätäavun johtajana aluksi nälänhädästä kärsivässä Etiopiassa ja sitten sisällissotia käyvissä Mosambikissa, Sudanissa, Somaliassa ja Afganistanissa. Vuodesta 1993 hän toimi Oxfamin Itä-Euroopan operaatioiden johtajana vastaten muun muassa Jugoslavian hajoamista seuranneesta pakolaiskriisistä.

Vaux ei kaihda tiukkoja kysymyksiä eikä epämiellyttäviä totuuksia eritellessään avustusjärjestöjen roolia katastrofien lievittäjänä. Hän kyseenalaistaa sen laupiaan samarialaisen puhtoisen imagon, joka läntisten avustusjärjestön kenttätyöntekijöille on annettu.

Nälänhätä ja sota synnyttävät kaikissa vahvoja tunnereaktioita. Epätoivon näkeminen läheltä vahvistaa useimmissa voimattomuutta. Avustustyöntekijä ei voi välttyä mielenkuohuilta, mutta hänen on kyettävä muuttamaan omat tunteensa käytännön toiminnaksi ja tehtävä vaikeita valintoja. Myös avustajien omat arvostukset ja ennakkoluulot vaikuttavat väistämättä kenttäprojekteihin. ”Auttamisen halu muuttuu niin helposti vallan haluksi”, Vaux kirjoittaa.

Kylmän sodan päättyminen Yhdysvaltain johtamaan uuteen maailmanjärjestykseen muutti perusteellisesti avustusjärjestöjen työtä. Muutosta ei Vauxin mukaan kuitenkaan havaittu ajoissa, ja esimerkiksi Kosovossa ajauduttiin pettävälle tielle, jossa avustusjärjestöjen puolueettomuus joutui vaaraan.

”Kosovossa annoimme poliitikkojen ohjailla inhimillistä huoltamme juuri heidän haluamallaan tavalla. Kun siemailimme teetä ranskalaisten sotilaiden kanssa sekä pystytimme pakolaisten telttoja ja vesihuoltojärjestelmiä Nato-joukkojen sekaan, me emme toimineet puolueettomina huminitaarisen avun välittäjinä, vaan ikäänkuin olisimme olleet osa Natoa.”

Vauxin kritiikin uskottavuutta lisää, että hän kirjan sivuilla kertoo itse kannattaneensa serbijoukkojen pommittamisen aloittamista, jotta Kosovon sota saataisiin loppumaan. Pakolaisten ja sodan uhrien hätä oli liian lohdutonta nähtävää, ja sille oli saatava loppu. Vasta myöhemmin hän havahtui miettimään, mitä avustusjärjestö Oxfamin asettuminen yhtä osapuolta vastaan merkitsi sodan päättymisen jälkeen alkavien avustusoperaatioiden kannalta.

”Oxfam ei onnistunut yrityksessään etääntyä Natosta. Tämä antoi Milosevicille oikeutuksen syyttää meitä puolueellisuudesta sekä heittää meidät ulos Serbiasta ja estää meitä auttamasta eniten avun tarpeessa olleita ihmisiä.”
 

Avustusjärjestöt muuttuneet hallituksen alihankkijoiksi

Vaux arvioi kirjassaan hallitusten yhä selvemmin johtavan ”uuden maailmanjärjestyksen” ajan katastrofiapua. Avustusjärjestöjen tehtäväksi on usein jäänyt lähinnä hallituksen alihankkijana toimiminen, jolloin myös mahdollisuus poliitikkojen toimien kritiikkiin on supistunut.

Erityistä ajankohtaisuutta Vauxin pohdinnoille antaa terrorisminvastaisen taistelun nimissä tapahtuva sotiminen Afganistanissa. Vauxin visio avustusjärjestöjen muuttuneesta roolista herättää muun muassa kysymään, pakotetaanko YK ja avustusjärjestöt lopulta talebanien kukistumisen jälkeen vastaamaan kaoottisen tilanteen hallinnoimisesta? Ja miten avustusyhteisö säilyttää puolueettoman roolinsa ja toimintamahdollisuutensa muslimimaissa kriisin kiivaimman vaiheen laukeamisen jälkeen?

Afganistan opetti Vauxia näkemään, että hyvät aikomukset ja avun ehdollistaminen voivat myös toimia avustusjärjestöjen periaatteita vastaan. Hän kertoo Oxfamissa talebanien valtaannousun aikoihin käydyn gender-väittelyn vaikutuksista. Avustusjärjestössä oli havaittu, että kehitystyö voi olla pitkällä aikavälillä tuloksellista vain, jos siihen yhdistyy naisten aseman parantaminen. Koska talebanit sortivat räikeästi naisia, avustustyö Afganistanissa päätettiin keskeyttää.

Gender-keskustelu oli Oxfamille harppaus eteenpäin, sillä se merkitsi monia naisnäkökulmaa tukevia muutoksia järjestön kehitysyhteistyöhankkeisiin. Afganistanissa periaatteellisesti oikeasta kannasta joutuivat kuitenkin kärsimään myös ne naiset, joiden etuja haluttiin puolustaa. Oxfamin keskeytyneet kyläprojektit ja ruoka-apu olivat olleet tärkeimpiä juuri maaseudun köyhille naisille.

Kenelle avustaja on vastuussa?

Avustusjärjestöt ovat Vauxin mielestä yksinkertaistaneet auttamistyön vastuusuhteet. Erityisesti katastrofiavussa on houkutus nähdä avunsaajat ”kohteina” tai ”uhreina”. Vaikka ”osallistavan kehitystyön” iskulauseet ovat jossain määrin muuttaneet läntisten avustusjärjestöjen ajattelua, arkinen avustustyö on yhä ylhäältä alas suuntautuvaa. Vauxin mielestä asian ydin on siinä, kenelle avustusjärjestöt katsovat olevansa tilivelvollisia. Hän kritisoi järjestöjä siitä, että ne katsovat yhä olevansa vastuussa rahoista vain niiden lahjoittajille, eivät niinkään avun kohteille.

Kaikille kehitysmaissa työskenteleville ja niistä kiinnostuneille Vauxilla on tärkeä muistutus: ”On oltava tietoinen siitä, että avustustyöntekijällä on aina matkatavaranaan paljon asioita omasta kulttuuristaan. On jatkuvasti kyettävä kyseenalaistamaan oma toimintansa.”