Näkökulmat

Ajan kasvot

Kun Mooses pyysi Jumalaa näyttämään hänelle kasvonsa, Jumala vastasi Moosekselle: ”Sinä et voi nähdä minun kasvojani, sillä yksikään ihminen, joka näkee minut, ei jää eloon.” Sitten Jumala kehotti Moosesta astumaan läheiselle kalliolle ja Hän sanoi: ”Kun minun kirkkauteni kulkee ohitse, asetan minä sinut kallion rotkoon, ja peitän sinut kädelläni, kunnes olen kulkenut ohi. Kun minä sitten siirrän pois käteni, näet sinä minun selkäpuoleni, mutta kasvojani ei voi kukaan katsoa.”

Alexis Kouros: Lähikuva kuolemastaEräs ystäväni sanoi tulkitsevansa jakeen symboliikkaa siten, että ihminen ei voi nähdä Jumalan läsnäoloa elämässään, paitsi katsomalla taaksepäin. Silloin tajuaa, että siellä Hän oli läsnä, ja se ja se tapahtuikin Jumalan käden kautta. Minusta symboliikka ei jää tähän.

Ihmisen kyky nähdä yleisesti ottaen nykyhetkeä — sekä henkilökohtaisessa elämässään että ihmiskunnan historiassa — on äärettömän heikko, ellei olematon. On helppo katsoa taaksepäin historiaa, kummastella ja kritisoida tapahtumia, löytää paholaisia ja enkeleitä, tuomita tekoja ja ihmisiä. Menneisyyttä käsittelevä kirjallisuuskin on runsasta. Toisaalta myös huimia tulevaisuudenkuvitelmia riittää, mutta nykyhetken tapahtumien analysointi ja kasvokkain oleminen ajan kanssa on vaikeaa — sitä me emme kestä.

Edesmennyt iranilainen setäni oli kokenut feodalismin nuoruudessaan. Kerran kysyin häneltä, miten ihmiset kestivät niin epäoikeudenmukaista järjestelmää? Hän vastasi: ”Emme me silloin tienneet, että feodalismin jälkeen tulee vielä jotain, se näytti ikuiselta.” Siltä näyttää myös meidän globaali kapitalismimme. Meidän on vaikea uskoa, että on olemassa vaihtoehtoja.

Mutta miten tulevaisuuden ihmiset tulevat muistamaan meidän aikamme? Menneitä vuosikymmeniä on nimetty kutakin aikaa leimanneiden ilmiöiden mukaan. Joskus nimen on antanut musiikki — puhutaan ragtime- tai jazz-kaudesta, joskus yhteiskunnallinen liike, kuten hippiliike, ja joskus tekniikka, kuten autojen yleistyminen. Milloin sota ja milloin lama ovat värittäneet aikaamme. Leimat on tosin lyöty ajan otsaan aina jälkeenpäin.

Sata vuotta sitten — vuonna 1902 — loppui kolmivuotinen buurisota, joka imi Britannian imperiumin energian niin, että puhuttiin aikakauden lopun alkaneen. Lenin kirjoitti reseptin työläisvallankumoukselle, reseptin, joka sisälsi tuhon siemenen, totalitarismin rakenteen. Samana vuonna Trotski pakeni Lontooseen, Konrad kirjoitti ”Pimeyden sydämen”, syntyi Pepsi-Cola, löydettiin geenit ja hormonit. Kukaan ei voinut kuvitella, että vuoden kuluttua ihminen onnistuisi lentämään, puhumattakaan kommunismista, fasismista, kapitalismista, tulevista sodista, ydinaseista ja kaikesta, mikä on meille nyt itsestään selvää ja historiaa.

Mistä asioista 1990- ja 2000-luvut tullaan muistamaan? Aika, jolloin maailma jakautui köyhiin ja rikkaisiin. Aika, jolloin 400 ihmistä omisti puolet maailman omaisuudesta ja kaksi kolmasosaa maailman ihmisistä tuli toimeen alle 1,5 dollarilla päivässä. Aika, jolloin yritykset olivat mahtavampia kuin kansakunnat, muuttivat lakeja, tekivät suurvoittoja ja silti lomauttivat ennätysmääriä työntekijöitä. Aika, jolloin maailmaa johtivat Bushin ja Putinin kaltaiset idiootit ja loput maailman johtajista olivat lampaita. Aika, jolloin poliitikot olivat yritysten edustajia ja etujen valvojia. Aika, jolloin harva omisti omaa asuntoa tai omaa autoa. Ihmiset tekivät työtä epäsäännöllisissä työsuhteissa orjamaisesti maksaakseen pankkilainojaan. Aika, jolloin kansalaisoikeudet ja ihmisten palkkatulot syöksyivät 50 vuotta ajassa taaksepäin. Aika, jolloin pornosta tuli main streamiä, pornotähdistä uutisankkureita. Aika, jolloin maailman tiedotusvälineet olivat muutaman kymmenen ihmisen hallinnassa ja nämä harvat määräsivät, mitä tiedotettavaa ja mitä katsottavaa maailmassa oli.

Mitä minä sanonkaan, suokaa anteeksi! En yritä katsoa Jumalaa kasvoihin — haluanpahan vain vilkaista Hänen sormiensa lomitse. Kuka loppujen lopuksi tietää, minkälainen uusi maailmanjärjestys meitä odottaa tai mitä lähitulevaisuus pitää sisällään. Emme ainakaan me tavalliset pulliaiset.

Maailman rikkaimmat ihmiset kokoontuvat kerran vuodessa niin sanottuun Trilateraalikomission kokoukseen. Siellä he suunnittelevat meidänkin tulevaisuutemme. Yksi kokouksen osallistujista on George W. Bush, joka antoi äskettäin pienen vihjeen tulevasta. ”Vuosi 2002 on sodan vuosi”, hän sanoi. Jos näin toteaa maailman johtavan asekauppaa harjoittavan — ja lamaan lipsuvan — maan päämies, niin häntä on uskottava.

Hyvää alkanutta sodan vuotta!
 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Olet nyt varjossa ""staging"". Poistu