Kreikkalaisessa jumaltarustossa raiskauksiin syyllistynyt Zeus rankaisi erään tapauksen silminnäkijää Sisifosta määräämällä hänet vierittämään valtavan pyöreän kiven kukkulan laelle. Zeus tiesi mitä teki, sillä kiven pyörittämisestä tuli Sisifokselle elinikäinen tehtävä. Aina kun Sisifos sai kiven hurjan kamppailun jälkeen kukkulan laelle, raskas kivi pyörähti lakipisteestä omalla painollaan takaisin laaksoon.

Sisifoksen tarina muistuttaa nykypäivän Nicaraguan ja muidenkin Keski-Amerikan maiden arkea, jossa raskain ponnistuksin edellisestä katastrofista juuri ja juuri selvinnet ihmiset ajautuvat aina uusiin kriiseihin tai niiden partaalle.

Viimeisten vuosikymmenien aikana monet alueen maat ovat olleet sisällissodassa ja ulkomaisen agression kohteena. Lisäksi niitä on koeteltu toistuvilla maanjäristyksillä, pyörremyrskyillä, tulvilla, kuivuudella, maailmanmarkkinahintojen laskulla sekä korruptoituneilla presidenteillä ja poliitikoilla.

Useimmissa Etelä-Amerikan maissa köyhyys on tilastojen mukaan vähentynyt, mutta Keski-Amerikassa on otettu takapakkia. Kaiken kaikkiaan Keski-Amerikassa elää kuusi miljoonaa aliravittua ihmistä B noin neljännes alueen koko väestöstä. Samalla muut sosiaaliset ongelmat, kuten rikollisuus ovat voimakkaassa kasvussa.

YK:n laskelmien mukaan vajaat 1,5 miljoonaa maaseudun asukasta kärsi Keski-Amerikassa aliravitsemuksesta pelkästään viime vuoden kuivuuden takia. YK:n laskelmien mukaan kansainvälinen yhteisö kykeni toimittamaan noin 60 prosenttia viime vuonna pyydetystä 16 500 tonnin ruoka-avusta.

Kansalaisjärjestöjen koordinaatioelimen CCER:n joulukuussa julkaistun haastattelututkimuksen mukaan 73 prosenttia ihmisistä ilmaisi päällimmäisiksi ongelmikseen työn, rahan ja ruuan puutteen. Haastatelluista 45 prosenttia ilmoitti tilanteensa huonontuneen viimevuotisesta, vain 16 prosenttia katsoi elämänlaatunsa parantuneen. Loppujen mielestä elämä oli ennallaan.

Paikallisten sisifosten henkiset ja sen myötä myös fyysiset voimat näyttävät ehtyneen. Yhteenvetona monista mittareista voi todeta, että nicaragualaisten suuren enemmistön elämä on heikommalla tolalla kuin vuosi vallankumouksen jälkeen 1980. Yhteiskunnan kriisitilasta on tullut pysyvä eikä kuorma nouse kukkulan laelle edes hetkeksi, jotta olisi aikaa vetää henkeä.
 

Kriisien vuosi

Viime vuoden marraskuussa Matagalpan keskustassa sijaitsevalla hiekkakentällä sekä kaupunkiin johtavan tien reunalla majaili vielä muutama sata nälkäistä perhettä jätemuovista kyhätyissä suojissa odottaen seuraavia ruokapaketteja.

He tulivat kaupungin liepeille jo alkukesästä, jolloin Matagalpan kahvintuotantoalueilta alkoi tuhansien maatyöläisten exodus kohti kaupunkia. Sittemmin hallitus kykeni järjestämään osalle hätäaputöitä ruokapalkalla, jotkut pääsivät osallistumaan alkavaan kahvisadon poimintaan ja monet yksinkertaisesti vain palasivat kotiinsa tai jatkoivat matkaansa muualle.

Tien varrella täysin toimettomina värjöttelevät ihmiset sanoivat saaneensa viimeksi ruoka-avustuksia kaksi viikkoa aiemmin Costa Rican Punaiselta ristiltä. Ruoanpuutteessa elävät pakolaiset kertoivat keräävänsä kaupungin torien jätekuormista sen mikä syötäväksi kelpaa.

”Sekin on välillä vaikeaa, sillä monet myyjät haluavat viedä jätevihannekset lannoitteeksi pelloilleen”, eräs heistä kertoi.

Välitön syy Matagalpan maaseutuväestön ruokapulaan oli kahvintuottajien suistuminen alhaisten maailmanmarkkinahintojen ja korkeiden tuotantokustannusten ahdinkoon. Kymmenittäin pieniä ja keskisuuria kahvintuottajia ajautui konkurssiin, jonka seurauksena kasvukaudella hoito- ja harvennustöitä tehneet kahvityöläiset jäivät täysin ilman tuloja.

Tärkeimmän kahvintuotantoalueen Matagalpan Kahvintuottajien liiton puheenjohtaja Joaquín Solórzano arvioi syksyllä, että ainoastaan Matagalpan seudulla ainakin noin 80 000 kahvintuotannosta elantonsa saavaa jäi työttömäksi.

Toinen syy nälkäisten ihmisten vaellukseen B myös muualla kuin Matagalpassa – oli Nicaraguan lisäksi Guatemalaa, El Salvadoria ja Hondurasia jo kuukausia koetellut raju kuivuus, jonka takia kussakin maassa menetettiin useilla alueilla peruselintarviketuotanto kokonaan.

”Nälkä on kroonista”

Hallitus halusi syksyllä pistää päänsä pensaaseen, sillä ihmisten ruokapulan ollessa pahimmillaan myös vaalivankkurit olivat jo liikkeellä, ja vaalit ja kriisit sopivat tunnetusti huonosti yhteen. Toisin kuin naapurimaissa, Nicaraguassa ei julistettu hätätilaa ja hallituksen ministerit vähättelivät asiaa todeten kuivuuden olevan luonnon normaalin kiertokulun mukaista. Kahvin romahtaneista maailmanmarkkinahinnoista sai heidän mukaansa syyttää bulkkitavaraa tuottavia vietnamilaisia.

Syvään korruptioon vajonnut presidentti Alemán antoi kyllä tunnustusta kansainvälisen hätäavun tuojille, mutta toivoi avustajien antavan riisisäkkien sijasta raha-apua suoraan valtion kassaan. Lienee melkoisella varmuudella nälkäpakolaisten onni, ettei ehdotukseen suostunut yksikään järjestö.

Kuivuudesta pahiten kärsineet Honduras ja Nicaragua korjaavat molemmat edelleen vuoden 1998 hurrikaani Mitchin aiheuttamia tuhoja, jotka nousivat rahassa mitattuna 6,5 miljardiin dollariin. Ihmishenkiä menetettiin noin 10 000.

”Tilanne on vakavin sitten Mitchin”, kommentoi YK:n ruokaohjelman Keski-Amerikan johtaja, perulainen Francisco Roque. ”Nicaraguassa maaseudun ihmisistä valtaosa elää yhden viljelykasvin varassa ja siksi esimerkiksi kuivuus aiheuttaa välittömästi katastrofin.”

”Tilanne on vaikea. Nicaraguassa äärimmäinen köyhyys on sitä luokkaa, että nälkäongelma muuttunut krooniseksi. Tarkoitan tällä sitä, että ihmiset eivät niinkään kuole nälkään, mutta aliravitsemus estää normaalin kehittymisen, tekee ihmisistä heikkoja ja altistaa sairauksille.”

”Kriisit seuraavat toinen toistaan ja yhteiskunta on herkästi haavoittuva. Tämä johtuu suurelta osin resurssien ja kestävien investointien puutteesta maaseudulla.”

Tuontia tuotannon kustannuksella

Matagalpan vuoristoseutu on erittäin kaunista, rikkaan näköistä vehreää aluetta ja siksi ei ensimmäisenä tule mieleen, että alueen ihmiset voisivat elää nälässä.

Ongelma onkin ennen kaikkea rakenteellinen. Suurin osa väestöstä elää kahvintuotannosta ja sen romahtaessa ihmiset jäävät täysin ilman tuloja ja vaihtoehtoja. Koska kahvintuotannossa työskentelevät ovat suurimmaksi osaksi maattomia maatyöläisiä, heillä ei ole mahdollisuutta tuottaa omaa ruokaansa.

Ruokaturvakysymysten asiantuntijan Cirilo Oteron mukaan Nicaraguan viime vuoden nälkätilanne ei ole ainoastaan epäedullisten luonnonvoimien syytä, vaan on pitkälti seurasta maan hallituksen laiminlyönneistä. Hallituksen maatalouspolitiikan takia 70 prosenttia maanviljelijöistä on pahasti velkaantunut ja tuotanto on teknisesti jälkeenjäänyttä. Sadot ovat pieniä ja hyvänäkään vuonna viljelijöiden on vaikeaa päästä omilleen.

”Nicaraguassa valtion rahavirrat ohjataan yhä enenevässä määrin lainoina ja teknisenä apuna vientilajikkeiden tuottajille ulkomaisen valuutan toivossa. Kotimainen perusruokatuotanto on jätetty täysin tuuliajolle. Hallituksen kylmää laskuoppia on se, että peruselintarvikkeita on halvempaa tuoda kuin tuottaa kotimaassa ja siksi varsinkin kaupunkien supermarketit täyttyvät nykyään ulkomaisista elintarvikkeista.”

Nicaraguaan tuodaan muualta muun muassa maissia, kananmunia, lihaa, maitoa ja papuja — kaikki peruselintarvikkeita, joita voitaisiin mainiosti tuottaa riittävästi itse.

Markkinoiden armoille jäävä täysin ostovoimaton maatyöläisten joukko ei kykene hankkimaan kalliita tuotteita. Kaupunkiväestöstä suuri osa elää ulkomailla työskentelevien sukulaisten lähettämillä ”perheavustuksilla”, joita maahan arvellaan virtaavan noin 600 miljoonan dollarin arvosta vuosittain. Summa vastaa Nicaraguan vuotuisia vientituloja.

Myös perheavustukset kiihdyttävät oravanpyörää, sillä ne valuvat lähes kokonaisuudessaan kulutukseen ja kasvattavat siten tuontitavaroiden kysyntää. Paikallisen tuotannon elvyttämiseen niitä ei käytetä.

Ruoantuottajia ei tueta

Oteron laskelmien mukaan maassa on 225 000 työtöntä maatyöläistä, jotka voisivat tuottaa perushyödykkeitä kotimaiseen kulutukseen ja siten turvata myös perheidensä ruokaturvan ja hyvinvoinnin.

Nämä perheviljelijät, joista osa voisi osallistua satokaudella esimerkiksi kahvinpoimintaan, tarvitsisivat kuitenkin peltonsa lisäksi teknistä apua, halpakorkoisia lainoja, siiloja varastointia varten sekä apua tuotteidensa myynnissä. Nyt näistä välttämättömistä tukimuodoista ei ole tarjolla yhtäkään.

Tekninen apu olisi tarpeen, sillä viljelymenetelmien antiikkisuus lisää myös ympäristöongelmia. Nicaraguassa monet viljelytekniikat siirtyvät isältä pojalle ja teknisen koulutuksen puute näkyy muun muassa eroosiota lisäävien viljelytapojen yleisessä käytössä.

Noin 40 prosenttia perushyödykkeistä viljellään köyhtyneessä maaperässä ja ympäristöltään riskialttiilla rinnemailla. Kestävien ja tehokkaiden maanviljelytapojen tuntemattomuuden vuoksi Atlantin rannikolla häviää kaskiviljelyn alta vuodessa 150 000 hehtaaria trooppista sademetsää.

Yhteiskunnallisen ja maaseudun tutkimuskeskuksen CIPRESin johtajan Orlando Nuñezin mukaan maaseudun köyhyys Nicaraguassa tarkoittaa nykyään myös aliravitsemusta. Se ei johdu hänen mukaansa pelkästään työttömyydestä, vaan siitä että elintarvikkeita ei juurikaan enää tuoteta.

”Pääoman katoaminen maaseudulta tottakai syventää aliravitsemusongelmaa ja heikentää ruokaturvaa”, Nuñez sanoo. ”Käytännössä päättäjät ovat jättäneet pienet ja keskisuuret perushyödykkeiden tuottajat täysin oman onnensa nojaan.”

”Kansallisten päättäjien lisäksi myös kansainväliset järjestöt, kuten YK:n ruokaohjelma ja FAO tyytyvät lievittämään ongelmia elintarvikkeiden tuonnilla ja jakelulla sen sijaan, että paikallinen ruoantuotanto pyrittäisiin turvaamaan. Se on ilmiselvä virhe.”

Kansallinen strategia puuttuu

Taloudellisen ja poliittisen eliitin yhteenkietoutuminen on yksi näkyvimpiä piirteitä useimmissa Keski-Amerikan maissa ja usein se on merkittävä kehityksen este. Demokratia maissa ontuu, korruptio rehottaa, talous on heikko ja se lepää raaka-ainetuotannon varassa.

”Koko tämä maatalousvientiin perustuva talousmalli pitäisi analysoida. Se on minun nähdäkseni tullut tiensä päähän”, Cirilo Otero sanoo. ”Nicaraguassa pitäisi kyetä luomaan tuotantostrategia ja keskustella siitä, mitä esimerkiksi ruokaturvalla tarkoitetaan. Nyt se halutaan nähdä ikään kuin perheen sisäisenä asiana.”

Vaikka Nicaraguassa on viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana tehty kolme merkittävää maareformia, on maanomistuskysymys edelleenkin hyvin epäselvä. Nämä puolinaiset reformit ovat myös osaltaan lisänneet haluttomuutta investoida maanviljelyyn ja teknisiin parannuksiin.

Otero on jo vuosia osallistunut kansallisen ruokaturvaohjelman laadintaan. Esitys onkin ollut vuoden päivät valmis, mutta sen käsittely on juuttunut parlamenttiin.

”Poliittisesta tahdosta se on kiinni”, Otero toteaa tyhjentävästi.

Tällä hetkellä Nicaraguan taloutta ohjaava kansainvälisten rahoituslaitosten rakennesopeutuspolitiikka näyttää myös lyhyellä aikavälillä johtavan köyhyyden ja yhteiskunnan haavoittuvuuden lisääntymiseen.

Valtion laitosten yksityistäminen on jo nostanut hintoja, työttömyys pysyy korkeana tai on jopa lisääntynyt ja kansalaisten enemmistön ostovoima on laskussa. Rahat ohjataan kansallisesta ruoantuotannosta vastaavien pienten ja keskisuurten tuottajien sijasta vientitalouteen valtion ulkomaan varantojen lisäämiseksi.

Nicaragualaisessa Confidencial-lehdessä haastateltiin syksyllä 1999 hurrikaani Mitchin aikaan vuotta aiemmin siviilipuolustusorganisaation johdossa ollutta eversti José Daniel Garcíaa, joka osuu muisteloissaan Mitchin osalta asian ytimeen:

”Me pidämme kriisioloissa kyllä mahdollisuuksien mukaan huolta ihmisistä, mutta ehkäisevät toimenpiteet kuuluvat valtiolle. Se vaatii paljon voimavaroja, se on kallista ja pitkäaikaista työtä, jonka hoito ei kuulu vain yhdelle hallitukselle.”

Carcía kertoo haastattelussa vielä toisenkin olennaisen tiedon: pelastusoperaatiotkin olisivat menneet paremmin, jos siviilipuolustukselta ei olisi vähennetty varoja samana vuonna. Nicaraguan hallitus perusteli leikkauksia kansainvälisten rahoituslaitosten köyhyysohjelma HIPC:llä.