Nälän myytit 3/3

Myytti ”Tarvitaan nykyistä suurempia maatiloja”

Maailmankaupan vapauttaminen suosii suuria koneistettuja yritysmaatiloja, joita pidetään parhaana tapana ruokkia maapallon väestö. Food First -järjestön Peter Rosset romuttaa käsitykset suurtuotannon kaikkivoipaisuudesta.

”Kokemukset niin etelän kuin pohjoisen maista osoittavat, että pientuotanto takaa suurtiloja paremmin ihmisten ja luonnon hyvinvoinnin. Pientilat ovat tehokkaampia ja tuottavampia. Ne tukevat alueen sosiaalista ja taloudellista kehitystä ja luonnon monimuotoisuuden säilymistä”, kirjoittaa Rosset pientuotantoa puolustavassa artikkelissaan.

Pieniin tiloihin perustuva maatalous voi tuottaa enemmän ja tasaisemmin ruokaa kuin koneistetut suurtilat. Suurtiloilla tuotetaan usein vain yhtä tai kahta lajiketta. Koneiden ja torjunta-aineiden avulla näiden tuotto viljeltyä pinta-alaa kohden on pientiloja suurempi, mutta pientilat voittavat kokonaistuotannossa. Maailman maita pääosin hallussaan pitävät suurmaanomistajat jättävät usein ison osan maistaan käyttämättä.

Pientiloilla kaikki satokaudet ja käytettävissä olevat resurssit hyödynnetään kestävällä tavalla. Niillä viljellään useita eri lajikkeita, pidetään eläimiä ja kasvatetaan puita. Mikä on tehokkuutta? Mahdollisimman suuri maissisato aaria kohden vai se, että maissin lisäksi tuotetaan kassavaa, papuja, kananmunia, vuohenmaitoa, mangoja ja banaaneita?
 

Ihmisen ja ympäristön hyvinvointi

Pientuotantoon perustuva kestävä maatalous ja maankäyttö voi tuottaa enemmän ruokaa ja tuloja sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla, joka ei vahingoita ympäristöä. Suora riippuvuus luonnonresursseista on johtanut usein maan, veden ja eläinten parempaan kohteluun. Monipuolinen tuotanto palvelee paremmin luonnon monimuotoisuuden säilymistä.

Kaupan vapauttaminen suosii suurtilojen etua eli kykyä tuottaa yhtä lajiketta suuressa mittakaavassa edulliseen hintaan. Monet ovat kuitenkin sitä mieltä, ettei ruoka ole kuin mikä tahansa muu kauppatavara. Suuret koneistetut tilat ovat monissa paikoissa johtaneet maaseudun kuihtumiseen. Pieniin perhetiloihin perustuva tuotanto on taannut paremmin maaseudun sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen.

”Perhetiloihin perustuva maatalous on ruokkinut maaseudun kehitystä. Suuri osa tuloista on jäänyt lähiseudulle ja ylläpitänyt paikallisia palveluita, yrityksiä, puistoja ja sanomalehtiä. Pienviljelijät tarvitsevat paikallisia palveluita ja ovat siten kiinnostuneita yhteisönsä hyvinvoinnista. Heitä myös vaaditaan helpommin vastuuseen teoistaan”, toteaa Rosset.

 

Kestävää maataloustuotantoa Kuubassa

Kuuban esimerkki romuttaa useita maataloustuotantoon perinteisesti liitettäviä myyttejä. Kuubassa luovuttiin 1990-luvulla teolliseen suurmaatalouteen perustuvasta opista. Koneisiin ja laitteisiin, kemiallisiin torjunta-aineisiin, tuontilannoitteisiin ja valtion suurtiloihin perustuva malli on nyt historiaa. Kuubasta on tullut muutamassa vuodessa kestävän maataloustuotannon mallimaa. Kuuba ei kuitenkaan poliittisista syistä tahdo kelvata esimerkiksi kaikille.

”Kuubasta on paljon väärää tietoa liikkeellä. Moni luulee, ettei Kuubassa ole lainkaan yksityisiä maanviljelijöitä, vaan kaikki on valtion. Tämä ei pidä lainkaan paikkaansa. Pienviljelijöitä on ollut koko vallankumouksen ajan ja nyt suurin osa maataloustuotannosta on yksityisellä sektorilla”, kertoo Darwin Deás Díaz Kuuban pienviljelijöiden liitosta.

”Meille on sanottu, etteivät pienet maat pysty ruokkimaan itseään ilman kemiallisia torjunta-aineita ja tuontituotteita. Kuuban esimerkki kuitenkin todistaa, että vaihtoehtoinen ekologisempi kehitysmalli on mahdollinen”, kertoi Peter Rosset Havannassa syyskuussa 2001 järjestetyssä kansainvälisessä ruokakonferenssissa.

”Paikallistuotanto, kaupunkiviljely, pienviljelijöiden osuuskunnat ja bioteknologia ovat tuottaneet hämmästyttävää tulosta. Tuotanto ilman subventoituja koneita ja tuholaismyrkkyjä on suurtuotantoa tehokkaampaa. Kuuban malli voidaan toteuttaa myös muualla”, Rosset toteaa.
 

Kuuban maatalous uudistuu

Kuubassa luovuttiin teollisesta suurtuotannosta. Paikallisen tuotannon suosiminen, pienviljelijöiden osuuskunnat ja luonnonmukaiset menetelmät ovat elvyttäneet 1990-luvulla romahtaneen maataloustuotannon. Onko Kuuba todella maatalouden mallimaa?

Kuuba ajautui suuriin taloudellisiin vaikeuksiin Neuvostoliiton hajotessa 1990-luvun alussa. Viranomaiset julistivat maahan yhä voimassaolevan poikkeustilan. Kuuban talous supistui lähes kolmanneksen seuraavan parin vuoden aikana. Kuuban oli uudistuttava pakon edessä. Maa tarvitsi kipeästi valuuttatuloja. Ulkomaisia yrityksiä ryhdyttiin houkuttelemaan matkailusektorille ja vapaatuotantoalueille. Yksityisyrittäjyyttä edistettiin ja ulkomaisen valuutan hallussapidosta tuli laillista.

Maatalous kärsi erittäin kovan kolauksen. Lannoitteiden ja torjunta-aineiden tuonti romahti 80 prosenttia ja polttoaineen saatavuus putosi puolella. Maatalouskoneet ruostuivat käyttämättöminä. Polttoaineesta, kemiallisista lannoitteista ja torjunta-aineista oli huutava pula. Valtion suurtilojen tuotanto romahti ja kuubalaiset näkivät nälkää. Kuuban maataloustuotanto henkeä kohden laskettuna oli vuonna 1993 enää puolet vuoden 1989 tasosta. Teollisesta suurtuotannosta oli luovuttava.

Pienviljelijöiden osuuskunnat ryhtyivät viljelemään entistä useampia lajikkeita. Kemialliset lannoitteet ja torjunta-aineet korvattiin luonnonmukaisilla keinoilla. Pienviljelijät selvisivät vuosikymmenen alun romahduksesta jaloilleen turvautumalla perinteisiin menetelmiin. Se ei kuitenkaan riittänyt, sillä Kuuban elintarvikehuolto perustui pääosin valtion teolliseen suurtuotantoon.

Viranomaiset alkoivat kiinnostua yhä enemmän jo vuosia toiminnassa olleista maatalousosuuskunnista (CPA, Cooperativa de Producción Agrícola) sekä luotto- ja palveluosuuskunnista (CCS, Cooperativa de Creditos y Servicios), joita ei aikanaan oltu nähty Kuuban maatalouden sosialistisen muutoksen keskeisinä välineinä. Osuuskuntien myönteisten kokemusten innoittamina viranomaiset päättivät muuttaa vuonna 1993 suurimman osan valtion tiloista osuuskuntamuotoisiksi tuotantoyksiköiksi.

Tilojen työntekijöistä tuli uusien osuuskuntien osakkaita. Työntekijät saivat käyttöoikeuden maahan ilmaiseksi, mutta muut välineet heidän oli ostettava. Kuubassa ryhdyttiin panostamaan kuluttajia lähellä tapahtuvaan luonnonmukaiseen pienviljelyyn. Viljelysmaita lahjoitettiin yksityishenkilöille ja kaupunkiviljely asetettiin etusijalle. Osuuskuntamuotoisesta tuotannosta on tullut vähitellen Kuuban maatalouden kantava voima.

 

Maaseutu toipuu romahduksesta

Polttoaine hallitsee yhä keskusteluja maaseudulla. Puute näkyy selvästi. Maanteillä näkyy vain vähän moottoriajoneuvoja. Vetojuhtina käytetään hevosia, aaseja ja härkiä. Kaupunkienkin kadut ovat autioita verrattuna moniin muihin maihin. Mahtavat jonot linja-autopysäkeillä kertovat julkisen liikenteen ongelmista.

Osuuskuntajohtaja Ariel Vasquez Rios viheltää, kun häneltä kysytään miltä nyt näyttää verrattuna 1980-luvun loppuvuosiin.

”Tilanne on kyllä parantunut, mutta ei niihin yltäkylläisyyden aikoihin ole paluuta. Silloin lahjoitettiin kaikkea. Polttoainetta riitti ympäriinsä ajelemiseen. Nyt asioista on maksettava”, hän selittää.

”Vaikka poikkeustila on yhä periaatteessa voimassa, pahimmasta on jo selvitty. Nyt Kuuba tuottaa kolme miljoonaa tonnia öljyä. Siinä on kuitenkin paljon rikkiä, eikä se sovellu polttoaineeksi autoihin, mutta sähköntuotantoon siitä on”, kertoo Darwin Deás Díaz Kuuban pienviljelijäliitosta ANAP:ista.

Energiahuollon vähitellen parantuessa maaseudulla on pystytty aloittamaan uusia hankkeita sekä ryhdytty viljelemään uusia kasveja.

”Sähkökatkoja on enää vähän. Nyt kun meillä on sähköä ja vettä, voimme viljellä tomaatteja. Suunnittelemme myös riisin viljelyä”, kertoo osuuskuntajohtaja René Miralles Caraballo.

Kuuban maatalous toipuu vähitellen 1990-luvun alun romahduksesta. Mutta kuinka hyvin asiat todella ovat? Maatalousministeriön luvut valikoitujen yksittäisten viljelykasvien tuotannosta antavat erinomaisen kuvan tilanteesta. FAOn tilastoja tutkittaessa tilanne näyttää hieman erilaiselta. FAOn mukaan Kuuban maataloustuotanto henkeä kohden laskettuna oli vuonna 2000 vain noin 15 prosenttia korkeammalla kuin vuonna 1995 ja se oli yhä 40 prosenttia vuoden 1989 tason alapuolella. Keskimääräinen kalorikulutus henkeä kohden päivässä on kuitenkin noussut jo hyvin lähelle vuoden 1989 tasoa.

 

Osuuskuntalaiset tyytyväisiä

Vaikka 1980-luvun yltäkylläisyyden päiviin ei ole paluuta, osuuskunta Abel Santamarian johtaja Juan Francisco ’Paquito’ Perez on tyytyväinen.

”Minulla on perheeni sekä sen lisäksi koko suuri osuuskuntalaisten perhe. Meillä on solidaarinen luonne”, hän selittää. ”Aikaisemmin meillä oli erillisiä maapalstoja irrallaan siellä täällä, ei ollut vettä eikä sähköä. Nyt tilanne on toinen. Meillä on lisäksi koulu ja lääkäri.”

”Tietysti meillä on puutetta vielä kaikenlaisesta, ei vain polttoaineesta. Meiltä puuttuu työkaluja, piikkilankaa, rehua…”, Paquito tilittää.

Paquiton vetämä CPA on karjatalousosuuskunta. Lisäksi osuuskunta tuottaa hedelmiä ja vihanneksia lähinnä omaan kulutukseen. Osuuskunnalla on myös säilyketehdas, jossa valmistetaan myyntiin mango ja guayaba hedelmistä valmistettua sosetta.

”Osuuskuntien jäsenet eivät saa kuukausipalkkaa, vaan ennakkoa, joka on muutama sata pesoa kuussa. Viime vuonna jaoimme henkeä kohden ennakkona noin 3000 pesoa. Lisäksi 200 000 peson voitto jaettiin jäsenten kesken vuoden lopussa – keskimäärin 4000 pesoa henkeä kohden”, Paquito laskeskelee.

7000 peson vuosiansio vastaa noin 260 Yhdysvaltojen dollaria.

”Kaikki eivät kuitenkaan ansaitse saman verran. Se joka tekee työtä enemmän ansaitsee enemmän”, Paquito täsmentää.

CCS Seguidores de la Generación del Centenario vetäjä Manuel Arias Avila on myös tyytyväinen: ”Elämä on näyttänyt minulle, että jäsenyys kannattaa. Osuuskuntamme omaisuus on noin 250 miljoonaa pesoa. Luulen, että meidän taloutemme on turvattu ainiaaksi”, Manuel kertoo. ”Kukaan jäsenistä ei ole tähän asti eronnut. Itseasiassa moni haluaisi osuuskunnalle töihin”, hän jatkaa.

CPA-osuuskunnat ovat osakkaiden yhteisomistuksessa. CCS-osuuskuntien jäsenet ovat sen sijaan itsenäisiä yrittäjiä, jotka omistavat maansa. CCS-osuuskunnilla on myös yhteistä omaisuutta.

 

Vapaat markkinat valtaavat alaa

Eräs 1990-luvun keskeisimpiä uudistuksia oli vapaiden maatalousmarkkinoiden perustaminen vuonna 1994. Uusi osuuskuntiin perustuva tuotantomalli tarvitsi kanavan elintarvikkeiden toimittamiseksi kuluttajille. Vapailla markkinoilla myytävien tuotteiden hinnat määräytyvät kysynnän ja tarjonnan mukaan. Osuuskunnat voivat myydä markkinoilla maatalousministeriön kanssa sovittujen tuotantotavoitteiden ylittävän osan. Osuuskunnat ovat pystyneet valtiontiloja säännöllisempään ja laadukkaampaan tarjontaan.

”Osuuskunnalla on tietty vapaus päättää mitä se tuottaa, mutta emme voi vaihtaa yhtäkkiä peruselintarvikkeiden tuotantoa vaikka sokeriruokopelloksi. Me voimme kuitenkin päättää viljelemmekö pinaattia vai munakoisoa ja kuinka paljon. Systeemi ei ole tiukka”, René Miralles selittää.

”Meillä on kuitenkin yhä suunnitelmatalous”, Paquito muistuttaa. ”Valtio tukee peruselintarvikkeiden tuotantoa ja takaa kaikille ’kortilla’ saatavan tietyn määrän perustuotteita, joita ovat riisi, pavut, sokeri, suola, maito, munat, liha ja rasva. Jos joku haluaa enemmän, hän voi ostaa sen vapailta markkinoilta. Siellä riisi voi maksaa yli kymmenen kertaa enemmän.”

 

Dollari murentaa moraalia

Yhteisöllisyys ja solidaarisuus ovat vielä voimissaan osuuskunnissa Sierra Maestran vuorijonon juurella vallankumouksen kehdossa lähellä Villa Siboney’ta, josta Fidel Castro miehineen nousi ensi kertaa aseineen Batistan diktatuuria vastaan hyökäten Moncadan kasarmille heinäkuussa 1953.

Vallankumouksen tila näyttää kaupungeissa hyvin toisenlaiselta. Turistien dollarit ovat tuoneet tullessaan kasvavan prostituution, korruption, mustanpörssin kaupan ja kerjäläiset. Mustanpörssin kauppias tienaa päivässä saman 20 dollaria kuin osuuskuntalainen kuukaudessa. Monien mielessä vihreäselkäisten seteleiden taukoamaton metsästys on ohittanut vallankumouksen ideaalit.

Kuuban viranomaiset yrittävät tasapainoilla dollari- ja pesotalouden välillä punniten hyötyjä ja haittoja. Dollareita tarvitaan yhä useampien päivittäistavaroiden ostamiseen. Elämä täysin ilman dollareita on nyky-Kuubassa hyvin vaikeaa. Suurimmalla osalla perheitä onkin joku keino hankkia osa tuloistaan dollareina.

”Nyt kokeillaan mallia, jossa työntekijöille maksetaan osa palkasta dollareissa. Kahvinpoimija voi saada esimerkiksi kymmenen senttiä purkilta, ansaiten dollarin jokaiselta kymmeneltä purkilta. Osuuskunnat voivat myydä esimerkiksi hunajaa ja lampaan ja naudan lihaa dollareissa”, Darwin Deás kertoo.

”Paluu pesoihin on enää Castron illuusio. Valtiovarainministeriö ja taloustieteilijät tietävät, ettei paluu ole enää mahdollista”, kertoo Friedrich Ebert -säätiön Kuuban asiantuntija Reiner Radermacher.

”Kuubassa tuotteiden hinnoilla ja todellisilla kustannuksilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Dollariin siirtyminen räjäyttäisi hinnat ja niistä, joilla ei ole dollarituloja tulisi köyhiä yhdessä yössä. Yhtäkkiä vähintään kolmannes kansasta olisi köyhiä niin kuin muualla Latinalaisessa Amerikassa. Dollareihin siirtyminen romuttaisi vallankumouksen”, vakuuttaa Radermacher.

Entä miten kävisi maaseudun? Dollari, talouden avautuminen ja markkinamekanismien yleistyminen saattaisivat romuttaa Kuuban solidaarisen kestävään maataloustuotantoon perustuvan mallin.