Saavun kahden muun lapsityövoimasta kiinnostuneen länsimaalaisen kanssa pieneen filippiiniläiskylään, jossa vietetään lapsityövoiman vastaista päivää. Meidät ottaa vastaan 800 ihmistä suomenkielisine tervetuloa-banderolleineen. Kyläläiset todistavat lapsityönvastaista intoaan laulaen ja tanssien. Ministeri puhuu mikrofoniin lapsityön haitoista.
Kivenheiton päässä 11-vuotias Elmer käärii kohtalotovereineen ilotulitteita paljain käsin vieressään isot kasat herkästi räjähtävää ruutia.
Lapsityövoiman vastainen boikotointi on suomalaisten opiskelijoiden keskuudessa varsin yleistä. Mistä kuluttaja kuitenkaan voi tietää, onko kaupanhyllyllä olevan ulkomaisen tuotteen valmistuksessa ollut lapsia mukana?
Ei oikein mistään, sillä esimerkiksi minkä tahansa neuleen puuvilla tai mikä tahansa banaani saattaa olla lapsen poimima. On arvioitu, että muutama prosentti Suomeen tuotavista tuotteista on lasten tekemiä.
Itse olen vastikään tutustunut lasten työntekoon Etelä-Tansaniassa ja Pohjois-Filippiineillä. Afrikassa työtä tehtiin cashew-pähkinäpelloilla, onhan monella köyhimmän maanosan viljelyksellä yli puolet työvoimasta alle 15-vuotiasta. Työnteon takia kaikki halukkaat eivät pääse paikalliseen Tandahimban kouluun.
Filippiineillä järkytyin kuitenkin Tansaniaa enemmän. Bulacanin läänissä tapasin Elmerin ja kymmeniä muita raketteja tekeviä lapsia. Kansainvälinen työjärjestö ILO listaa ilotuliteteollisuuden vaarallisimpiin lapsityön muotoihin kaivostoiminnan ja prostituution ohella.
Moni laittaisikin kaikki hiotut timantit ja ilotulitteet heti boikottiin. Filippiineillä työskentelevä ILOn apulaisasiantuntija Tuomo Poutiainen ei kuitenkaan tyrmää esimerkiksi koko rakettiteollisuutta.
”En ole sitä mieltä, että suomalaisten pitäisi hirveästi miettiä, millaisia raketteja he paukuttelevat. Uskon, että Euroopan unionilla ja viranomaisilla, jotka vastaavat Suomen tuontiin liittyvistä asioista, on tiukat laatukriteerit.”
Suomessa myytävät tuotteet ovat käyttäjille turvallisia, mutta ovatko ne sitä myös valmistajilleen?
”Kausaalisuhde ei ole niin vahva, että kun räjäytät Suomessa raketin, Kiinassa mustuvat lasten kädet ruudista. Lapsityöllä tehtyjä tuotteita myydään lähes pelkästään oman maan sisällä. Maailmankaupan isoilla yrityksillä on yleensä eettiset normistonsa”, Poutiainen kertoo Manilan paahteessa.
Vaateteollisuudessakaan isot yritykset eivät vastoin yleistä luuloa ole pahimpia, vaan pienehköt liikkeet ja ketjut, joilla ei ole mahdollisuutta valvoa tuotantoa paikan päällä.
246 miljoonaa lapsityöntekijää
Rampautuneet jäsenet, vaurioitunut kuulo, häiriintynyt kasvu ja lisääntynyt sairastumisalttius ovat tavallisimpia työtä tekevien lasten vitsauksia. Moni myös menehtyy vaarallisessa ammatissaan. Esimerkiksi puolet Pakistanin matonkutojalapsista kuolee jo ennen 12 ikävuottaan.
Koko maailmassa aloittaa työnteon joka päivä arviolta 80 000 uutta lasta. Työtä paiskii 186 miljoonaa 514-vuotiaista. Jos mukaan lasketaan myös 15-17-vuotiaat, maailmassa on arviolta 246 miljoonaa lapsityöntekijää.
Karkeasti sanottuna kymmenestä lapsityöläisestä kuusi ahertaa Aasiassa, kolme Afrikassa ja yksi Latinalaisessa Amerikassa. Yhdysvalloissakin on kuitenkin viitisen miljoonaa työtä tekevää lasta.
Suurin osa lapsista työskentelee maataloudessa, joko perheen omalla tai kaupallisella viljelmällä. Teollisuudessa eniten lapsityövoimaa käyttää tekstiili- ja jalkineala.
Moni lapsi tekee töitä kotona suurtenkin yritysten alihankkijoille. ILOn Poutiainen ei usko, että ylikansalliset yhtiöt käyttäisivät tahallaan lapsia hyväkseen.
”Mielestäni täytyy olla reilu yrityksiä kohtaan, jotka joutuvat toimimaan maailmankaupan ehdoilla. Ne joutuvat ostamaan raaka-aineita sieltä, mistä halvimmalla saavat. Tällöin tuotantoketjut häviävät silmistä ja on vaikea tietää, mistä alkuperäistuote tulee”, Poutiainen sanoo.
Boikotointi usein tehotonta
Jos esimerkiksi suomalaiset kuluttajat ostaisivat pelkästään länsimaissa tehtyjä tuotteita, ei kehitysmaiden ihmisten tilanne tietenkään parantuisi. Boikotoinnin sijasta Poutiainen keskittyisikin kehitysavun tehostamiseen ja asenteiden muuttamiseen.
”Jos tavallinen kuluttaja haluaa vähentää lapsityövoiman käyttöä, kannattaa suunnata viestinsä niille henkilöille, jotka päättävät Suomen kehitysavun suuruudesta ja muodosta. Tärkeintä on muuttaa ihmisten asenteita. Koska lapsityön tärkein syy on köyhyys, täytyy poliitikot saada kitkemään köyhyyttä.”
Lasten harkitsemattomalla ja yhtäkkisellä poistamisella työpaikalta voi olla huonoja seurauksia. Esimerkiksi vuonna 1994 yhdysvaltalaisuhkauksen takia Bangladeshissa vedettiin tuhansia lapsia pois vaateteollisuudesta. Heillä ei ollut paikkaa, kuten koulua, mihin mennä. Moni päätyikin entistä vaarallisimpiin töihin, esimerkiksi prostituution pariin.
Lasten osuus kehitysmaiden perheiden tuloista saattaa olla jopa neljännes. Tuo aukko pitäisi paikata, jotta lapsien ei tarvitsisi vaarantaa itseään vajoissa, tehtaissa, bordelleissa ja kaivoksissa. Lisäksi vaihtoehto täytyy luoda, eli kouluja pitää rakentaa ja opetuksen tasoa parantaa.
Ikään kuin palkinnoksi siitä, että köyhä kylä lupautuu pitämään lapsensa poissa töistä, ILO ja kansalaisjärjestöt auttavat yhteisöä toimeentulossa. Kylään esimerkiksi rakennetaan vesipumppu ja vedetään sähköt. Lapsille hankitaan avustajia ja heidän koulupukunsa maksetaan. Ensin heille hankitaan vaaratonta työtä ja lopulta pyritään siihen, ettei heidän tarvitsisi työskennellä lainkaan.
”Kun lapsille on annettu koulutusta, toivomme, että heistä tulee osa yleisiä työmarkkinoita. Toivomme myös, että heistä tulee aikuisia, jotka välttävät lapsityön vääryyksien leviämisen omiin lapsiinsa”, kertoo Poutiainen loputtomalta tuntuvan työnsä tavoitteista.
Lähteet:Päivi Mattila, Lapsen työllä (1998) ILO: Every Child Counts, New Global Estimates on Child Labour 2002