Rocktähtien maailmanparannusinnossa ei ole mitään uutta: tyypillinen hyviä asioita ajava rokkari kerää rahaa ja puhuu aiheesta tunnepitoisesti. Onkin helppoa olla maailmanparantajarokkarin kanssa samaa mieltä vaikkapa siitä, että ”köyhyydestä saa huonoja viboja”. Mutta minkälaisen vastaanoton saa rocktähti, joka keskustelee ”vastapuolta” edustavien poliitikkojen ja yritysmaailman edustajien kanssa vaikkapa HIPC-velanhelpotusohjelman ehdoista syvällisesti ja ilman muistiinpanoja?

Rock-aktivismin uranuurtaja, U2-solisti Bono on ryhtynyt pesunkestäväksi lobbariksi. Varainhankinnan sijaan hän on taivutellut Washingtonin republikaanieliittiä ja muita huippupoliitikkoja ratkomaan Afrikan köyhyysongelmaa – ei tunteisiin, vaan järkeen vetoamalla.

Bono perusti keväällä Afrikan ongelmiin keskittyvän DATA (Debt, Aid, Trade for Africa) – lobbausverkoston, jonka Washingtonin-toimistoa pyöritetään Bill Gatesin ja George Sorosin rahoilla. DATAn tavoitteena on Afrikan kestämättömien velkojen peruuttaminen, suurempi kehitysapu ja afrikkalaisten tuotteiden helpompi pääsy pohjoisen markkinoille. Bono vakuuttaa, että Afrikan auttaminen hyödyttää kaikkia, sillä mantereella kytee ”10 uutta Afganistania”.

Toisin kuin useimmat rocktähdet, Bono on tehnyt kotiläksynsä huolellisesti. Harvardin yliopiston professorin Jeffrey Sachsin mukaan Bono kerää häneltä lobbaustyössä tarvitsemaansa tietoa päivittäin. Tunnettu professori kertoo Time-lehdessä, että Bono tuli keskustelemaan hänen kanssaan velkakysymyksistä jo Jubilee 2000 -kampanjan aikana – konservatiivisen asiantuntijan kanssa, sillä mies halusi kuulla molemmat näkökulmat.

Pelkkä asiantuntemus ei kuitenkaan aina riitä. Varsinkin Yhdysvalloissa Bonon kuuluisuus on aukonut yllättäviäkin ovia. Tähti itse naureskelee luvanneensa amerikkalaispoliitikoille yhteiskuvan Afrikkaan suunnattua apupakettia vastaan. Bono lupasi apupaketin vähentävän myös maailmalla kasvavaa amerikanvastaisuutta: ”Mukanaoloni auttaa teidän surkeasti hoidetussa PR-työssänne”, hän letkautti.

Asiantuntemuksen ja kuuluisuuden yhdistelmä on tuottanut tulosta. Yhdysvaltain valtiovarainministeri Paul O’Neil kieltäytyi ensin tapaamasta rocktähteä, mutta jalkansa oven väliin saatuaan Bono onnistui houkuttelemaan kehitysavun tehokkuutta äänekkäästi arvostelleen O’Neilin yhteiselle Afrikan-matkalle, jonka aikana miehet keräsivät tietoa Afrikan ongelmista sekä kehitysyhteistyön menestystarinoista. Matkan avulla parivaljakko haluaa suunnata kesäkuussa Kanadassa kokoontuvien G8-maiden päättäjien katseet Afrikan köyhyysongelmaan.

Kun Bono tapasi presidentti George W. Bushin Monterreyn kehitysrahoituskonferenssin alla, tapaaminen päättyi yhteisesiintymiseen, jossa Bush julkisti huomiota herättäneen viiden miljardin dollarin apupakettinsa. Monet kauhistelivat sitä, että Bono suostui yhteiskuvaan Bushin kanssa, ja äärikonservatiivisen Jesse Helmsin tapaaminen sai eräät Bonon ystävistä ryhtymään mykkäkouluun.

Bono itse on todennut lounastavansa ”vaikka Saatanan” kanssa, kun kyseessä ovat suuret asiat. ”Olisi paljon helpompaa ja trendikkäämpää nousta barrikadeille huivi kasvoilla – ja se näyttäisi paremmalta rocktähden ansioluettelossa. Valkoisessa talossa puhuessani saan kuitenkin enemmän aikaan”, Bono vakuuttaa.

Jeffrey Sachs totesikin Dublinissa, että Bono on kehitysmaiden ongelmien puolestapuhujana ”jos ei kaikkein tärkein, niin ainakin toiseksi tärkein politikoitsija maailmassa”.