”Sabotaasia”, kuvaa ihmisoikeusjärjestö Amnesty International Yhdysvaltain politiikkaa ensi vuoden alussa toimintansa aloittavaa Kansainvälistä rikostuomioistuinta ICC:tä kohtaan.

Lista Bushin hallinnon toimista ICC:n toimintamahdollisuuksien nakertamiseksi on pitkä. Yhdysvallat uhkasi torpedoida Bosnian rauhanturvaoperaation, elleivät amerikkalaiset rauhanturvaajat saa syytesuojaa. YK:n turvallisuusneuvosto taipui yksimielisesti YK-sotilaiden syytesuojaan vuodeksi ja näin jatkoajan myöntämisestä on tulossa jokavuotinen näytelmä maailmanjärjestössä.

Yhdysvallat on kiristänyt erillisiä syytesuojasopimuksia Itä-Euroopan mailta talousavun ja Nato-jäsenyyden avulla. Erillissopimukseen taipuneiden ensimmäisten maitten joukko (Afganistan, Israel, Itä-Timor ja Romania) kertoo, missä Yhdysvaltain vaikutus on voimakkainta. Viimeksi EU:n ulkoministerit painostettiin nöyrtymään syytesuojasopimusten sallimiseen.

Iso-Britannia ja Italia ovat jo ilmoittautuneet halukkaiksi, ja Suomikin joutunee ottamaan asiaan aikanaan kantaa. Yhdysvallat ulosmittaa kovin ottein hyötyä asemastaan maailman johtavana sotilasmahtina.

YK:n pääsihteeri Kofi Annanin vedotessa maailman johtajiin Kansainvälistä rikostuomioistuinta valmistelevassa kokouksessa Roomassa vuonna 1998 tunnelma oli vielä toiveikas: ”Me pyydämme teitä ottamaan paikkanne taistelussa sen varmistamiseksi, että yksikään hallitus, valtio, juntta tai armeija missään päin maailmaa ei voi rikkoa ihmisoikeuksia rankaisematta. Vain silloin voivat kaukaisten sotien ja konfliktien viattomat uhrit tietää, että he voivat luottaa kansainvälisen oikeuden turvaan, että myös heillä on oikeuksia, ja niitä jotka näitä oikeuksia polkevat tullaan rankaisemaan.”

Maailmanjärjestön johtajan kaunopuheisuus ei kuitenkaan tehnyt vaikutusta Yhdysvaltoihin, joka epäpyhässä allianssissa Irakin, Israelin, Jemenin, Kiinan, Libyan ja Qatarin kanssa äänesti tuomioistuimen perussääntöä vastaan. 120 valtion äänestäessä puolesta Kansainvälinen rikostuomioistuin päätettiin lopulta perustaa.
 

Pelko poliittisista syytteistä

Yhdysvaltain poliittisen eliitin asennetta ICC:hen on leimannut koko ajan epäluuloinen kaksijakoisuus: toisaalta on haluttu korostaa universaaleja ihmisoikeuksia ja oikeusvaltiota, toisaalta on pelätty tuomioistuimen päätyvän poliittisesti motivoituneisiin syytteisiin Yhdysvaltain kansalaisia vastaan. Tämän ambivalenssin mukaisesti Bill Clinton allekirjoitti Yhdysvaltain puolesta ICC:n perussäännön viimeisenä virkapäivänään ja republikaanihallinto puolestaan sen ensi toiminaan perui.

Onko Yhdysvaltain pelolle ICC:n valjastamisesta antiamerikkalaiseen politikointiin sitten perusteita? Olisiko esimerkiksi Yhdysvaltain ”roistovaltioksi” nimeämillä mailla mahdollisuus nöyryyttää maailman ainoan supervallan kansalaisia loputtomilla oikeusjutuilla?

”Vastaus näihin kysymyksiin on yksiselitteisesti ei”, arvioi Ihmisoikeusliiton pääsihteeri, juristi Kristiina Kouros. ”Kansainvälisen rikostuomioistuimen perussäännössä kansallinen oikeus on aina ensisijainen. Myös syytekynnys on tehty tietoisesti korkeaksi. Rooman peruskirjassa on tarkat säännökset, joilla varmistetaan oikeudenmukaiset oikeudenkäynnit.”

Kansallisen oikeuden ensisijaisuuden vuoksi esimerkiksi kymmenittäin siviilejä My Lain kylässä teurastanut luutnantti William Calley ei olisi joutunut syytettäväksi ICC:ssä, jos rikostuomioistuin olisi toiminut jo Vietnamin sodan aikana. Lopultahan kansainvälinen paheksunta vei Calleyn yhdysvaltalaiseen tuomioistuimeen ja vankilaan, josta hän vapautui kärsittyään rangaistustaan kaksi vuotta.

Vastustaessaan Kansainvälistä rikostuomioistuinta Yhdysvallat on oudossa seurassa, johon kuuluvat niin Bushin pahuuden akseliksi nimeämät Irak, Iran ja Pohjois-Korea kuin myös Kiina, Kuuba ja suurin osa arabimaista. Ainakaan ne eivät siis ole vaatimassa Yhdysvaltain kansalaisia ICC:hen tuomiolle, sillä aloite syytteestä on rajattu vain rikostuomioistuimeen kuuluville maille, YK:n turvaneuvostolle ja tuomioistuimen syyttäjälle.

Pax Americana tarvitsee syytesuojan

ICC ei myöskään käsittele menneisyydessä tapahtuneita sotarikoksia, vaan tuomioistuimen toimivalta on rajattu heinäkuun 2002 jälkeisiin tapahtumiin. Näin esimerkiksi Chilen sotilasvallankaappauksen suunnittelussa ja murhissa osallisena ollut ja kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen oikeuteen vaatima Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Henry Kissinger voi suhtautua levollisin mielin ICC:n tuleviin toimiin.

Miksi ICC:n työn vaikeuttaminen ja syytesuojan saaminen on Yhdysvalloille niin tärkeää, jos varsinaisia asiallisia perusteita epäillä tuomioistuimen oikeudenmukaisuutta ei ole?

”Tämä liittyy laajempaan valtavirtaan amerikkalaisessa politiikassa. Maamiinat kieltävän sopimuksen vastustaminen tai nuorisorikollisten teloittamisen hyväksyminen – ja aivan toiselta alueelta, penseys Kioton ilmastosopimusta kohtaan – kertovat samasta asiasta”, katsoo Amnesty Internationalin Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson.

Syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen Yhdysvaltain yksipuolinen toiminta, unilateralismi, on kohonnut maan politiikan selkeäksi valtavirraksi multilateralismin, monenkeskisen sopimisen, sijaan.

”YK:n puitteissa tämä on vaikeuttanut toimintaa jo pitkään, eikä se ole rajoittunut vain haluun iskeä Irakiin maailmanjärjestön valtuutuksia odottelematta. Myös YK:n kestävän kehityksen kokouksessa Johannesburgissa näkyi, ettei Yhdysvallat paljon välitä mitä muut sen toimista ajattelevat”, arvioi Suomen YK-liiton toiminnanjohtaja Jarmo Ainasoja.

Yhdysvalloissa kolme vuotta asunut Kristiina Kouros näkee asian ideologisena selittäjänä yhdysvaltalaisten naivin omakuvan. ”He vilpittömästi uskovat pyrkivänsä hyvään ja oman mallinsa paremmuuteen. Siksi amerikkalaiset aina myös hämmästyvät ja loukkaantuvat politiikkansa arvostelusta.”

Kansainvälisen oikeuden sivuuttaminen on Yhdysvalloissa ollut terrori-iskujen kiihdyttämässä ilmapiirissä helppoa. Marraskuun kongressivaaleissa ei Yhdysvaltain rajoittamatonta iskukykyä ole haluttu jättää vain republikaanien oikeistosiiven vaalivaltiksi. Ulkopolitiikka on Yhdysvalloissa aina alisteinen sisäpolitiikalle, jota tällä hetkellä dominoivat puolustusministeri Donald Rumsfeldtin ja oikeusministeri John Ashcroftin kaltaiset voimapoliitikot.

Yhdysvaltain sotilaallinen ylivoima maailmassa on tällä hetkellä musertava. Pax Americanaa ovat takaamassa varustelumenot, jotka ylittävät kymmenen seuraavaksi eniten aseisiin käyttävän maan yhteenlasketut sotilasmenot.

Pääviholliseksi määritellyn terrorismin Yhdysvallat uskoo voivansa torjua juuri sotilaallisesti. Siksi mitään esteitä ennaltaehkäiseville iskuille tai keinovalikoimalle ei sallita. Kun päämääränä on Saddam Husseinin surmaaminen tai tietojen keruu Guantanamoon sullotuilta vangeilta, saa kansainvälinen oikeus väistyä.

Rankaisemattomuus viekoittelee ihmisoikeusrikoksiin

Kansainvälisellä rikostuomioistuimella riittää kuitenkin Amnestyn keräämien tietojen mukaan työsarkaa: ihmisoikeusloukkauksia tapahtui viime vuonna 152 maassa. Vaikka monet näistä rikoksista eivät ole ICC:n tuomiovaltaan kuuluvia sotarikoksia, ovat myös vakavat ihmisoikeusloukkaukset varsin yleisiä. 111 maassa viranomaiset syyllistyivät viime vuonna kidutukseen tai pahoinpitelyyn. Laittomia teloituksia pantiin toimeen 47 maassa ja katoamisista saatiin tietoa 35 maassa.

”Yhdysvaltain jättäytyminen rikostuomioistuimen ulkopuolelle tietenkin vaikeuttaa tuomioistuimen toimintaa, muttei se sitä mahdottomaksi tee. Onhan ICC:ssä jo mukana yli 80 maata”, muistuttaa YK-liiton Jarmo Ainasoja.

Kristiina Kouroksella on toiveikas näkemys ICC:n tulevaisuudesta. Bushin hallinto ei tule olemaan loputtomiin vallassa Yhdysvalloissa ja kärsivällisellä työllä myös yhdysvaltalaiset voidaan vakuuttaa yhtäläisen ja jakamattoman kansainvälisen oikeuden eduista. ”Rikostuomioistuimella voi olla tärkeä ennaltaehkäisevä merkitys vaikka ensimmäisen syytteen nostamiseen menisikin kymmenen vuotta. Ajattele, jos tuona aikana vaikkapa vain yksi diktaattori jättää sodan sytyttämättä rangaistuksen pelossa. Eikö jo silloin kaikki vaivannäkö ole palkittu?”