André Brink: Tuokio tuulessa
Alkuteos: An Instant in the Wind 1976
Suomentanut Seppo Loponen
WSOY 1996 (7. p.)
Tuokio tuulessa kertoo miehen ja naisen välisestä rakkaudesta. Romaanin tapahtumat sijoittuvat Etelä-Afrikkaan noin vuoteen 1750 ja nainen on valkoinen ja mies musta.
Elisabeth on keskiluokkaisen perheen tytär, joka viettää ikävystyttävää elämää Kapkaupungissa. Hän kohtaa Erik Larssonin, ruotsalaisen tutkimusmatkailijan. Erikin tietämys vieraista maista kiehtoo vahvatahtoista nuorta Elisabethia. Hän päättää naida Erikin ja lähteä tämän mukaan tutkimusmatkalle Etelä-Afrikan villiin sisämaahan.
Tutkimusretki ja avioliitto osoittautuvat katastrofeiksi. Erikin intohimo kohdistuu vain tieteelliseen tutkimukseen, luonnon luokitteluun ja omistamiseen. Nuori opas tekee itsemurhan ihastuttuaan Elisabethiin,
palvelijat karkaavat ja lopulta Erik lähtee kävelemään savannille eikä koskaan palaa.
Raskaana oleva Elisabeth makaa vankkureissa yksin, kun paikalle tulee Adam, aavikolla hottentottien kanssa jo vuosia asunut karannut orja. Yhdessä he lähtevät matkalle kohti merta, Kapkaupunkia ja sivistystä. Matkasta tulee pitkä vaellus ihmisyyden ytimeen.
Matka Paratiisiin
Elisabethin ja Adamin suhde ja matkan vaiheet sulautuvat yhteen. Aluksi Elisabeth kohtelee Adamia orjana. Tämä asetelma sortuu pian. Tuttujen rooliensa lisäksi he menettävät hiljalleen kaikki varusteensa.
Eräänä päivänä he löytävät Erikin kuolleena. Kohta tämän jälkeen Elisabeth saa keskenmenon. Näin entinen aviomieskin häviää lopullisesti hänen elämästään.
Adamin ja Elisabethin välinen seksuaalinen jännite nousee. Käänteeksi muodostuu päivä, jolloin he ovat majoittuneet autioon taloon. Adam on lähtenyt metsästämään, mutta hänen tarkoituksenaan on jättää valkoinen nainen. Elisabeth odottaa Adamia. Lopulta Adam palaa: kohtaus on kuin työstä palaavan miehen ja kotona odottavan vaimon välinen. Tästä hetkestä alkaa heidän rakkautensa.
Adam ja Elisabeth pääsevät meren rantaan, Paratiisiinsa. He elävät alastomina nauttien luonnon antimista ja toisistaan. Adam tappaa rannalla käärmeen.
Viaton ja aistillinen kesä on pian ohi. Talvella he alkavat kyllästyä toisiinsa ja ahtaaseen luolaansa. Matkaa kohti sivistystä on jatkettavasta. Paluu on kärsimystä. He ovat monesti nääntyä nälkään. Enää he eivät kuitenkaan jätä toisiaan. Brink ei täysin kuvaa heidän lopullista paluutaan Kapiin. Mutta (fiktiivisestä) esipuheesta tiedämme mitä tapahtuu: Adam vangitaan ja teloitetaan.
Onnikin on mahdollista
Adamin ja Elisabethin matka on käänteinen luomiskertomus. He matkaavat Paratiisiin. Matkalla he hiljalleen luopuvat rooleistaan, pelkistyvät Mieheksi ja Naiseksi. Käärmeettömässä Paratiisissa, jatkuvassa onnessa ei kuitenkaan voi elää. He karkottavat itsensä pitkään erämaavaellukseen. Käy ilmi että he kestävät sekä onnen että onnettomuuden.
Adam ja Elisabeth syyllistyvät käänteiseen perisyntiin. Heille jää yhteinen onnensa, lyhyt kadonnut aika – tuokio tuulessa – jota kukaan ei voi riistää heiltä.
Vapaus sitoutua
Tuokio tuulessa kertoo myös vapaudesta. Adam pakenee orjuutta, ihmisyyden kieltämistä. Kapinan sinetöi tilanne, jossa Adamin olisi pitänyt ruoskia omaa äitiään rangaistuksena siitä että tämä on käynyt luvatta isoäidin
hautajaisissa.
Adam on viettänyt vuosia autiomaassa, vapaana, mutta yksin. Elisabeth taas pakenee suljettua poroporvarillista yhteisöä, jossa nainen on käytännössä orja, voimaton päättämään edes omasta ruumiistaan. Yhdessä he vapautuvat kulttuurin kahleista. Samalla he luopuvat henkilökohtaisesta vapaudestaan toistensa hyväksi. Suhteella ei ole kuitenkaan mitään mahdollisuutta valkoisten maailmassa.
Ehkä rakastavaisten tarinasta jää siemen eloon. Valkoisen naisen ja mustan miehen rakkaus on järisyttävä voima rotuerotteluyhteiskunnassa. Kuten Adam sanoo Elisabethille: ”Sinulle ei koskaan anneta anteeksi. Jos heidän valkoiset naisensa alkavat harrastaa tämmöistä, niin se horjuttaa kaikkea sitä mihin heidän on uskottava jos mielivät pysyä isäntinä maassa. Etkö sitä tajua?”