Tove Selin (toim.): Tiikerit tuhon tiellä. Like 2002.

Tove Selinin toimittaman Kaakkois-Aasian ympäristöongelmia käsittelevän kirjan yksi pääteema on köyhien alkuperäisväestöjen voimattomuus enemmän tai vähemmän diktatoristen valtioiden päättäjien edessä kun ihmisten asuinalueet valjastetaan energiantuotantoon lähinnä kaupunkiväestön ja teollisuuden eduksi.

Toisena pääteemana on teollisuusmaiden vastuu alueen ympäristöstä. Vesistöjen ja metsien tuhoamista edistävät kansainväliset rahoituslaitokset sekä pohjoisamerikkalaiset ja eurooppalaiset yhtiöt – mukaan lukien suomalaiset.

Artikkeleissa kajotaan Indonesian metsiin, Laosin ja Thaimaan patoihin, Vietnamin tulviin, Thaimaan teollisuuden aiheuttamiin tuhoihin sekä turismin ympäristövaikutuksiin. Oma lukunsa on Roberto Verzolan logiikan oppitunti geenimanipulaation vastustamiseksi Filippiineillä.

Suuret patohankkeet Aasiassa piinaavat länsimaisten ympäristö- ja kansalaisjärjestöaktiivien mieliä, mutta eniten niistä kärsivät paikalliset asukkaat. 4200 metriä pitkä Mekong-joki sivujokineen on kirjassa keskeisessä asemassa. Sitä käsitellään Vietnamia, Thaimaata sekä Laosia koskevissa artikkeleissa. Köyhä ja autoritaarisesti johdettu Laos patoaa Mekongin sivujokia myydäkseen sähköä Thaimaalle, joka on jo padonnut omat jokensa, tappanut kalansa ja pilannut asukkaiden viljelymaat. Ei ihme, että Thaimaan hallitus on saanut paikalliset ihmiset sekä länsimaiset kansalaisjärjestöt kimppuunsa. Kaiken yläpuolella on Kiina, joka voi tehdä Mekongille ja omille joilleen mitä haluaa kysymättä sitä keltään.

Näyttäisi myös siltä, että länsimaiset rahoittajat ovat voineet toimia kysymättä keltään mitään. Ruotsalaiset ja norjalaiset ”avunantajat” ovat olleet suuressa roolissa Laosin patohankkeissa ja niiden aiheuttamissa katastrofeissa. Valtionyhtiöillä Vattenfallilla ja Statkraftilla sekä Norjan valtiolla lainan antajana oli merkittävä osuus muun muassa Theun-Hinbounin patohankkeessa, josta joidenkin arvioiden mukaan joutui kärsimään 16 400 paikallista asukasta menetettyinä kalansaaliina, puutarhoina ja juomavetenä.

Selin selvittelee omassa artikkelissaan suomalaisten osuutta Kaakkois-Aasian ympäristötuhoissa, ja jäljet johtavat tunnetusti metsiin ja metsäteollisuuteen. Suomalaisella asiantuntemuksella on tehty metsätalouden kokonaissuunnitelmia muun muassa Thaimaalle, Filippiineille ja Vietnamille. Niitä ovat seuranneet usein sellu- ja paperitehtaat, joita on rahoitettu vientitakuilla ja –luotoilla.

Suomalaisyritysten toimilla on surullisen kuuluisa historia, esimerkkinä muun muassa Thaimaassa toimiva Phoenix Pulp and Paper Company, jonka varustivat muun muassa Pöyry, Ahlström ja Rauma. Yhtiön sellu- ja paperitehdas saastutti läheisen Phong-joen, lähialueiden riisipellot ja kala-altaat. Vuonna 1998 se suljettiin mutta avattiin myöhemmin jälleen.

Suurena huolenaiheena on se, että kyseistä toimintaa on tuettu ja tuetaan valtion varoin vientiluotoilla ja –takuilla sekä korkotukiluotoilla. Lisäksi yhtiöille annetut valtion takuut ovat pankkisalaisuuden piirissä, emmekä me veronmaksajat saa niistä tietoa vaikka me ne maksamme. Tähän Selin peräänkuuluttaa muutosta.

Tiikerit tuhon tiellä on vankka paketti taloustiikerien luonnontilasta huolimatta heiveröisestä ja tekstiä tukemattomasta kartografiasta sekä joidenkin artikkelien hämmentävästä epäloogisuudesta paikannimien ja aikamuotojen käytössä. Lukija ei aina tiedä, onko jokin asia tapahtumassa vai tapahtunut.

Lukija joka haluaa tulla hyvälle tuulelle ja olla optimistinen, lukekoon ainoastaan nunna Chinda Tangpaon saarnan.