Maailmassa on naisia ja miehiä suunnilleen saman verran, mutta siihen tasa-arvo pitkälti päättyykin. Tilastoista päätellen maailma on naisille varsin tyly paikka. Naiset omistavat yhden prosentin maailman omaisuudesta ja ansaitsevat kymmenen prosenttia maailman tuloista. Maailman köyhistä 70 prosenttia on naisia.

Myös vallankäytön mahdollisuudet häilyvät naisten ulottumattomissa. Kaikista maailman kansanedustajista naisia on noin 14 prosenttia.

Taistelua naisten oikeuksien puolesta on käyty monella rintamalla, yhtä lailla naisten työolojen, seksuaalioikeuksien, turvallisuuden kuin monen muunkin teeman ympärillä. Vuonna 1979 hyväksyttiin YK:n naisten syrjinnän kieltävä sopimus, joka edellyttää allekirjoittajamailta raporttia neljän vuoden välein. Sopimuksen on tähän mennessä ratifioinut 170 valtiota.

Viimeisten vuosikymmenten aikana etenkin kehitysmaiden naiset ovat muistuttaneet, että naisten välillä on myös suuria eroja. Sekä etelässä että pohjoisessa naiset kuitenkin elävät yhteiskunnissa, joissa he eivät ole miesten kanssa poliittisesti ja taloudellisesti tasavertaisia.
 

Ongelmat listattiin Pekingissä

Naisten aseman parantamiseen liittyvät haasteet kirjattiin yksiin kansiin Pekingissä vuonna 1995. Silloin 189 maan hallitusten edustajat kokoontuivat YK:n neljänteen maailmankonferenssiin naisten aseman edistämiseksi. Konferenssin päätteeksi hallitukset hyväksyivät yksimielisesti asiakirjan, joka kulkee nimellä Pekingin julistus ja toimintaohjelma tasa-arvon, kehityksen ja rauhan puolesta.

Asiakirjassa arvioidaan maailmantilannetta naisten kannalta, nimetään kaksitoista keskeistä ongelma-aluetta ja asetetaan niille strategiset tavoitteet. Käsiteltyjä alueita ovat esimerkiksi köyhyys, terveys, talous, ihmisoikeudet ja naisiin kohdistuva väkivalta. Toimenpideohjeita saavat yhtä lailla hallitukset, yksityiset sektorin edustajat kuin järjestötkin.

”Pekingin toimintaohjelman hyväksyminen oli suoranainen ihme”, toteaa konferenssiin osallistunut pitkän linja YK-aktiivi Hilkka Pietilä. ”Asiakirja on niin edistyksellinen ja pitää sisällään suunnattomasti asioita. Kyllä moni hallitus on joutunut jälkeenpäin ihmettelemään, että kas vain, tuollainenkin on tullut hyväksyttyä.”

Nikottelua on herättänyt etenkin lausuma, jossa naisille taattiin oikeus vapaasti kontrolloida omaa seksuaalisuuttaan. Viime aikoina Yhdysvaltojen, katolisten ja islamilaisten maiden rintama on yrittänyt vesittää lausuntoa lukuisissa muissa YK-konferensseissa. Asia nousi esille viimeksi Johannesburgin kestävän kehityksen konferenssissa, jonka päätöslauselmassa – Pekingistä poiketen – terveyspalvelujen perustaksi määritellään ihmisoikeudet, mutta myös kansallinen laki sekä kulttuuriset ja uskonnolliset arvot.

Kotitehtäviä kaikille

Maailmankonferenssi herätti erityisesti etelän naiset vaatimaan oikeuksiaan. Maissa, joissa kansallinen laki unohtaa naiset, esimerkiksi kansallinen tasa-arvo-ohjelma on usein saatu luotua juuri Pekingin toimintaohjelmaan vedoten. Pitkän linjan kehitysmaatutkija Marja-Liisa Swantzin mukaan keskeistä on, että tieto ei ole jäänyt konferenssieliitille, vaan yltää usein kylätasolle asti.

”Menin Pekingin konferenssin jälkeen vierailulle tavalliseen tansanialaiseen kylään Mtwarassa. Kuulin, että kylän naisilla oli käynnissä kokous ja menin katsomaan, mitä he tekevät. Naiset olivat käymässä läpi Pekingin toimintaohjelmaa!”, Swantz kertoo kokemuksistaan.

”Kolmannen maailman naisille Pekingin julistus on merkinnyt paljon ja se on kehittänyt heidän tietoisuuttaan. Sen sijaan tavallinen suomalaisnainen ei tiedä Pekingin julistuksesta tai koko prosessista mitään”, Swantz sanoo.

Suomessa tasa-arvon harha on hämännyt ihmisiä ministereitä myöten. Viime keväänä silloinen tasa-arvoministeri Osmo Soininvaara totesi, ettei Pekingin toimintaohjelma ole Suomen kannalta kovinkaan keskeinen asiakirja. Syytä lähilukuun kuitenkin olisi meilläkin.

”Ohjelmassa riittää kyllä toteuttamista jokaisella maailman maalla”, toteaa Leila Räsänen sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksiköstä. ”Lisäksi Suomen pitäisi toimia ohjelman mukaisesti myös kansainvälisissä yhteyksissä.”

Räsäsen mukaan Suomi on ajanut aktiivisesti Pekingin seurantaa EU:n sisällä. Parhaillaan EU:ssa kehitetään mittareita, joiden avulla toimintaohjelma pidetään maiden muistissa ja tavoitteiden toteutumista voidaan seurata.

Köyhyyden noidankehä

Vaikka Pekingin toimintaohjelma ei aseta ongelma-alueita tärkeysjärjestykseen, on kuvaavaa, että ensimmäisenä aihepiirinä esillä on köyhyys.

”Köyhyys ajaa ihmiset todelliseen noidankehään, koska se vaikuttaa niin moneen asiaan. Jos ihminen on nälkäinen, koditon ja sairas, aloitekyky puuttuu ja voimat eivät riitä asioiden tiedostamiseen”, kuvailee Suomen Unifemin pitkäaikainen toiminnanjohtaja Eila Alanko.

Pekingin ohjelman mukaan naisten köyhyys liittyy suoraan muun muassa siihen, ettei naisilla ole omaa määräysvaltaa eikä mahdollisuuksia saada taloudellisia voimavaroja kuten lainoja, maaomaisuutta tai perintöjä. Naisten asemaa heikentää myös globaali talouspolitiikka.

”Kun teollisuusmaat esimerkiksi dumppaavat kehitysmaihin halpaa viljaa, ei siellä kannata enää viljellä. Ja koska viljely ja muu vastaava paikallistalous on kehitysmaissa etenkin naisten aluetta, kärsivät naiset sen kuihtumisesta eniten”, toteaa Alanko.

Epävakaan talouden seurauksena kehitysmailta on vaadittu niin sanottuja rakennesopeutusohjelmia, joiden avulla pyritään siihen, että maat pystyisivät lyhentämään velkojaan. Alangon mukaan nämäkin strategiat ovat usein koituneet naisten päänmenoksi.

”Ohjelmissa ei yleensä ole otettu huomioon, miten eri lailla ne vaikuttavat naisten ja miesten elämään. Kun esimerkiksi koulutusta ja terveydenhuoltoa supistetaan, kärsivät siitä etenkin naiset, joilla näitä palveluja on jo ennestäänkin vähemmän.”

Köyhyys ajaa kadulle

Heikompi sosiaalinen ja taloudellinen asema altistaa naiset monenlaiselle väkivallalle. Suurin osa väkivallasta tapahtuu naisille tutussa ympäristössä, heidän kodeissaan ja yhteisöissään. Osa siitä on kuitenkin väkivaltaa, jota naiset kohtaavat tilanteissa, joihin köyhyys on heidät ajanut.

”Köyhyys on selvä syy esimerkiksi naiskauppaan ja prostituution lisääntymiseen. Tämä näkyi esimerkiksi Aasian laman yhteydessä. Vastaava tilanne on nyt Itä-Euroopassa, jossa yhteiskunnallisten rakenteiden muutos on aiheuttanut valtavan naistyöttömyyden. Osa naisista yrittää nyt selviytyä myymällä itseään”, Alanko toteaa.

Osa naisista tietää mihin lähtee, osalle se selviää vasta maassa, johon he ovat välittäjän puheisiin luottaen lähteneet. Harva kuitenkaan osaa kuvitella todellisia olosuhteita.

”Voidaan puhua aivan orjuudesta”, Alanko sanoo. ”Eurooppaan tuodaan tällä hetkellä naisia, jotka elävät käytännössä vankeudessa ja ‘omistajiensa’ armoilla. Prostituoitujen lisäksi tällaisessa asemassa ovat monet köyhistä maista tulleet kotiapulaiset.”

Amnestyn mukaan esimerkiksi Britanniassa raportoitiin vuosina 1987-1998 yli 2000 tapausta, joissa naispuolisiin kotiapulaisiin oli kohdistunut fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa. Useimmat naisista olivat toisen maan kansalaisia, joiden oleskelulupa kielsi heitä vaihtamasta työpaikkaa. Jos naiset jättivät työnantajansa, heistä tuli laittomia maahanmuuttajia.

Suomen lyödyt naiset

Vaikka köyhyyden naisistuminen ja naisiin kohdistuva väkivalta liitetään helposti kehitysmaihin, vaivaavat samat ongelmat rikasta pohjoista, myös Suomea. Meilläkin yhteiskunnallinen eriarvoistuminen siirtää marginaaliin jatkuvasti enemmän naisia.

”Köyhyyden naisistumisesta kertoo esimerkiksi naisten asunnottomuus, joka lisääntyy jatkuvasti”, toteaa Stakesin tutkija Jouko Karjalainen. Hänen mukaansa trendi on jatkunut jo niin kauan, ettei voida ajatella, että kyse olisi vain satunnaisesta muutoksesta.

”Samansuuntaisesta kehityksestä kertoo toimeentulotuki, jonka saajissa naisten osuus on viime vuosina kasvanut. Yksinhuoltajatalouksista, joissa aikuinen on edelleen useimmiten nainen, yli 23 prosenttia kuuluu alimpaan tuloluokkaan. Tällä hetkellä yksinhuoltajatalouksista kolmasosa saa toimeentulotukea.”, Karjalainen summaa.

Parempia uutisia ei löydy väkivaltatilastoistakaan. Tutkimusten mukaan 40 prosenttia naisista on joutunut miehen tekemän fyysisen tai seksuaalisen väkivallan tai uhkailun kohteeksi 15 vuotta täytettyään. Nykyisessä parisuhteessaan väkivaltaa tai sillä uhkailua on kokenut joka viides nainen. Oman miehensä tappamana kuolee keskimäärin 27 naista vuodessa.

Apua solidaarisuudesta

Juhlapuheissa naisten heikompi asema on tunnustettu jo vuosikymmenten ajan. Samaan hengenvetoon on korostettu, että naisten koulutus on avain kehitykseen. Edistysaskeleita on otettu siellä täällä, mutta laajassa mittakaavassa teot eivät vielä puhu puolestaan.

”On hallitusten asia puuttua esimerkiksi naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja naiskauppaan. Sen lisäksi tarvitaan kuitenkin solidaarisuutta, niin paikallisesti, alueellisesti kuin maailmanlaajuisestikin”, Alanko toteaa.

Kaiken avain on naisten vaikutusvallan lisääminen. Ilman tasa-arvoista vallanjakoa naisten ääni ei kuulu ja heidän ongelmansa jäävät huomiotta. Toisaalta Alanko korostaa, että niiden, joilla on jo parempi tilanne pitäisi toimia heikommassa asemassa olevien puolesta.

”Pitää puhua ja pyrkiä dialogiin etelän naisten kanssa. Vain sillä tavalla voidaan tietää, mitä tapahtuu ja vaikuttaa asioihin. On esimerkiksi hyvä miettiä, miten meidän toimemme vaikuttavat kehitysmaiden naisten arkeen. Jo arkipäiväisillä ostopäätöksillä voi ottaa kantaa.”