Avuntarvitsijat Padre Hollmanin ympärillä pyytävät siunausta omaisilleen

Samaan aikaan, kun herätyksen saaneet luterilaiset kaatuilevat Nokialla, Kolumbian Karibian puoleisella rannikolla tuhannet katoliset hakevat omaa jumalyhteyttä erilaisissa karismaattisissa messuissa ja kodeissa pidettävissä tilaisuuksissa. Hekin kaatuilevat, puhuvat kielillä, laulavat ja tanssivat.

Barranquillan kaupungin laitamille pystytetyssä temppelissä ei saarnaa ihmepappi Markku Koivisto, vaan kolmikymppinen suosikkipappi Padre Hollman. Hänen kaksi kertaa viikossa pitämiinsä messuihin on pakko päästä. ”Joko olet käynyt Hollmanin messussa”, sukulaisrouva kyselee anopiltani.

Katolinen kirkko ei Hollmanin messuja virallisesti hyväksy muttei tuomitsekaan. Kaikista kirkkokunnista katolinen kirkko ei suinkaan helpoimmin usko ihmeeseen, vaan tahtoo pikemminkin suojautua tehokkaasti harhailmiöiltä. Katoliselle kirkolle ei ihmeen perusteluksi riitä, että parantumista on vaikea tieteellisesti selittää. Kaikkiaan kirkon sisäinen tutkijalautakunta on tunnustanut vuodesta 1858 yhteensä 64 ihmeparantumista. Tämä aineisto on karsiutunut yhteensä noin 2,5 miljoonasta parantumisesta, joita on ilmoitettu tapahtuneen pyhiinvaeltajien keskuudessa.

Perinteisen katolisessa maassa Hollmanin kaltaisten pappien ohella karismaattiset uskonliikkeet lisääntyvät koko ajan. ”Olin mukana Kolumbian pääkaupungissa Bogotassa vuonna 1973 pidetyssä katolisen karismaattisen liikkeen johtajien konferenssissa. Kaikki osanottajat olivat sitä mieltä, että katolisen kirkon uudistuminen tulee Latinalaisessa Amerikassa tapahtumaan parantamistoiminnan kautta.” (Francis MacNutt: Sinun parantajasi)

Temppelille tullaan ajoissa

Padre Hollmanin nimikkotemppelissä ei ole vielä kattoa. Karibian ankara keskipäivän aurinko kuumentaa pyhälle paikalle kokoontunutta väkeä. Suurin osa messuun saapuneista ihmisistä on suojautunut pahimmalta poltteelta sateenvarjoilla.

Rakennuksen portilla myydään tuolipaikkoja ja virvokkeita. Sivummalla satojen metrien pituisissa jonoissa ihmiset odottavat Hollmanin siunausta. Ehtiäkseen ennen messua papin parantavien käsien kosketettavaksi, mieheni täti on tullut temppelille jo aamuseitsemältä.

Puello Martinezin perhe on käynyt messussa jo useita kertoja. Perheellä ei ole varaa lääkäriin, mutta messu helpottaa isän jalkakipua

”Huomenta Jeesuksen nimeen”, turvamiesten ympäröimä pappi astuu korokkeelle ja tarttuu mikrofoniin. Tuhatpäinen joukko ryhtyy laulamaan katolisia veisuja liveorkesterin säestyksellä. Rytmi muistuttaa enemmän konserttia kuin jumalanpalvelusta. Messukansa taputtaa rytmissä ja huojuttaa käsiään ilmassa. Kukaan ei kuitenkaan tanssi. Monen silmät ovat kiinni. Monet itkevät.

Elämä annetaan papin käsiin

Vieressäni istuva Carmen Villa sanoo käyneensä kaksi kertaa viikossa – kesiviikkoisin ja sunnuntaisin – pidettävissä messuissa noin kuukauden ajan. ”Messun jälkeen minulla on aina parempi olo”, nainen sanoo.

Margareta Castro on käynyt sunnuntaimessussa sadan kilometrin päässä sijaitsevasta Cartagenan kaupungista jo kuuden kuukauden ajan. Puoli vuotta sitten Castrolla todettiin kurkkusyöpä. Tukka on harventunut ja näkö huonontunut. ”Nyt pystyn sentään jo nukkumaan”, kymmenen kiloa laihtunut Castro sanoo ja näyttää passikuvaansa, jossa hän on vielä terve. Castro tietää kuolevansa, mutta uskoo Jumalan auttavan häntä. ”Olen Hollmanille koko elämäni velkaa”, hän sanoo. ”Jos minut leikataan, minusta tulee mykkä. Mieluummin kuolen Hollmanin kanssa. Hän on luvannut tukea minua”.

Polttavasta helteestä huolimatta ihmiset jaksavat jonottaa Padre Hollmanin messuun

Castron seurassa oleva mies on tullut Padre Hollmanin messuun Yhdysvalloista saakka. Hänen taakkansa on painava: mies sairastaa aidsia. Puello Martínezin perhe taas on saapunut messuun Turbacon kyläläisten yhteisbussilla Bolivarin maakunnasta. Perheen isän jalkakipu on lievittynyt tuntuvasti kuuden messussa käynnin jälkeen. ”Tulen tänne, sillä minulla ei ole muuta auttajaa kuin Hollman. Ei ole varaa lääkäriin”, maalaismies sanoo.

Jumala puhuu salsan tahdissa

”Ylität joen, et kastu. Kävelet tulessa, et pala”, Hollman julistaa mikrofoniin. Rukousten ja Jumalan ylistysten jälkeen orkesteri aloittaa taas ja merenguen rytmi tavoittaa kuulijoiden sydämet. Varsinaista saarnaa ei kuulla. Puolitoistatuntia kestävä messu koostuu rukouksista, Jumalan ylistyksestä ja musiikista. Messun suosio perustuu Hollmanin maineeseen ihmeiden tekijänä. ”Minä itse en tee ihmeitä: olen välikappale Jumalan ja teidän välillänne”, Hollman sanoo useaan kertaan messun aikana.

Medellinin kaupungissa ihmeparantajana tunnetuksi tulleella papilla on hieno auto ja parikymmentä turvamiestä. Nuori saarnaaja ja hänen messunsa uppoavat kansaan kuin häkä: merenguen ja salsan tahdissa laulettu Jumalan sana on karibialaisille herkkua. Hollman on kuin rock-tähti, joka paistattelee yleisön suosiossa.

Rukousten aikana koko väkijoukko hiljentyy paikoilleen. Tunnen itseni rikolliseksi liikkuessani väkijoukossa kameran kanssa. Hiljentyneet ja keskittyneet ihmiset eivät kiinnitä minuun mitään huomiota, kun kameran linssi tavoittaa heidän kärsivät kasvonsa. Tunnen heidän toivonsa ja uskonsa. Se tulee linssin läpi minuunkin. Yksittäisen ihmisen uskossa ja toivossa – tässä hetkessä – on pyhyyttä, vaikkei muussa messun sisällössä olisikaan.

Messun jälkimmäinen puolisko on varattu tunnustuksille. Selkäydinhalvauksesta Hollmanin avulla parantunut nainen kertoo tarinaansa ääni väristen.

Suuria lupauksia

”Jos uskoo sydämestään, voi parantua mistä vain”, nainen sanoo. Toinen nainen kertoo parantuneensa Hollmanin avulla lapsettomuudesta. Väkijoukon edessä nainen nostaa korkealle ilmaan kuukauden ikäisen poikavauvansa, jonka hän on kastanut kahden pelastajansa mukaan Hollman Jesukseksi.

Messun jälkeen ihmiset kaivavat kasseistaan perheenjäsentensä valokuvia ja muita merkityksellisiä esineitä, joille toivovat siunausta. Hollman lähtee korokkeelta kohti ihmisjoukkoa, joka odottaa häntä jonossa. Kun pappi tulee kohdalle, hän pirskottaa ihmisten päälle vettä. Mirella Aleman seisoo poikansa kanssa jonossa odottaen Hollmanin siunausta. Hänellä on kädessään voidetuubi, pieniä keraamisia saviruukkuja ja syöpää sairastavan veljensä valokuva. Voide on mukana hankalan allergian rauhoittumiseksi ja ruukut symboloimassa sitä, ettei ruuasta olisi pulaa. Anoppini kaivaa lompakostaan esille miehensä kuvan ja pyytää tälle ja avioliitolleen siunausta.

Kun siunauskierros on ohi, Padre Hollman nousee uudelleen korokkeelle. Loppupuheessaan hän kertoo parantaneensa jo kaksikymmentä hedelmättömyyteen tuomittua naista, 78 aivo- ja vatsasyöpää. Nyt hän lupaa, että puolentoista tunnin kuluttua kaikki messussa mukana olleet työttömät saavat töitä. ”Tänään neljältä iltapäivällä neljä panttivankia pääsee vapaaksi”, hän jatkaa. ”Useat huonon elämän vuoksi pirun omistukseen joutuneet vapautuvat myös tänään”, kuuluu papin viimeinen lupaus.

Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 6/2002