Keitä he ovat? Mistä he tulevat? Mitä he haluavat täältä?
Brittilehdet toistivat näitä kysymyksiä, kun sadat pakolaiset yrittivät päästä kanaalitunnelin Ranskan puolella sijaitsevasta Sangatten vastaanottokeskuksesta Englantiin. Suurin osa heistä epäonnistui, mutta ne jotka pääsivät läpi, joutuivat pitkän jonon hännille: myös 100 000 muuta ihmistä odottaa ratkaisua kohtalostaan.
Brittien sisäasiainministeri David Blunkett sanoi, että Iso-Britannia on liian hyvä turvapaikkakohde. Samassa puheessa hän vahvisti, että Britannia pitää kiinni vastuustaan aitoja pakolaisia kohtaan. ”Ero taloudellisen siirtolaisen, laittoman siirtolaisen ja turvapaikanhakijan välillä on valtava”, hän korosti.
Kun Sangatte suljettiin pari kuukautta sitten, Iso-Britannia myönsi työluvan tuhannelle Irakin kurdille ja kymmenille afgaaneille, joilla oli perhesiteitä Englannissa. Muilta osin siirtolaisaallon ongelma ratkaistiin siirtämällä pullonkaulaksi muodostunut leiri kauemmas kanaalista.
Maapallon toisella puolella oli vähän aiemmin käyty läpi toisenlainen draama. Norjalainen rahtilaiva MV Tampa oli pelastanut 433 afgaania uppovasta indonesialaisesta laivasta Australian rannikolla. Australian merivoimien alus oli ottanut kyytiin 200 laittomaksi epäiltyä siirtolaista toisesta aluksesta. Heidät kaikki siirrettiin sitten Papua-Uuteen-Guineaan, missä alkuasukkaat ottivat pakolaiset vastaan kukkien kera. Ongelma siirrettiin toiselle saarelle!
Kun samainen Australia tarvitsi työvoimaa toisen maailmansodan jälkeen, Arthur Calwell kustansi siirtolaisille matkat ja majoituksen. Ehtoja oli vain kaksi: piti jäädä samaan työpaikkaan kahdeksi vuodeksi ja olla valkoinen.
Keitä he ovat? Mistä tulevat? Mitä he haluavat?
Nämä kysymykset esitetään itse asiassa aina kun siirtolaisuuden aalto pyyhkäisee historiaa. Niihin on myös helppo vastata, mutta tärkein kysymys miksi esitetään vain harvoin. Miksi nämä ihmiset lähtevät pois kodeistaan, pois sukulaistensa ja ystäviensä luota outoihin paikkoihin aloittaakseen elämänsä tyhjästä, tullakseen nöyryytetyiksi yhteiskunnan alimmilla askelmilla?
Ehkäpä tähänkin on helppoa vastata. Sanotaan vaikka, että syynä on yksinkertaisesti parempi elämä. Tästä seuraavaa keskustelua rikkaat vastaanottajamaat eivät kuitenkaan halua käydä: miten hyvä tai huono elämä määritellään ja miksi ihmiset ovat tyytymättömiä elämäänsä kaikkialla.
Ehkä Maslowin kuuluisa tarvehierarkiapyramidi auttaa meitä ymmärtämään. Ihminen pyrkii aina kiipeämään pyramidin huipulle. Kun perustarpeet turvallisuuden, asuinsijan ja ravinnon suhteen on tyydytetty, haluaa ihminen väistämättä enemmän elämältään. Itsensä arvostamisesta, ilmaisuvapaudesta, taiteesta ja itsensä toteuttamisesta tulee silloin yhtä tärkeitä asioita kuin mitä ravinto oli ennen. Elämästä tulee surkeaa ilman niitä.
Kuvaan astuu länsimainen propaganda siitä, kuinka hyvä elämä meillä täällä onkaan: kylmän sodan aikainen kiiltokuva. Se, jonka tarkoitus oli saada rautaesiripun tuolla puolen asuvat kansalaiset menettämään uskonsa systeemiin, rapauttamaan se sisältä päin tai loikkaamaan länteen. Näin me toimimme aina, näkemyksemme maailmasta on niin suhteellinen. Jos sisällä on kylmempi kuin ulkona, menemme ulos.
Toinen vieläkin tärkeämpi kysymys liittyy maailmantalouteen. Veikkaanpa, että sinäkin olet niin tottunut tähän käsitteeseen, että nielet sen automaattisesti. Todellisuudessa siihen liittyy kuitenkin suuri harha: kun länsimaisessa mediassa puhutaan maailmantaloudesta, puhutaan tosi asiassa länsimaiden taloudesta. Köyhät kolmannen maailman maat ovat miltei alituisessa lamassa verrattuna länteen. Etkö ole vakuuttunut?
Miten voi olla mahdollista, että bensalitra on halvempi kuin litra Coca-Colaa? Arvokas, hupeneva luonnonvara, jota pumpataan maan syvyyksistä ja jota kuljetetaan ympäri maailmaa läheiselle huoltamolle kaikkine veroineen, on monessa maassa halvempaa kuin vesi, johon on lisätty sokeria ja väriainetta – ja tietenkin tunnettu logo. Tällaista on maailman talous. Kahvi, kaakao ja banaanit. Tuotteet, joita köyhät maat tuottavat ja rikkaat maat kuluttavat. Hyödyt menevät väliportaalle ja kuluttajamaita hyödyttäviin veroihin.
Ja sitten he tulevat. Heitä on enemmän ja enemmän. Rajat ja muurit nousevat, mutta he tulevat niiden yli, ali, läpi. Ja kun joku ehdottaa yksinkertaisia keinoja, kuten maataloustukien tai tullimaksujen vähentämistä, tai joissain tapauksissa vain sitä, että antaisimme heidän elää rauhassa, emmekä pysäyttäisi demokraattista tai taloudellista kehitystä, asioita, jotka tekisivät heidän elämästään hieman siedettävämpää; silloin kukaan ei halua tietää miksi he tulevat.
Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 1/2003