Pari viikkoa sitten Limassa avasin television keskiyöllä ja sain seurata suorana lähetyksenä yllättävää näytelmää. Espanjalaisen 1500-luvulla Atlantin yli matkanneen valloittajan Francisco Pizarron patsasta kammettiin nostureilla alas jalustaltaan.
Liman uusi pormestari Luis Castañeda oli päättänyt ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta, että patsas sai lähteä. Kuvausryhmäkin oli kuulemma osunut paikalle sattumalta. Ensimmäiset protestit patsaan puolesta pääsivät käyntiin vasta seuraavana päivänä.
Pormestarin mukaan kyse oli kansallisen identiteetin rakentamisesta. Olinkin monien perulaisten ja Liman keskustassa harhailevien ulkomaisten turistien tapaan usein mielessäni kyseenalaistanut sitä, miksi lukutaidottoman ja julman Pizarron ratsastajapatsaalle oli annettu niin etuoikeutettu sijainti Perun presidentinpalatsin vierestä. Toisaalta limalaiset olivat yhtä tottuneita näkemään Pizarron aukiollaan kuin helsinkiläiset näkemään tsaarin Senaatintorilla.
Poistettu patsas alkoi pian saada puolustajia. Osa kriitikoista paheksui sitä, että pormestari ei ollut julkisesti ilmoittanut aikeistaan etukäteen. Perun kuuluisimman kirjailijan Mario Vargas Llosan mukaan kyse oli symbolisesta espanjalaisuuden murhasta, joka kohdistui samalla perulaisuuden perustajaan. Osa keskiyöllä paikalle sattuneista opiskelijoista sen sijaan juhlisti patsaan lähtöä soittamalla Andien
musiikkia.
Pizarron lähtö on ollut aiheena monissa kuulemissani keskusteluissa kaduilla ja kapakoissa. Se on innoittanut aivan tavallisiakin ihmisiä keskustelemaan perulaisuuden väkivaltaisista juurista. Keskusteluissa mieleeni tulee usein turistien suosima sakkipeli, jossa valkoiset nappulat ovat espanjalaisia ja mustat intiaaneja. Joskus luulen, että tuo peli jatkuu ikuisesti.
Kysyn toisinaan itseltäni, onko intiaanien vai espanjalaisten vai joidenkin muiden perintö minulle erityisen tärkeää. Huomaan, että vaikka perulaisena hyväksyn espanjalaisen kulttuurin vaikutuksen itsessäni, voin myös kritisoida Espanjan siirtomaavaltaa. Pizarron puolustajat väittävät usein, että Peru on mestitsien maa, jossa eri kulttuurit ovat harmonisesti liittyneet toisiinsa. Siksi heidän mukaansa patsaan poistaminen oli rikos perulaisuutta kohtaan.
Joidenkin ystävieni mukaan Pizarron patsas on tuhottava, toisten mielestä taas laitettava jollekin aiemman kaltaiselle näkyvälle aukiolle. Minun mielestäni se kuuluu maani historian verisimmän aikakauden edustajana museoon.
Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 2/2003