Katukaupustelu ja kengänkiillotus ovat tyypillisiä töitä, joista köyhät intiaanit huolehtivat.

Helmikuussa kymmenettuhannet intiaanit marssivat Ecuadorin pääkaupungin Quiton kaduilla maan hallituksen talouspolitiikkaa vastaan. Intiaanien massamielenosoitus ei ole Ecuadorissa uutta, mutta tässä marssissa oli jotain outoa. Mielenosoituksen järjestäjä, alkuperäisväestön asioita ajava Pachakutik-puolue, on nimittäin itse mukana Ecuadorin nykyisessä hallituksessa. Miksi ihmeessä protestoida itseään vastaan?

”Siihen oli kaksi syytä. Halusimme sanoa presidentti (Lucio) Gutierrezille, että hänen tulisi noudattaa hallitusohjelmaa eikä IMF:n sanelupolitiikkaa. Ja halusimme myös näyttää poliittisille vastustajillemme, että olemme organisoituneet ja pystymme mobilisoimaan suuret väkijoukot nopeasti liikkeelle”, Pachakutikin puheenjohtaja Miguel Lluco selittää puolueen toimitiloissa Quiton keskustassa.

Pachakutik on oudossa ja hankalassa tilanteessa. Alkuperäisväestö on vallankahvassa ensimmäistä kertaa Ecuadorin espanjalaismiehityksen jälkeisessä historiassa. Pachakutik sai kaksi paikkaa tammikuussa virkaansa astuneeseen Lucio Gutierrezin hallitukseen.

Hallitustaipaleen alkumetrit ovat kuitenkin olleet kivisiä. Heti ensi töikseen hallitus nosti sähkön ja bensiinin hintaa 40 prosentilla. Seurauksena on ollut yleinen hintatason nousu, muun muassa elintarvikkeiden ja liikennevälineiden hinnat ovat nousseet rajusti. Kesällä on kaasun hinnankorotuksen vuoro.

Eniten uusista hinnankorotuksista ovat kärsineet intiaanit, jotka ovat ennestäänkin heikoimmassa asemassa. Intiaaneja on Ecuadorin asukkaista noin 40 prosenttia.

Kansa etusijalle IMF:n sijaan

Pachakutikin puheenjohtaja Miguel Lluco tuntee intiaanien vaikeudet omasta kokemuksestaan.

Lluco kasvoi Chimborazon maakunnassa lukutaidottoman maanviljelijäpariskunnan 12-lapsisessa perheessä. Hän oli yksi niistä viidestä, jotka selvisivät hengissä aikuisiälle asti. Loput seitsemän lasta kuolivat aliravitsemuksen vuoksi.

13-vuotiaana Lluco lähti kotoaan töihin rannikon sokeriruokoviljelmille. Hänellä on myös kokemusta kengänkiillottajan ja katukaupustelijan töistä – tyypillisistä hanttihommista, joista Ecuadorissa huolehtivat lähes yksinomaan intiaanit.

Sosiaalisesta syrjinnästä ja köyhyydestä huolimatta Ecuadorin intiaanit ovat viime vuosina saavuttaneet vahvemman poliittisen aseman kuin monet muu latinalaisen Amerikan alkuperäiskansat. Alkuperäisväestön oikeuksia ajava Conaie on vaikutusvaltainen kansalaisjärjestö, jota poliitikot ja media kuuntelevat. Vuonna 1996 perustettu Pachakutik on Conaien poliittinen siipi. Conaie on organisoinut näkyviä suurmielenosoituksia. Viimeisen kahdeksan vuoden aikana mielenosoitukset ovat kahdesti johtaneet syvään poliittiseen kriisiin, joiden seurauksena presidentti on syösty vallasta.

Viimeksi näin kävi vuonna 2000. Silloinen asevoimien kenraali Lucio Gutierrez määrättiin hajottamaan Quiton keskustaan asettuneet intiaanijoukot. Gutierrez kuitenkin yllätti kaikki liittymällä joukkoineen mielenosoittajien rintamaan, joka valtasi parlamenttitalon. Kun kapina kukistettiin, Gutierrez erotettiin armeijasta ja passitettiin puoleksi vuodeksi vankilaan.

Viime syksyn presidentinvaaleissa Conaie ja Pachakutik asettuivat vasemmistolaisena pidetyn Gutierrezin taakse. Gutierrez voitti vaalit, ja Pachakutik nousi hallitukseen palkkiona tuestaan.

Optimismi kasvoi intiaanien piirissä: vihdoinkin he saisivat päättää omista asioistaan. Odotukset olivat korkealla myös siksi, että Gutierrez oli vaalikampanjassaan korostanut monia Pachakutikin ajamia asioita: korruption kitkemistä, alkuperäisväestön oikeuksia sekä syrjäseutujen koulutukseen ja terveydenhouoltoon satsaamista.

Vaan kuinkas kävikään: Gutierrez onkin talousministeri Mauricio Pozon kanssa ryhtynyt noudattamaan edeltäjiänsäkin tiukempaa talouspolitiikkaa. Peräti 40 prosenttia uuden hallituksen budjetista osoitettiin Ecuadorin suuren ulkomaanvelan lyhennyksiin.
Hinnankorotukset ja tiukka budjettikuri liittyvät lainapakettiin, jonka Ecuador solmi Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n kanssa helmikuussa. Uuden 240 miljoonan dollarin lainan ehdoiksi asetettiin julkisten menojen leikkaukset.

Edellinen hallitus oli katkaissut lainaneuvottelut syksyllä, kun se katsoi IMF:n ehdot liian ankariksi. Samaa mieltä on Miguel Lluco, vaikka hän myöntääkin Ecuadorin tarvitsevan lainan.

”Kyse on siitä mihin lainarahat käytetään. IMF sanoo, että saatte rahat, mutta teidän täytyy korottaa bensiinin, kaasun, ja puhelujen hintoja. Se on organisaation tyyli. Sellaiseen me sanomme, että se ei ole oikein. Etusijalle tulee asettaa IMF:n sijaan kansa.”

Samasta syystä Pachakutik vastustaa hallituksen hyväksymää tiukkaa velanmaksuohjelmaa.

”Ensinnäkään se ei ole legitiimi velka. Edelliset korruptoituneet hallitukset ovat ryöstäneet suuren osan velkarahasta. Toiseksi, meillä ei ole varaa siihen. Jos maksamme 40 prosenttia, joudumme vähentämään terveydenhoitoon, koulutukseen, sosiaalimenoihin ja köyhille maanviljelijöille meneviä rahoja”, Lluco sanoo.

Pachakutik on ehdottanut hallituskumppaneilleen, että velanmaksuun laitettaisiin 30 prosenttia budjetista ja säästyvä kymmenen prosenttia käytettäisiin terveydenhoito- ja sosiaalimenoihin.

Kuulostaa kauniilta ajatukselta, mutta miten IMF reagoisi siihen?

”No, sen me tiedämme. IMF harjoittaa ankaraa polittiikka ja heitä eivät kansan ongelmat kiinnosta. Heitä kiinnostavat heidän omat rahansa”, Lluco sanoo happamasti.

Llucon mukaan Pachakutik yrittää saada pienten kehitysmaiden ääntä kuuluviin globalisaatiokeskustelussa.

”Yritämme osaltamme vaikuttaa siihen, että pieniä köyhiä maita koskevat päätökset tehtäisiin kyseisiä maita kuunnellen ja niiden todellisuutta, olosuhteita ja kulttuuria ymmärtäen.”

Kompromissipolitiikkaa vai suoraa toimintaa?

Monet Ecuadorin intiaanit ovat pettyneitä Pachakutikiin. Hallitusvastuu ei tuonutkaan välitöntä muutosta parempaan – päinvastoin. Moni ajattelee kuten Quiton pääkadun varrelle maalatun hallituksenvastaisen seinäkirjoituksen laatija: ”Kuolen mieluummin ase kädessä taistellen kuin nälkään.” Suoraa toimintaa, jopa vallankumousta, kannattavia on paljon myös Pachakutikin rivijäsenissä ja varsinkin Conaiessa.

”Ymmärrämme myös militantteja ja toivomme, että he ymmärtävät meidän auttavan myös heitä hallituksessa”, Lluco sanoo.

Erityisen kovaa kritiikkiä on herättänyt Pachakutikin kaksoisrooli: puolue on hallituksessa siunaamassa päätöksiä ja sitten mielenosoituksissa arvostelemassa niitä. Selkärangattomuutta?

”Olemme mukana usean puolueen koalitiossa, jolla on poliitttinen ohjelma. Hallituksen pitää huolehtia monista asioista. Yritämme kuitenkin ajaa siellä myös omaa ageendaamme”, Lluco puolustautuu.

Mutta loputtomiin Pachakutik ei aio katsella köyhien kannattajiensa oloja kurjistavaa talouspolitiikkaa.

”Odotamme kuusi kuukautta. Jos ei saada aikaan parannusta, lähdemme hallituksesta. Mutta toistaiseksi jatkamme tällä tiellä. Nyt ei ole mitään syytä erota hallituksesta.”

Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 3/2003