Kun länsimaisesta kulttuurista alkaa olla jäljellä enää kuluttajia ja asiakkaita, olemme alkaneet kuvitella jokaisen kulttuurin olevan yhtä kurjassa jamassa. Kulutusnumeroa kootessa ilmiön huomaa hyvin: homo consumerusta pitää helposti universaalina olentona, joka vain saa hieman erilaisia muotoja eri aikoina.
Ajatellaanpa nyt vaikka Mohandas Gandhia. Intian itsenäistymisen vastarintajohtaja oli vastuussa yhdestä maailman tehokkaimmista ihmisten ostokäyttäytymistä ohjanneesta liikkeestä. Paikallista ostamalla vastustettiin kolonialismia ja samalla toteutettiin omavaraisuuden ideologiaa. Gandhi oli tietysti myös itse hyvin tarkka siitä mitä osti.
Äkkiseltään Gandhi tuntuu historialliselta sankarikuluttajalta, eettisen konsumerismin malli-ihmiseltä. Todellisuudessa Gandhin kaltainen poliittinen hahmo ei olisi voinut mitenkään tunnistaa itsessään homo consumeruksen peruspiirteitä.
Kaikki kulttuurit tarjoavat aineksia itsensä ymmärtämiselle, mutta meidän kulttuurimme erityispiirre on, että nämä ainekset ovat hyvin kapea-alaisia ja niitä on vähän. Traditio, mytologia, kertomukset, yhteisöllisyys, solidaarisuus ja jaettu etiikka eivät kelpaa, vaan hylätään vanhanaikaisina. Modernismia juhliessa on syytä huomata, että tämä lista pitää kattavasti sisällään gandhilaisen maailmankuvan kaikki rakennusainekset.
Meillä näiden tilalle tulee vain kulutus, joka pääsee näin kulttuurin asemaan. Itsensä kokeminen ja oman persoonan kommunikointi muille onnistuukin nykyihmiseltä parhaiten kaupallisen ajattelumallin kautta. Uudet kulttuuriset ideat kehittyvät vain kulutuksessa ja kulutuksen kautta, ja näin välineestä on tullut itseisarvo, jota ei ohjaa enää mikään korkeampi periaate.
Gandhille ensimmäinen ja tärkein olemassaolon perusta ja toiminnan motivoija oli etiikka. Boikotit olivat moraalitotuuksien saavuttamisen välineitä, osa laajaa poliittista repertuaaria jota Gandhi kutsui väkivallattomuudeksi.
Tällaiselle ajattelutavalle olisi kauhistus nähdä todellisuus, jossa kuluttamalla eettisesti erottaudutaan joukosta ja kommunikoidaan alaryhmään kuulumista. Postmodernien heimojen kuluttaessa itsensä maailmankartalle meille ei jää ensimmäistäkään moraalikeskustelun välinettä, joka olisi aidosti ihmisiä sitova.
Kuluttaja ei voi koskaan olla eettinen, koska kulutuskulttuurin luonteeseen kuuluu tehdä eettisyydestä yksi ”arvo” muiden joukossa. Kuluttajan syntymä tekee etiikasta satunnaisilmiön.
Kaiken satunnaisuuden ja valinnan keskelle jää kuitenkin yksi asia, jota ei voi valita: itse kuluttajuus. Paljon juhlittujen valinnan mahdollisuuksien ympäröimä maailmanparantaja joutuu siis jatkamaan eettistä kuluttamista, koska vaihtoehtoja ei ole.
Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 4/2003