WTO:n ministerikokous Cancunissa kaatui kehitysmaiden G21-ryhmän sinnikkyyteen. Se saattaa olla merkki kehitysmaiden nousevasta roolista kansainvälisessä järjestelmässä.
Toisten mukaan se saattaa merkitä myös raa’an voimapolitiikan avointa paluuta kauppaneuvotteluihin.
Miten niin paluuta, jos saa kysyä? Mitä muuta kauppaneuvottelut tähän asti ovat WTO:ssa olleet?
EU ja Yhdysvallat lähtivät Cancuniin tavanmukaisella sanelupolitiikalla ja ilmeisesti yllättyivät pahasti kohdatessaan vastarintaa. Päätöslauselmaksi esitettiin taas paperia, joka vastasi pitkälle rikkaiden maiden ja kovin vähän kehitysmaiden odotuksia. Maatalousneuvotteluissa ei päästy edes alkuun, erimielisyydet olivat niin suuret.
Cancunissa voimansa näytti vahvojen kehitysmaiden ryhmä 21, johon kuuluivat muun muassa Brasilia, Kiina, Intia ja Etelä-Afrikka. Monet ”heikommatkin” kehitysmaat ja kansalaisjärjestöt juhlivat neuvottelujen kaatumista voittona. Brasilian ulkoministeri Celso Amorinin mukaan Cancunin kokouksen epäonnistuminen on alku uuden ajan maatalousneuvotteluille.
Toiset pelkäävät pahempaa. Kauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki arvioi, että Cancunin epäonnistuminen oli raju takaisku nimenomaan kehitysmaille. Uhkana on, että härski itsekkyys ja voimapolitiikka valtaavat alaa kaupassa, kun Yhdysvallat alkaa käydä kahdenkeskisiä kauppaneuvotteluja vahvemman osapuolen asemasta käsin, ja EU pohtii samankaltaista muutosta omaan politiikkaansa.
Optimistisemmat näkevät mahdollisuuden. ”Köyhien maiden aika kauppapoliitisena ovimattona on nyt ohi. Kehitysmaiden on käytettävä uusi tilanne hyväkseen ja rakennettava osaltaan oikeudenmukaista kauppapolitiikkaa tasavertaisina teollisuusmaiden kanssa”, totesi Kepan kehityspoliittinen sihteeri Linus Atarah Cancunissa.
Cancun ei ole yksittäistapaus. Yhdysvaltain uusoikeiston aggressiiviseen unilateralismiin, voimapolitiikkaan ja moraaliseen absolutismiin perustuva ulkopolitiikka tuntuu epäonnistuvan projekteissaan systemaattisesti. Jo 81 prosnettia amerikkalaistakin on viimeisimpien mielipidetutkimusten mukaan sitä mieltä, että USA:n tulisi olla kansainvälisessä politiikassaan multilateraalisempi.
Aika on täynnä uhkia ja mahdollisuuksia. Edessä on ainakin 15 äärimmäisen kiinnostavaa kuukautta.
Syökö tämäkin hallitus sanansa?
Ei lähtenyt putkeen vieläkään. Uuden hallituksen ensimmäinen kehitysyhteistyöbudjetti ei vastaa hallituksen omaa ohjelmaa. Toistaako punamulta sinipunan ja sateenkaaren vanhan tempun, jolla tavoitteet asetetaan, mutta niiden saavuttaminen jätetään tulevien hallitusten murheeksi?
Kehitysyhteistyöhön varataan ensi vuonna 545,6 miljoonaa euroa, joka on 0,37 prosenttia ennustetusta bruttokansantulosta. Hallitusohjelman mukaan tavoitteena on määrärahojen nostaminen 0,7 prosenttiin bktl:sta vuoteen 2010 mennessä, talouden kehitysnäkymät huomioonottaen. Tarkistaessaan menokehyksiä hallitus kuitenkin päätti, että määrärahoja voidaan lisätä täällä vaalikaudella vain noin 220 miljoonalla eurolla, jolloin bktl-osuus vaalikauden päätteeksi vuonna 2007 olisi vain 0,44%.
On kyllästyttävää motkottaa aina vain määrästä, kun laadustakin voisi puhua. Mutta jos hallitus haluaa ohjelmansa olevan uskottava, pitäisi sen omalla toimikaudellaan vuoteen 2007 mennessä päästä valtioneuvos Holkerin työryhmänkin esittämään määrälliseen välitavoitteeseen 0,55 prosenttia. Syksyn aikana valmistuva uusi kehityspoliittinen ohjelma on hallituksen seuraava mahdollisuus lunastaa näitäkin lupauksiaan.
Kansalaisjärjestöt seuraavat tilannetta. Seuraa kehitysrahoituskampanjan etenemistä verkkosivuiltamme.
Ilmestynyt Kumppanissa 4/2003