Suomen lähihistoriasta löytyy köyhyyttä, nälkää ja sotia. Silti Suomi on onnistunut kehittymään esiteollisesta maatalousyhteiskunnasta sosiaalisesti menestyksekkääksi yhteiskunnaksi. Tästä historiallisesta prosessista syntyneistä kokemuksista voi olla jopa enemmän hyötyä köyhyyden ja konfliktien kanssa kampaileville kehitysmaille kuin Suomen kehitysyhteistyönä myöntämistä taloudellisista voimavaroista. Tätä mieltä ovat Suomen kehitysyhteistyötä hiljattain arvioineet Oliver S. Saasa Sambiasta, Galio C.Guardian Nicaraguasta, Zenebeworke Tadesse Etiopiasta ja Gopal Siwakoti Nepalista.
Tutkijaryhmän arviointi on näkökulmaltaan virkistävä. Se ottaa lähtökohdakseen Suomen yhteiskuntapoliittisen kehityksen. Suomalaisen hyvinvointivaltion peruspilareita ovat muun muassa tasa-arvoa edistävä sosiaalipolitiikka, kansalaisten osallistumismahdollisuuksien korostaminen, sotilaallinen liittoutumattomuus ja yksityisen sektorin toimintaedellytysten varmistaminen. Nämä muodostavat vahvan kansallisen pääoman Suomelle. Arvioijien mielestä tämän pääoman pitäisi näkyä vahvemmin Suomen ulkopolitiikassa, erityisesti kehitysmaapolitiikassa. Tutkijat ehdottavat esimerkiksi vahvempaa vuoropuhelua ja kokemusten vaihtoa Suomen ja sen yhteistyömaiden välillä tieteen ja kulttuurin alalla osana Suomen kehitysyhteistyötä.
Arviointiraportissa keskustellaan laajasti köyhyyden vähentämisen tavoitteesta Suomen kehitysmaapolitiikassa. Tutkijat korostavat, että köyhyyden vähentäminen edellyttää jokaisen maan erityispiirteet huomioivan kehityspolitiikan, joka antaa yhtä suuren huomion talous kuin sosiaalipolitiikalle. Tästä näkökulmasta avunantajien tuki niin sanotuille kansallisille köyhyysstrategioille (PRSP) on arvioijien näkökulmasta oikean suuntainen. Kansallisten PRSP-keskustelujen ansiosta monissa kehitysmaissa esimerkiksi kansalaisyhteiskunnan osallistumismahdollisuudet ovat parantuneet ja sosiaalisektorille on myönnetty lisää julkisia varoja.
Mutta samalla tutkijat korostavat, että kehitysmaiden hallituksilla ja kansalaisilla on vain rajalliset mahdollisuudet määritellä PRSP-strategioiden sisältöä. Käytännössä rajat asettavat monet kansainväliseen kehitysyhteistyöhön kytketyt poliittiset ja taloudelliset ehdot. Kansalaisyhteiskunnan edustajien on esimerkiksi käytännössä ollut erittäin vaikea osallistua talouspolitiikan painopisteistä käytävään keskusteluun, sillä prioriteetit on usein määritelty erikseen hallitusten ja kansainvälisten rahoituslaitosten välisissä neuvotteluissa.
Arvioijat korostavatkin, että hyvinvointivaltion rakentaminen on kaikkea muuta kun byrokraattinen projekti, joka voidaan suunnitella ja esitellä kansalaisille ylhäältä-alas menetelmin. Suomen hyvinvointivaltion kehittymisestä he toteavat tässä yhteydessä:
”Se on ollut erittäin vaikea ja tuskallinen vuosisatoja kestänyt prosessi, jossa tavalliset ihmiset, kirkot, yhteisöt, työväenliike, yritykset ja eri ideologioita edustavat poliittiset puolueet ovat olleet — valmiita oppimaan virheistään ja tunnistamaan eronsa sekä yhteiset etunsa rakentaakseen yhteiskunnan kaikille suomalaisille.”
Raportissa toivotaan Suomelta vahvaa roolia kansainvälisten järjestöjen demokratisoimisessa, jotta kehitysmaiden erityistarpeet otettaisiin niissä paremmin huomioon. Arviointiraportin keskeisin viesti on, että vakavien köyhyysongelmien kanssa kamppailevat heikohkot etelän yhteiskunnat tarvitsevat taloudellisen tuen lisäksi keskustelua hyvinvointipolitiikan mahdollisuuksista. Tässä Suomelta odotetaan vahvaa kansainvälistä panosta.
Raportti: Improving Effectiveness of Finish Development Cooperation – Perspectives from the South, Oliver S. Saasa, Galio C.Guardian, Zenebeworke Tadesse, Gopal Siwakoti, Elements for Discussion, Ministry for Foreign Affairs of Finland.
Ilmestynyt Kumppanissa 4/2003