”Poikani hakkaa minua joka päivä. Kun sanoin hänelle, että menen poliisiasemalle, hän uhkaa lyödä lisää.” Nelikymppinen nainen alkaa itkeä, hän pyyhkii vetisiä silmiään huivin kulmaan. Huoneessa olevat muut naiset nyökyttelevät myötätuntoisina. 24-vuotias poika on kohtelias kaikille muille paitsi omalle äidilleen. Isä on kuollut, ja poika on mustasukkainen äidistään, joka meni uusiin naimisiin.

Vaginamonologit kirjoittanut kirjailija Even Ensler siirtyy naisen viereen ja kietoo kätensä naisen hartioille. ”Minuakin hakattiin, tiedän miltä sinusta tuntuu”, hän sanoo. Ensler on tullut köyhälle kairolaiselle Manshiet Nasrin alueelle kuuntelemaan naisten tarinoita ja miettimään keinoja naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi. Enslerin V-Day -järjestö tekee yhteistyötä eri maiden naisjärjestöjen kanssa, ja se on perustanut turvakoteja eri maihin. Kairossa turvakodille on selvä tilaus.

”Mikään ei auta, poika ei suostu lähtemään talosta. Joskus menen veljeni luokse pakoon, mutta en voi olla siellä riesana kauan”, nainen kertoo. ”Auttaisiko, jos muut naiset puhuisivat poikasi kanssa?” Ensler kysyy. Huoneessa olevat naiset eivät usko sen auttavan. Heillä on samanlaisia kokemuksia: mies hakkaa, jos ei suostu seksiin, aina syytä ei edes tarvita.

Yhden naisen anoppi pieksee häntä, toisen mies sekä poika lyövät ja pyytävät rahaa. ”Minusta tuntuu niin pahalta, että haluaisin polttaa itseni”, viisikymppinen nainen sanoo surkeana. ”Vain Jumala voi auttaa, eivät naiset voi muuttaa miesten mieltä”, yksi naisista sanoo masentuneesti.

Myös ihmisten väliintulo voisi olla ratkaisu; naisten turvakoti voi auttaa ongelmien ratkomisessa. Ensler päätti perustaa Kairoon ensimmäisen yksityisen turvakodin yhdessä ADEW-naisjärjestön kanssa. ”Ajatuksena on tarjota naisille kokonaisvaltaista palvelua: neuvontaa, lakipalveluja, psykologin ja lääkärin palveluja sekä työpajoja, jossa naiset voivat kohentaa taitojaan,” ADEWin johtaja Iman Bibars kertoo. Hänen haaveenaan on, että turvakodista tulisi naisten sijaiskoti.

Naiset tottuvat väkivaltaan

Naisiin kohdistuva väkivalta on Egyptissä tavattoman yleistä, mutta kattavia tilastoja on vaikea saada. Bibars haastatteli 444 naista väitöskirjaansa varten, ja tulokset olivat järkyttäviä. ”96:ta prosenttia haastatelluista oli hakattu, pahoinpidelty raa’asti, ja he olivat kaikki pienituloisista perheistä,” Bibars sanoo. Kidutuksen uhrien tukijärjestön Magda Adly kertoo, että vuoden 1995 valtion tilaston mukaan 46 prosenttia naisista joutuu väkivallan uhriksi jossain elämänvaiheessaan. ”Se on enimmäkseen perheväkivaltaa, lyömistä, ja sitä esiintyy kaikissa yhteiskuntaluokissa”, Adly kertoo.

Bibarsin mukaan naiset tottuvat elämänsä aikana fyysiseen ja psyykkiseen väkivaltaan ensin isänsä ja sitten miehensä kautta. ”Naiset kasvavat vihaten lyömistä, inhoavat itseään eivätkä näe tietä ulos. Myytti siitä, että naiset pitäisivät lyömisestä tai olisivat ansainneet sen, on naisten oma suojelukeino. Siten he voivat säilyttää omanarvontuntonsa”, Bibars uskoo.

Vaikka kaikenlainen väkivalta onkin Egyptissä rankaistava teko, naiset ilmoittavat perheväkivallasta viranomaisille vain harvoin. ”Poliisi ei näe väkivaltaa ongelmana. He sanovat naisille, että nämä ovat ansainneet sen. Niinpä naiset usein vetävät syytteet takaisin, koska he ajattelevat, ettei heillä ole muuta mahdollisuutta kuin palata takaisin kotiin”, Bibars sanoo.

Monet lait suojelevat naisia, mutta niitä ei noudateta. ”On hyödytöntä herättää tietoisuutta, jos ei samalla anneta naisille muita vaihtoehtoja. Siksi turvakoti on upea idea, koska jos miehet tietävät, että naisella on paikka minne mennä, ehkä he miettivät kahteen kertaan ennen lyömistä,” Bibars arvioi.

Ei muuta kotia

Kaavailtu turvakoti tarjoaisi naisille hengähdyspaikan, jossa tarjotaan ratkaisumalleja. Egyptissä vain rikkailla on varaa asialliseen avioneuvontaan, ja Bibars haluaisi ulottaa palvelun kaikille naisille. ”Emme aio taivutella ketään eroamaan tai olemaan menemättä takaisin väkivaltaisen miehen luokse. 90 prosenttia väkivallan uhreista ei edes hae avioeroa. Voimme tarjota vain vaihtoehtoja, joista nainen voi itse valita.”

Monesti naiset ovat taloudellisesti riippuvaisia miehistä, ja siksi naisille järjestetään lukutaito-ohjelmia ja muua koulutusta, joka voi auttaa heitä tulemaan toimeen omillaan. Turvakodille on jo olemassa huoneisto, jossa on tilat 24 perheelle.

Kairossa avattiin vuosi sitten myös ensimmäinen valtion omistama turvakoti pienituloisella Shubran asuinalueella. Johtaja Sayyida Abu Lelan toimiston seinällä on presidentti Hosni Mubarakin kuva, ja loisteputki valaisee karua mutta uutuuttaan hohtavaa huonetta. ”Tämä turvakoti on tarkoitettu enimmäkseen leskille ja eronneille naisille, joilla ei ole muuta paikkaa”, Abu Lela kertoo. ”Mies saattaa heittää naisen ulos kadulle, kun on ottanut toisen vaimon.” Turvakodissa on vaatimattomat tilat 50 naiselle, ja samassa rakennuksessa toimii myös päiväkoti ja opiskelijatyttöjen asuntola.

Naiset saavat asua talossa kerrallaan kolme kuukautta, mutta jakson voi uusia loputtomasti. Jos nainen käy työssä, hän maksaa neljänneksen palkastaan, muiden asumisen maksaa sosiaaliministeriö. Myös valtion turvakodissa naisille tarjotaan neuvontaa ja sosiaalityöntekijän palveluja sekä lukutaitotyöpajoja. Koko Egyptissä 46 prosenttia naisista on lukutaidottomia, turvakotien asukeista vain 20 prosenttia.

Aisha Ibrahim on ollut turvakodissa neljä kuukautta. Hän istuu kylpytakissaan laivahytin kokoisen huoneensa sängyn päällä. Huone pursuaa koriste-esineitä ja tekokukkia, tuolilla lepää rukousmatto. Aisha on keski-ikäinen insinööri, joka pakeni turvakotiin väkivaltaista miestään, josta hän on nyt eronnut. Puhuessaan hän asettelee persikanväristä huiviaan alinomaa, ja hänen silmistään näkyy edelleen pelko ja pettymys.

”Mies oli alussa niin mukava, osteli suklaarasioita ja lahjoja. Mutta naimisiin mentyämme hän muuttui, löi ja kuristi. Kehotin häntä useasti hakemaan apua, sillä hänellä oli mielenterveysongelmia,” Aisha kertoo. Mies oli menettänyt ongelmien takia työnsä, mutta hänellä oli oma insinööriyritys. ”Raha suojeli häntä, itse menetin työni,” hän jatkaa.

Aisha oli aikaisemmin naimisissa irakilaisen miehen kanssa, ja hänen aikuiset lapsensa ovat edelleen Irakissa. ”Viisi vuotta sitten yritin mennä heidän luokseen ja myin asuntoni. Mutta eihän Irakissa ollut töitä, palasin takaisin rahattomana”, Aisha kertoo unelmiensa murenemisesta.

Hän ei maksa pienestä huoneestaan mitään, sillä hänellä ei ole rahaa tai työtä. Hän on jäänyt loukkuun, vaikka on älykäs, kielitaitoinen ja maailmaa nähnyt nainen. ”Vain Jumala tietää miten minun käy, kaikki on hänen käsissään”, Aisha sanoo väsyneenä.

Asiantuntijoiden mukaan tarvitaan asennekasvatusta, jotta naisiin kohdistuva väkivalta vähenisi. Iman Bibars peräänkuuluttaa poliisien koulutusta. Heidän pitäisi suojella naisia, ei syyllistää. ”Kansalaisjärjestöjen pitäisi puhaltaa yhteen hiileen, sillä naisille tarvitaan asuntoja ja asiantuntevaa neuvontaa”, hän sanoo.

Valtion turvakodin johtaja pitää palautetta myönteisenä. ”Koulutetut miehet pitävät turvakoteja hyvänä asiana, kouluttamattomat taas pelkäävät, että ne rohkaisevat naisia jättämään kodin. Jotkut miehet ovat luvanneet luopua väkivallasta, kun näkevät, että naista tuetaan,” hän sanoo. Ehkäpä Enslerin tapaamilla naisilla on vielä toivoa väkivallattomasta huomisesta.

Ilmestynyt Kumppanissa 5/2003