LUSAKA — Kaikki tuntuvat olevan yhtä mieltä siitä, että afrikkalaiset miehet ovat laiskoja. Eteläisessä Sambiassa asuvat tongat tosin muodostavat poikkeuksen: tongasanonnan mukaan kyse on vain työnjaosta, jossa nainen viljelee päivisin peltoja ja mies ”viljelee” öisin vaimo(j)aan.
Hymyilyttikö? Laiskat ja naisia alistavat afrikkalaismiehet ovat tuttu stereotypia, josta on helppo vitsailla. Vaikka stereotypian taustalla olisikin totuuden siemen, sen ohessa taitaa kuitenkin olla enemmän suomalaista rasismia.
Tietenkään naisten ja miesten tasa-arvo ei ole toteutunut Afrikassa, mutta ei meillä suomalaisillakaan ole varaa paukutella henkseleitämme. Sekä Suomessa että Afrikassa niin miehet kuin naisetkin tekevät paljon töitä, mutta yhteiskunnallinen työnjako suosii miehiä. Afrikan miehet eivät keskity pelkästään hengailuun ja kaljanjuontiin, eivätkä suomalaismiehet toisaalta tee edelleenkään yhtä paljon kotitöitä kuin naiset, vaikka molemmat kävisivät palkkatöissä.
Vaikka epätasa-arvo on todellisuutta kaikkialla, maailmassa ei ole yhtään kulttuuria, jossa ihmiset ajattelisivat kaikista asioista täsmälleen samalla tavalla. Afrikassakin elää miesten ja naisten rooleja koskevien stereotypioiden rinnalla tasa-arvoisempia ajatusmalleja, eivätkä nämä ajatusmallit ole pelkästään naisten päissä.
Afrikan köyhissä slummeissa ihmisillä ei ole välttämättä edes varaa elää perinteisten sukupuoliroolien mukaista elämää — silloinkaan, kun ihmiset sitä itse haluaisivat. Sukupuolirooleja rikkovat perheet pärjäävät usein paremmin, sillä ne pystyvät hankkimaan toimeentulonsa joustavammin kuin muut. Monille hengissä säilyminen onkin tärkeämpää kuin perinteisen työnjaon noudattaminen.
Äärimmilleen kärjistetty mielikuva laiskoista afrikkalaismiehistä on vaarallinen, sillä asenne vaikuttaa siihen, miten avunantajat kohtelevat Afrikkaa. Naisten huomioiminen kehitysyhteistyössä on tärkeää ja perusteltua, mutta ei ole naistenkaan etu, jos miehet ovat avunantajille pikemminkin ongelma kuin osa sen ratkaisua.
Afrikkalaismiesten sivuuttaminen on erityisen haitallista aids-työssä. Afrikkaa käsittelevissä aids-konferensseissa, akateemisissa tutkimuksissa ja käytännön aids-työssä keskitytään ainoastaan naisiin – siitä huolimatta, että
juuri miesten käyttäytyminen ja miehisyyteen niin Afrikassa kuin muuallakin liitetyt arvotukset levittävät aidsia.
Moni Afrikassa toteutettava aids-projekti tähtää tyttöjen sukupuolivalistukseen ja jättää pojat oman onnensa nojaan. Niinpä kondomin käytön hallitsevat nuoret naiset menevät aikanaan naimisiin miesten kanssa, jotka on kasvatettu aivan eri tavalla kuin kehitysyhteistyöprojektien valistamat naiset. Maailma ei kuitenkaan muutu tasa-arvoiseksi paikaksi, vaikka naisia olisikin opastettu kondomin käytössä. Afrikan unohdetuilla ja tietämättömillä miehillä on edelleen naisia suurempi valta päättää, käytetäänkö avioliitossa ja sen ulkopuolella kondomia vai ei.
Onneksi Afrikassa on myös sellaisia miehiä, jotka viis veisaavat siitä, ettei kukaan tunnu olevan kiinnostunut heidän panoksestaan taistelussa aidsia vastaan. Olivier Mtukudzi, eteläisen Afrikan ehkä tunnetuin muusikko, julisti Sambiassa konsertoidessaan: ”Uskon afrikkalaisten juurieni mukaisesti että mies on perheen pää. Siksi aidsin vastaisen taistelun on lähdettävä liikkeelle meistä miehistä.”
En ole miehen perustelusta samaa mieltä, mutta johtopäätös on silti aivan oikea.