Yhdeksän kymmenesosaa Maapallon jäästä, ja samalla 70-80 prosenttia kaikesta makeasta vedestä, on varastoitu yhteen paikkaan: Etelämantereen loputtomiin jäätiköihin, joiden kauneus on lumonnut monet, mutta jotka myös tekevät kaiken elämän lähes mahdottomaksi. Helsingin yliopiston geofysiikan osaston tutkija Eija Kärkäs, joka on erikoistunut Etelämantereen ja lumen fysiikan tutkimukseen, kertoo Antarktiksen jäätiköistä olevan apua muun muassa ilmaston lämpenemisen ymmärtämisessä.

”Jäätiköt reagoivat ilmastonmuutoksiin hitaasti. Mitä isompi jäämassa, sitä pitempään muutoksessa kestää”, Kärkäs kuvailee. Niinpä ilmastonmuutos on nopeammin havaittavissa pienemmistä vuoristojäätiköistä, mutta merkkejä löytyy myös Etelämantereelta. Länsi-Etelämantereen niemimaalla ilmasto on sadan viime vuoden jo lämmennyt muutaman asteen: jäätikköä sulaa, jäävuoria irtoaa. Itäosan suuremmalla manneralueella muutosta ei kuitenkaan ole toistaiseksi havaittavissa, ja siellä uutta lunta sataa saman verran kuin jäätä sulaa ja lohkeilee.

”Jotta voidaan puhua selvästä muutoksesta ilmastossa tai jäätiköissä, tarvitaan monen kymmenen vuoden aikasarja. Normaali tilastollinen vaihtelu aiheuttaa välillä kylmempiä ja välillä lämpimämpiä vuosia, mutta silti ei vielä ole kyse pysyvästä trendistä”, Kärkäs lisää.

Etelämantereen jäätikkö paitsi kertoo ilmastonmuutoksen etenemisestä, myös on osallisena prosessissa. Lumi heijastaa jopa 90 prosenttia auringonvalosta takaisin taivaalle, kun taas paljas maa imee valoa ja lämpöä. Siten napajäätiköt viilentävät ilmakehäämme, ja niiden sulaminen kiihdyttäisi ilmaston lämpenemistä entisestään.

Saasteiden historiankirja

Jääpeiton sisällä on myös tarkkoja tietoja menneiden aikojen säistä. ”Jään muodostuessa jääkiteiden väleihin jää ilmakuplia, joihin tallentuu tieto lumen kerääntyessä vallinneesta ilmastosta. Jääkairanäytteistä analysoidaan muun muassa hapen isotoopit, epäpuhtaudet ja kasvihuonekaasut sekä vuosittainen lumen kertymä”, Kärkäs kertoo. ”Ihmisen vaikutus näkyy nimenomaan ilmakehän koostumuksen muutoksissa.”

Etelämantereen jää on paksuimmillaan yli neljä kilometriä, ja siltä syvyydeltä löydetään tietoja satojentuhansien vuosien takaa. Samalla selviää myös, mitä kaikkea ylimääräistä ilmassa on leijunut – nykyisetkin saasteet löytyvät pintalumesta, joskin niitä on helpompi tutkia suoraan ilmakehästä.

”Lumisade on tehokas ilmakehän puhdistaja. Suuret lumihiutaleet leijailevat hitaasti maahan ja niissä on tartuntapintaa ilman epäpuhtauksille. Lumen kemialliset analyysit kertovat välillisesti ilmansaasteista”, Kärkäs valottaa. Myös esimerkiksi muinaiset tulivuorenpurkaukset voidaan ajoittaa jääkerroksia tutkimalla. Syvät kairaukset tehdään jäänjakaja-alueilla, joilla jäätikkö ei virtaa kohti rannikkoa, vaan makaa paikallaan.

Toisaalta Etelämanner on sijaintinsa vuoksi erityisalue planeettamme nykytilaa selvitettäessä. ”Koska Etelämanner on niin kaukana kaikesta asutuksesta ja teollisuudesta, sitä on pidetty ikään kuin luonnonlaboratoriona. Siellä voidaan tutkia niitä olosuhteita, jotka napa-alueilla olisivat ilman ihmisen vaikutusta luonnossa.”

Jäätikön sisällä säilyy pakastettuna ja kuivattuna saastehiukkasia suurempiakin asioita, melkein mitä vain. ”Suomen tutkimusaseman läheltä Etelämantereelta on löytynyt muumioitunut hylje, joka on nykyään Eläintieteellisessä museossa”, Kärkäs kertoo.
 

Etelämanner eli Antarktis

• Viidenneksi suurin manner. Pinta-ala on noin 14 miljoonaa neliökilometriä, eli yli 40 kertaa Suomen pinta-ala.
• Lähes koko alue on paksun jääkerroksen peitossa. Jään keskisyvyys on yli kaksi kilometriä.
• Eläimistö vähäistä. Rannikolla ja Etelämantereen seudun merijäällä kuitenkin elää muun muassa useita pingviini- ja hyljelajeja sekä muutamia lintu- ja hyönteislajeja. Sisämaassa elää ainoastaan yksi siivetön sääskilaji.
• Seitsemän maata on tehnyt aluevaatimuksia, mutta muut maat eivät ole tunnustaneet niitä. Nykyisin Etelämantereen aseman tieteelle omistettuna luonnonsuojelualueena määrittelee kansainvälinen sopimus.
• Tuulisin ja kylmin manner. Korkeimmillaankin (tammikuussa) keskilämpötila on hiukan pakkasen puolella. Pakkasennätys on lähes 90 astetta heinäkuulta 1983.
• Noin 30 maalla, myös Suomella, on tutkijoita Etelämantereella.