Elvis, Charles M. Schulz, J.R.R. Tolkien, John Lennon, George Harrison, Theodor ”Doctor Seuss” Geisel, Dale Earnhardt, Bob Marley, Tupac Shakur ja Marilyn Monroe. Mikä yhdistää yllämainittuja henkilöitä?

Ensinnäkin he kaikki ovat mullan alla. Toiseksi he olivat julkkiksia. Kolmanneksi he ansaitsevat yhä. Paljon enemmän kuin suurin osa elävistä – esimerkiksi Elvis ansaitsi viime vuonna 40 miljoonaa dollaria.

Forbes-lehden julkistamalla listalla kymmenen seuraavan joukossa ovat muun muassa Jimi Hendrix ja James Dean. Kiinnostava seikka on se, että monet näistä hyväpalkkaisista vainajista kuolivat nuorena, osa väkivaltaisesti.

On olemassa toinen lista, joka on vähemmän seksikäs ja vaikeampi koota: elävänä haudattujen julkkisten lista. He, jotka olivat äskettäin tähtiä, viihteen, politiikan tai urheilun huipulla, ja jotka nyt on unohdettu. He viettävät aikansa usein yksinäisinä tai sairaina, joskus myös köyhinä.

Sanakirjan mukaan englannin sana ”celebrity” tarkoittaa suomeksi paljon enemmän kuin julkkis tai kuuluisuus – kunniaa, mainetta, sankaruutta ja urheutta. Se, kuka on sankari, muuttuu jatkuvasti yhteiskunnan arvomaailman mukana. Perinteinen sankari oli paljon enemmän kuin menestyvä urheilija tai suosittu laulaja. Ennen kuin materialistinen ja viihdekeskeinen ajattelu levisi kaikkialle, sankareita synnyttäneet arvot olivat jopa täysin päinvastaisia kuin nykyään. Köyhyys, vaatimattomuus, nöyryys ja maallisista nautinnoista kieltäytyminen olivat arvokkaita ominaisuuksia sekä länsimaisessa että itämaisessa kirjallisuudessa, eikä vain uskonnollisissa teksteissä.

Aleksanteri Suuri valloitti maailman. Harva tietää hänen valloitusretkiensä yksityiskohtia, mutta hetki, jolloin hän kohtasi valloittajansa, on klassinen ja sananlaskunkin tutuksi tekemä. Tarinassa Diogenes osoittautuu vahvemmaksi ja voimakkaammaksi vaatimattomuutensa kautta. Hän ei halua mitään. Hän on voittanut itsensä. Valloitus, johon harva imperiumin rakentaja pystyy. Ihmistä, joka ei halua mitään, on mahdoton lahjoa.

Eri uskontojen ja maailmankatsomusten seuraajat ovat rakentaneet maailmaan tuhansia luostareita. Ne ovat usein vaikealle maaperälle rakennettuja itsenäisiä linnoja. Niiden rakenne ja rakennusmateriaali viittaavat sodankäyntiin ja puolustukseen. Monessa buddhalaisessa ja kristillisessä luostarissa on opiskeltu sotilastaitoja ja sotilaallista järjestystä. Syynä on välillä ollut ulkoinen vaara, mutta samalla sotilastaitojen opiskeleminen viittaa siihen, että luostarielämä on ollut sotaa. Sotaa itseään ja halujaan vastaan.

Maailmassa sotilaat ja urheilijat ovat olleet sankareita paljon aiemmin kuin laulajat ja näyttelijät. Pelottomuuden ja voimakkuuden lisäksi heitä kuitenkin arvostettiin inhimillisyyden ja reiluuden vuoksi. Ei riittänyt, että urheilija voitti, hänen oli voitettava reilusti.

Muistan lapsuuteni urheilijasankarin: iranilainen painin maailmanmestari Takhti oli monen sen ajan nuoren roolimalli. Kenties hänen takiaan vapaapainista tuli Iranin kansallisurheilu. Useammin puheenaiheena oli Takhti persoonana kuin hänen menestyksensä urheilussa.

Tarinat, jotka kaikki muistivat, kertoivat Takhtin reiluudesta. Hän kohteli vastustajaansa ja valmentajaansa äärimmäisen kunnioittavasti. Hän eli vaatimattomasti ja oli tunnettu hyväntekijä. Kansan edessä hän kumartui, mutta shaahin tavatessaan pysyi ryhdikkäänä eikä suudellut kuninkaan kättä kuten oli tapana.

Takhtista tuli koko kansan sankari. Siinä mittakaavassa, että hänet tapettiin shaahin käskystä. Takhti ei ansainnut elämänsä aikana kovinkaan paljoa, eikä varmasti penniäkään kuolemansa jälkeen, mutta monen iranilaisen sydämessä ja muistissa hän elää ikuisesti.

Nykyajan sankarin kuvaa ei voi moittia moittimatta meidän elintapojamme. Rikkauden ja glamourin ihailu ohjaa myös sankariksi tähtääviä. Yhteiskunta viestittää selkeästi, että voitto ja menestys ovat tärkeitä. Nöyryys on jopa häpeällistä ja sitä pidetään epävarmuuden merkkinä. Show-painin kookkaat gladiaattorit haukkuvat toisiaan pitempään kuin painivat. Jääkiekkoilija käyttää mitä tahansa keinoja varmistaakseen voiton. Hiihtäjät ja juoksijat käyttäisivät dopingia järjestelmällisesti, jos kiinnijäämisen vaaraa ei olisi. Laulajien ja näyttelijöiden hedonistista, jopa vulgaaria elämäntyyliä ihaillaan. Se lisää heidän julkisuuttaan ja siten myyntiään.

Näillä kupongeilla, joita kutsumme rahaksi, me äänestämme itsellemme sankareita ja voittajia. Kenties sankarikuvan muutos on juuri tästä lähtöisin. Katsojalukujen ja ostopäätösten kautta meillä on mahdollisuus valita itsellemme esikuva. Juorulehtien jatkuva menestys on osoitus siitä, että haluamme tietää yhä enemmän julkkisten maallisista ja lihallisista tavoista. Ehkä haluamme jotenkin pudottaa sankarit jalustalta, ettei meidän tarvitsisi itse nousta sankarien tasolle.

Ilmestynyt Kumppanissa 1/2004