Monikulttuurinen teatteriryhmä Orígenes. Maritza Bastidas kuvassa oikealla.

Venezuelalainen Maritza Bastidas on perustanut oman teatteriryhmän Helsinkiin. ”Orígenes” esittää kulttuurikeskus Caisassa Bastidasin käsikirjoittaman ja ohjaaman näytelmän ”Rostros”, Kasvot. Näyttelijät ovat latinalaisamerikkalaisia ja espanjalaisia maahanmuuttajia. Teatteri on heille mahdollisuus olla yhteydessä omaan alkuperäänsä, ilmaista tunteitaan ja samalla rakentaa siltaa suomalaisiin.
Rostros tapahtuu aukiolla, ihmisiä tulee ja menee. On rakastavaisia, yksinäinen boheemi valokuvaaja, aukiota siivoava pariskunta, kaunis mustalaistyttö. Ajassa liikutaan kahdessa tasossa. Kaikkea katselee ja myötäelää – kuin antiikin näytelmissä – neljä yliluonnollista hahmoa, ”kasvoa”: Elämä, Onni, Toivo ja unelmat sekä Suru. He kommentoivat ja neuvovat ihmisiä, mutta nämä eivät kuule. Kasvot haluavat sanoa ihmisille: Elämä on lyhyt ja kaunis, nauttikaa siitä!

Harjoituksissa näyttelijät purskahtavat tuon tuostakin nauramaan kesken repliikkien jatkaakseen sitten taas huimalla vauhdilla ja intensiteetillä. He ovat kotoisin Meksikosta, Kuubasta, Espanjasta, Kolumbiasta, Brasiliasta, Perusta, Nicaraguasta ja Ecuadorista. Bastidas antaa ohjeita suu leveässä hymyssä. Yhteinen harrastus luo lämpöä elämään Pohjolassa; moni on myös löytänyt itsestään uusia ulottuvuuksia. Toisinaan Bastidasin suomalainen puoliso on mukana esityksissä, auttaa tavaroiden kuljettamisessa ja tuo ruokaa.

”Orígenes on harrastajateatteri. Silti teemme työtä ammattimaisesti. Näyttelijäksi pyrkivillä oli pääsykoe”, Maritza Bastidas kertoo.

Viime keväänä ryhmä esitti Caisassa ja Stoassa näytelmän ”La Reunión”, Kokoontuminen. Näyttämöllä istui koko esityksen ajan viisi ihmistä, omalaatuinen psykologi ja neljä hänen potilastaan, ulkomaalaisia, jotka elävät vieraassa maassa. Salit olivat täynnä, ja suurin osa katsojista oli suomalaisia.

”Olen kiitollinen Suomelle. Täällä on paljon mahdollisuuksia kulttuuritoimintaan. Venezuelassa olisi vaikeampaa”, Bastidas sanoo.

Hän on myös mukana Nuorisoasiainkeskus Fenixin Maailman Kulttuurit Kohtaavat -projektissa ja on muun muassa pitänyt suomen kielellä teatteripajoja päiväkodeissa ja ala-asteilla. Lisäksi hän avustaa Kassandra-ryhmässä.

”Joskus en oikein kehtaa sanoakaan ulkomaalaisille ystävilleni, joista monella on aika vaikeata, miten hyvin viihdyn täällä.”

Rakas hullu elämä

Lapsuutensa Bastidas eli isoäitinsä kanssa pienessä kylässä Andien juurella. Kylän nimi oli Playa Grande.

”Merta ja suurta rantaa ei ollut missään – oli vain joki – eikä isoäiti ollut oikea isoäitini, vaan sydämeni isoäiti. Se kuvastaa hyvin rakasta hullua elämäämme siellä”, Bastidas nauraa.

”Isoäiti oli omalaatuinen vanhan ajan ihminen. Hän rakasti minua, mutta ei ilmaissut sitä suurilla sanoilla eikä eleillä. Minulla on kylästä paljon kauniita muistoja. Joskus haluan kirjoittaa siitä kirjan.”

Isoäiti oli mennyt nuorena naimisiin ja ehtinyt erotakin nuorena. Hän työskenteli keittäjänä. Myös Bastidas oppi varhain itsenäiseksi.

”Elämä voi antaa kaiken, mitä haluan, mutta minun on lähdettävä etsimään sitä, isoäiti sanoi minulle.”

Bastidas muutti 13-vuotiaana Valencian kaupunkiin äitinsä ja sisarustensa luo. Hän alkoi kirjoittaa runoja ja kävi teatterikoulu Harlekiinin. 15-vuotiaana hän muutti yksin pääkaupunkiin Caracasiin. Hän opiskeli, teki töitä, kirjoitti runoja ja tarinoita ja harrasti illat teatteria, näytteli ja toimi apulaisohjaajana.

”Toimin muun muassa pankissa talousneuvojana. Tapasin paljon erilaisia ihmisiä, se oli hauskaa!”

Caracasin keskustassa on ”Casa de la Poesía”, runouden talo -niminen iso rakennus. Siellä nuoret runoilijat voivat pitää omia runoiltoja ja tavata kuuluisia kollegojaan. Bastidas kertoo ylpeänä tutustuneensa muun muassa Eugenio Montejoon ja chileläiseen Gonzalos Rojasiin, joka vieraili Caracasissa vuosittain pidetyllä kansainvälisellä runoilijaviikolla.

Omia runojaan Bastidas luonnehtii maagisiksi ja ”oudoiksi”.

Nokia yhdisti

Neljä vuotta sitten Bastidas tapasi kahvilassa suomalaisen miehen, joka työskenteli Nokian palveluksessa Venezuelassa. Insinööri alkoi tulla hänen mukaansa teatteriin, runoiltoihin… ja pian pidettiin häät.

Suomeen pariskunta tuli vuonna 2001. Aviomiehen Savossa asuvat vanhemmat pelkäsivät tapaavansa nenäkoruun ja likaisiin hippivaatteisiin sonnustautuneen teatterilaisen. Bastidas puolestaan yllättyi ihmisten vakavuudesta ja vaiteliaisuudesta.

”Me nauramme paljon. Mutta ei se mitään, kunnioitan suomalaisten tapoja. Ja ihailen järjestystä ja ihmisten rehellisyyttä. Isoäitini sanoi aina, että elämässä velat maksetaan rahalla tai sanoilla, mutta sanat ovat tärkeämpiä, koska ne ovat osa sinua.”

Välillä Bastidas asui vajaan vuoden Italiassa miehensä työn takia. Sielläkin hän viihtyi, luki ja kirjoitti runoja ja teki näytelmiä lasten kanssa.
”Ei ole tärkeää, missä asuu. On etsittävä oma tapansa sopeutua, tehdä sitä mistä nauttii, ja saada siihen muitakin mukaan”, hän sanoo.

Nyt Bastidasin unelmana on päästä joskus tekemään teatteria myös suomalaisten kanssa.

”Voin tehdä mitä vain, pääasia, että saisi olla mukana. Myös katsomalla oppii paljon”, hän hymyilee. Suomea Bastidas ymmärtää jo hyvin, joskin Kalevalan ja Sinuhen hän on lukenut vielä espanjan kielellä.

Venezuelan poliittista tilannetta Maritza Bastidas seuraa ihmetellen. Kansakunta on jakaantunut, ja yhä useampi on joutunut kohtaamaan Köyhyyden ja Työttömyyden kasvot.

Rostros-näytelmä Caisassa 1.huhtikuuta klo 19 ja Stoassa 8. toukokuuta klo 19. Turun kulttuurikeskuksessa 18. huhtikuuta klo 18.

Ilmestynyt Kumppanissa 1/2004