Harhailen Santiago de Chilen kaduilla palauttamassa mieleeni muistoja aiemmilta vierailuiltani. Viisitoista vuotta sitten vappuna juoksimme sotilashallituksen poliisia pakoon noilla kujilla. Kulman takana oli protestilaululiikkeen kerhotalo. Tuolla taas valokuvaliike, jossa alastonkuviamme sensuroitiin.
Chile on merkillinen yhdistelmä moderniksi kutsuttua eurooppalaisuutta ja patavanhoillista katolista taantumusta. Voisi kuvitella, että koska sosialistitaustainen presidentti Ricardo Lagos toteuttaa oikeiston talousohjelmaa, oikeistopuolueiden taustavoimilla ei olisi siltä osin tarvetta pyrkiä valtiovaltaan. Tärkeä syy vaalien pitämiseen onkin kamppailu seksuaalisuutta ja perhearvoja koskevista kysymyksistä.
Chilessä on pitkän kiistelyn jälkeen hyväksytty käyttöön katumuspilleri. Sääntöjen mukaan sen saa myöntää vain raiskatuille naisille. Konservatiivinen päälehti valittelee sitä, että terveysasemille jaettujen pillereiden lukumäärä on suurempi kuin vuosittaisten virallisten raiskaustapausten. Lehden ilmoitussivuilla mainostetaan avioliittojen nopeaa mitätöintiä. Varsinainen avioero on abortin tavoin kielletty.
Chilen katolisen kirkon opit tuovat mieleeni Maailman sosiaalifoorumin kansainvälisen neuvoston kokouksen huhtikuussa Italiassa. Ajauduin siellä neuvoston uusia jäseniä seulovan komitean toiseksi puheenjohtajaksi. Hankalin hakemus tuli proutistien järjestöltä, jonka taustalla oli kiistelty intialainen Ananda Marga -organisaatio.
Ananda Margaa on syytetty vaikka mistä. Itsekin muistan intialaisen kummiperheeni aikoinaan kertoneen, että anandamargalaiset tappavat pikkulapsia. Epäluulot järjestöä kohtaan purkautuivat voimakkaina myös huhtikuun kokouksessa.
Arvostettu intialainen aktivisti perusteli Ananda Margan poissulkemista sillä, että nämä harjoittavat todistetusti tanssia pääkallojen ympärillä. Perustelu häkellytti minua. Olihan paikalla monia järjestöjä, joiden periaatteet ja käytännöt perustuvat rituaaleihin, joissa palvotaan ristillä roikkuvaa ruumista. Olimmeko tekemässä jaottelua hyväksyttyihin (eurooppalaisten) uskontoihin ja paheksuttuihin (toisten) lahkoihin?
Ananda Margan jättäminen neuvoston ulkopuolelle perustui lopulta argumentteihin heidän toimintansa epädemokraattisesta luonteesta. Chilen katolisen kirkon epämiellyttävät piirteet herättävät mielessäni kysymyksen siitä, kuinka demokraattisiin periaatteisiin sivistyneiden kristillisten kirkkojen toiminta sitten perustuu.
Vierailu Chilen katolisen kirkon entisen ihmisoikeustoimiston edustalla rauhoittaa tuohtumustani. Ihmisoikeustoimisto pelasti monta henkeä, kun sotilashallitus teurasti kristillisten oppien nimissä ”ateisti-kommunisteja”. Muistan, että lempiuskontoni oli taannoin sekoitus kristillistä vuorisaarnan etiikkaa ja zen-buddhalaista metafysiikkaa. Näin taitaa olla kirkoista huolimatta vieläkin.
Ilmestynyt Kumppanissa 2/2004