Mosambikin valtionbudjetista yli puolet katetaan ulkomaisella avulla ja velkaa maksetaan vuosittain noin 56 miljoonaa dollaria. Voiko tässä tilanteessa puhua suvereenista valtiosta, joka itse päättää omista strategisista valinnoistaan?
Kun Mosambik 80-luvulla kymmenen vuoden sisällissodan ja sosialismin jälkeen päätti siirtyä markkinatalouteen, olivat maan omat voimavarat huvenneet olemattomiin. Mosambik oli maailman köyhin valtio ja tarvitsi ulkopuolista apua. Neuvotteluvaraa Maailmanpankin edessä ei ollut.
Mosambik on yhä täysin riippuvainen ulkomaisesta avusta eikä neuvottelutilanne ole yhtään sen helpompi. Vuonna 2001 kehitysapu oli 26 prosenttia bruttokansantulosta ja sitä kertyi noin 30 dollaria per asukas. Hallituksen budjetista 60 prosenttia katettiin kehitysyhteistyövaroin vuosina 19962001.
”Avunantajat ovat vähän kuin osakeyhtiön osakkaita. Jos jollakulla on yli 50 prosentin osakesalkku, niin tottakai hän määrää suunnan. Niin kauan kuin emme kykene tuottamaan tarpeeksi, meidän on otettava rahoittajien mielipiteet huomioon”, Maputon yliopiston taloustieteen apulaisprofessori António Francisco sanoo.
Tunnettu esimerkki ulkopuolisten sanelupolitiikasta on cashew-pähkinän maailmankaupan vapauttaminen 90-luvulla Maailmanpankin ehto velkahelpotuksille ja avulle. Kauppa vapautettiin kotimaisesta vastustuksesta huolimatta. Seurauksena pähkinän prosessointi romahti ja 10 000 työläistä jäi työttömäksi, eivätkä köyhät viljelijätkään hyötyneet tilanteesta.
Mosambikin suurimpia rahoittajia ovat Maailmanpankki, Portugali, Yhdysvallat ja EU. Maassa työskentelee yli 20 kahdenvälistä avunantajaa, saman verran monenkeskeisiä ja noin 150 kansainvälistä kansalaisjärjestöä. Näin monta toimijaa johtaa avun sirpaloitumiseen ja vaikeuttaa sen hallintaa.
OECD:n kehitysapukomitean tilaamassa raportissa hallituksen edustajilta kysyttiin avun suurimmista taakoista. Eniten mainintoja sai väittämä, ettei apu sovi kansallisiin prioriteetteihin ja näin heikentää hallituksen auktoriteettia.
Mosambikin köyhyyden vähentämiseksi laadittua PRSP-ohjelmaa on kiitelty, mutta paikalliset kansalaisjärjestöt arvostelevat sen lähtökohtia. He kokevat, ettei ohjelman pohjalla olevista suurista poliittisista linjauksista ollut minkäänlaista keskustelua ja että ne asetettiin jo Maailmanpankissa.
Apuriippuvuus tekee Mosambikin hallituksesta erittäin haavoittuvaisen avunantajien painostukselle, ja on vaarana, että he hallitsevat poliittisia keskusteluja ja vähentävät näin hallituksen vastuullisuutta äänestäjien silmissä. Mutta valinnanvaraa ei ole.
Ilmestynyt Kumppanissa 2/2004