On aika unohtaa Kiina-ilmiö ja alkaa murehtia Intia-ilmiötä. Tai Indonesia-ilmiötä tai Ghana-ilmiötä.
Nyt kun pääomalta on poistettu kaikki liikuntaesteet, se on vapaa suihkimaan sinne, missä pippuri kasvaa ja työttömyys sikiää. Jos Intian propagandaministeriötä on uskominen, kulta vuollaan nyt Mumbain esikaupungeissa. Indonesia on seuraava call center -teollisuuden keidas. Ja Ghanaankin on kuuleman mukaan kehittymässä pieni IT-keskus, joka imee informaatioteknologian työpaikkoja pohjoisesta.
Globaali työttömyys ei ole ihan pieni juttu. CIA:n laskelmien mukaan maailman työttömyysaste on 30 prosenttia, mikä tarkoittaa noin miljardia työtöntä työnhakijaa. Esimerkiksi Kiinassa riittäisi runsaasti työttömiä vielä senkin jälkeen, kun kaikki Yhdysvaltain työpaikat olisi siirretty Kiinaan viimeistä hampurilaiskassaa myöten.
Miljardi työtöntä ihmistä on käsittämätön reservi, jota vapaasti mellastavat pääomat voivat vapaasti hyödyntää. Niin kauan kun maailman työikäisistä joka kolmas on vailla työtä, monikansallinen tossutehdas voi vaihtaa isänmaata kaksi kertaa siinä ajassa, mikä meiltä menee työehtosopimusneuvottelut-sanan tavaamiseen.
Syötävän kasvattaminen on etelän lämpimissä maissa edelleen tärkein toimeentulonlähde, vaikka alueelle on viime vuosina muutama kännykänkuoritehdas perustettukin. Matalatulomaissa 70-80 prosenttia väestöstä viljelee maata. Suurin osa työttömistä on entisiä maanviljelijöitä.
Kun maatalous ei elätä, joutuvat köyhät hakeutumaan leivän perässä ”kasvukeskuksiin”. Suomalaisten pikkukaupunkien esitteissä ”kasvukeskus” näyttää uusilta toimistohalleilta pellon laidassa. Etelässä se tarkoittaa parhaimmillaan nälkäpalkkaa kokoomatehtaalla tai tuulilasinpesua miljoonakaupunkien liikennevaloissa.
Yksi tärkein köyhien maiden ihmisiä maataloudesta ulosajava tekijä on rikkaiden maiden epäreilu kilpailu. Kun me viljelemme enemmän kuin jaksamme syödä, ylijäämä dumpataan EU:n rajojen ulkopuolelle, suurin osa kehitysmaihin. Jotta kalliilla hinnalla epäsuotuisassa ilmastossa hitaasti kasvatettu euroruoka olisi kilpailukykyistä etelässä, on sen hintaan rätkäistävä rutkasti valtion tukea. Tämä tuki ulkoistaa etelän köyhät sisähommiin.
Maaseudun kehittäminen etelässä on edellytys teollisuuden säilyttämiselle pohjoisessa. Esimerkiksi siihen niitä kehitysyhteistyömäärärahoja voisi käyttää. Niitä määrärahoja, joita Suomi on ollut hiukan niukka makselemaan viime vuosina.
Ilmestynyt Kumppanissa 3/2004