”Tulevaisuus? Se on täällä Palestiinassa. Uskomme, että meillä on oikeus hyvään elämään ja vapauteen”, miettii Hajar Hermas.
”Sopeudun ja odotan. En liiku, en taistele”, kuvaa yliopistossa englantia opiskeleva Hajar Hermas elämäänsä Betlehemissä. Nuori musliminainen haaveilee matkustamisesta, uusista maista ja tuttavuuksista. Neljään vuoteen, sen jälkeen kun palestiinalaisten toinen intifada syksyllä 2000 alkoi, hän ei ole päässyt käymään kotikaupunkinsa ulkopuolella.
Aikaisin maaliskuisena perjantaiaamuna Hajar Hermas istuu Betlehemin yliopiston kampusalueella ja selaa englannin kirjallisuutta käsittelevää tenttikirjaansa. Kertaamiseen on aikaa pari tuntia, ja iltapäivään on siirtynyt alkuviikosta toinenkin tentti.
Yliopiston opetus on keskeytetty useiksi päiviksi, koska muslimiopiskelijat ovat viettäneet suruaikaa ja osoittaneet mieltään. Syynä on se, että viikon alkajaisiksi Israel surmasi palestiinalaisen äärijärjestön Hamasin hengellisen johtajan Ahmed Jassinin Gazassa.
Kuohunta ja mielenosoitukset ovat yliopiston arkipäivää. Tällä viikolla kimmokkeena on Jassinin murha – ensi viikolla jokin muu.
Yliopisto yrittää palata normaaliin järjestykseen, vaikka tunnelma on levoton. On Hamasin vuoro iskeä, ja vain iskun ajankohta ja paikka ovat avoimia. Varmaa tuntuu olevan se, että huominen on tätä päivää pahempi.
”Emme halua mitään muuta, kuin että miehitys loppuu. Haluamme rauhaa, mutta emme voi saada sitä”, Hajar Hermas sanoo.
Hermas toteaa nähneensä väkivaltaa ympärillään pienestä pitäen. Israelin sotilaat ovat tulleet hänen kotiinsa ja pidättäneet hänen isänsä. Hänen serkkunsa kuoli toisen intifadan alkaessa. Hän itse joutui keskelle armeijan provokaatiota kaksi vuotta sitten, kun sotilaat piirittivät yliopiston.
Tuolloin paikalla olivat myös tv-kamerat. Hajar Hermas kertoo hämmentyneensä löytäessään itsensä kuvittamasta CNN:n uutisia: aseen tähtäimessä oleva nuori musliminainen seisoi pelosta jähmettyneenä keskellä yliopiston pihaa ja yritti käsillään suojata korviaan äänipommilta.
”Väkivalta ei ole minun keinoni. Minä en taistele. En rohkaise ketään väkivaltaan, mutten myöskään syytä heitä, jotka siihen turvautuvat.”
Betonin merkitsemä raja
Raivaustraktori puskee maata tasaiseksi muurin rakennustyömaalla Betlehemin tarkastusaseman, checkpointin, ympäristössä. Israelin palestiinalaisalueista erottava muuri tehdään täällä betonista ja sillä on korkeutta 8-10 metriä.
Kuva Jerikon raja-asemalta on otettu salaa, sillä kuvaaminen alueella on kielletty.
Israelille muuri merkitsee suojaa, joka estää itsemurhaiskut. Palestiinalaisille rakennelma on apartheid-muuri, joka typistää heidän elämäänsä entisestään.
Kukkulalla sijaitsevalta yliopistolta katsottuna valmis muurinosa on pystytetty keskelle asutusta. Hajar Hermasin mielestä betoni tekee näkyväksi rajan, jonka ylittäminen on monilta palestiinalaisilta kiellettyä jo entuudestaan.
”Neljään vuoteen en ole saanut lupaa käydä Jerusalemissa, vaikka haluaisin vain käydä al-Aksan moskeijassa ja tapaamassa sukulaisiani ja ystäviäni. Kolme kuukautta sitten olisin halunnut käydä lääkärissä, mutta minulle vastattiin vain, että nyt ei käy.”
Matkaa Betlehemistä Jerusalemiin on yksitoista kilometriä.
Israelin viranomaiset eivät perustele kieltojaan. Hajar Hermas arvelee, että kulkuluvan epääminen liittyy hänen ikäänsä, sillä nuoria epäillään itsemurhaterroristeiksi. Vanhemmat saavat luvan helpommin.
”Emme liiku täältä mihinkään, vain odotamme. Ainakin toistaiseksi meillä on vettä juotavaksi ja ruokaa syötäväksi.”
”Minun on pakko sopeutua ja sietää muurin olemassaolo. Kärsivällisyys on vaikeaa, mutta muuta keinoa ei ole.”
Kotiin laukausten saattelemana
Iltapäivällä kampuksella parveilevat opiskelijat seisahtuvat kuuntelemaan kaupungilta kuuluvia laukauksia. Äänet ovat tuttuja: Israelin sotilailla ja palestiinalaisilla on tapana ottaa perjantaisin yhteen Raakelin haudan, Betlehemissä sijaitsevan juutalaisten pyhän paikan, lähistöllä.
Hajar Hermas odottelee ystävätärtään päivän viimeisiltä tunneilta, sillä he aikovat käväistä yhdessä kahvilla. Kun Ilham Sulaiman vihdoin saapuu, hän on jo kuullut laukauksista. Tieto on levinnyt nopeasti kännyköiden välityksellä.
Tilanne Raakelin haudalla vaikuttaa tavallista vakavammalta, joten Ilham Sulaiman päättää kiirehtiä kotiinsa Hosanin kylään.
”Jos tilanne muuttuu pahaksi, tarkastuspiste voidaan sulkea enkä välttämättä pääse kotiin.”
Hän kertoo, että sotilaiden kohtaaminen tarkastusasemalla on pelottavaa, minkä vuoksi matka tuntuu aina painostavalta. ”Sotilaat eivät tunne meitä eivätkä ymmärrä meitä. He eivät myöskään välitä kunniastamme ja koskemattomuudestamme, jotka ovat erityisen tärkeitä musliminaisille.”
”Joka aamu minulla on sama stressi. Kun lähden kotoani, ajattelen koko ajan tarkastuspistettä ja sotilaita ja jännitän kauttakulkua. Myös vanhempamme ovat huolissaan. Äitini soittaa minulle jatkuvasti. Hän itkee ja huolehtii, olenko kunnossa ja olenko päässyt yliopistolle.”
Usein tarkastukset viivyttävät matkantekoa. Nopeimmillaan vartin vievä matka voi kestää yhtä hyvin kaksi kuin neljä tuntia. ”Onneksi opettajat ovat ymmärtäneet myöhästymiseni. Monet heistä asuvat Betlehemin ulkopuolella ja kokevat saman.”
Hosan on muslimikylä, ja Israelin suunnitelmissa on ympäröidä se kokonaan muurilla. Tulevaisuudessa alueelle pääsee vain yhden portin kautta. ”Kun muuri valmistuu, on mahdollista, etten pääse yliopistolle joka päivä”, Ilham Sulaiman otaksuu.
Vastassa median voima
Seuraavana päivänä Betlehemissä vietetään marttyyrihautajaisia. Raakelin haudan yhteenotossa kuoli 20-vuotias pakolaisleiriltä kotoisin oleva palestiinalaismies.
Tapaus päätyy uutisiin. Israelilainen Haaretz-lehti kertoo, että nuorukainen heitti polttopullon armeijan jeeppiä kohti, minkä vuoksi hänet ammuttiin. Silminnäkijän mukaan tilannetta pakoon juossut uhri oli sattuman – ja ilmeisesti tarkka-ampujan – valitsema.
Sajeda Khalil käy tuntien välillä lounaalla yliopiston kahvilassa.
”Median antama kuva palestiinalaisista on yksipuolinen”, sanovat Hajar Hermas, Ilham Sulaiman ja Sajeda Khalil, jotka tapaavat viikonlopun jälkeen yliopiston kahvilassa.
”Media näyttää palestiinalaiset vain terroristeina. Uutisissa ei näe tavallista elämää. Ne eivät kerro, minkälaista arkemme on, eivätkä ne kuvaa kärsimystämme”, he toteavat.
Ilham Sulaiman harkitsee tiedonvälityksen monipuolistamisesta elämäntehtäväänsä. Hän saa kandidaatin tutkintonsa valmiiksi kesäkuussa, minkä jälkeen hän toivoo voivansa jatkaa arabian kielen ja journalismin opintojaan Ammanissa Jordaniassa.
”Haluan olla journalisti ja kertoa ihmisille, mitä Palestiinassa tapahtuu. Tarvitsen vain kynän ja paperia. Kynä maksaa puoli sekeliä. Se on halpa, mutta voimakas ase.”
Hajar Hermasin mielestä media myös kärjistää konfliktin uskontojen väliseksi. ”Kysymys ei ole siitä. En ole mitään uskontoa vastaan eikä tämä ole uskontojen välistä. Vaikka olen Sharonia vastaan, en ole kaikkia juutalaisia vastaan. Ja vaikka olen Bushia vastaan, en ole kaikkia kristittyjä vastaan.”
Kuvat: Hannu Pälviranta
Ilmestynyt Kumppanissa 3/2004