Vilma on onnekas: Kindlimuka-järjestön avustuksella hän voi käydä koulua.
MAPUTO — Vilma, 11 vuotta, istuu auringossa lukemassa läksyjään. Hänellä on yllään lämmin college-pusero, sillä Maputon heinäkuu on kylmä. Pihalla Vilman 17-vuotias veli, Mandito, istuttaa taimia pienessä puutarhassa. 18-vuotias Celia kurkkaa ovesta vieraita. Kuva näyttää hyvin idylliseltä.
Näiden kolmen nuoren elämä on kuitenkin viime aikoina ollut kaikkea muuta. He ovat puolen vuoden aikana menettäneet molemmat vanhempansa. ”Ensin kuoli isä ja helmikuussa äiti” Celia kertoo yhä selvästi järkyttyneenä. Molemmat menehtyivät aidsiin.
Vilma, Mandito ja Celia eivät ole yksin. Aidsin orvoksi jättämiä lapsia ja nuoria on yhä enemmän. Unicefin hiljattain julkistaman raportin mukaan eteläisessä Afrikassa arvioidaan vuonna 2010 olevan 50 miljoonaa orpoa, joista yli kolmasosa on menettänyt toisen tai molemmat vanhempansa aidsin takia. Tällä hetkellä heitä on noin 12 miljoonaa. Ilman aids-epidemiaa orpojen määrä olisi maailmanlaajuisesti vähenemässä paremman terveydenhuollon ja koulutuksen ansiosta.
Vaikka Mandito tuntee vain yhden toisen perheen, jossa ei ole vanhempia, on ongelma saanut Mosambikissakin jo dramaattiset mittasuhteet. Mosambikin 1,3 miljoonasta orvosta noin 400 000 on menettänyt yhden tai molemmat vanhemmat aidsin takia. Alle 18-vuotiaista lapsista yli 7 prosenttia elää ilman kumpaakaan vanhempaa.
Kun sukulaiset eivät halua tietää
Ja aivan kuin vanhempien menettämisessä ei olisi tarpeeksi, muut sukulaiset kääntävät usein selkänsä aids-orvoille. ”Aikaisemmin meillä kävin paljon sukulaisia kylässä, mutta hautajaisten jälkeen kukaan ei tule käymään”, Mandito suree. Hän ei osaa selittää, miksi.
Surun keskellä Vilmaa, Manditoa ja Celiaa on kuitenkin myös onnistanut. Heidän isosiskonsa, 20-vuotias Guilda, on saanut töitä isän entisestä työpaikasta. Guilda on nyt perheen pää. ”Hän on ottanut tehtävän hyvin vastaan”, Mandito vakuuttaa. ”Mutta hän on aika ankara eikä tykkää lepsuilusta”, siskot hihittävät. Kotona Guildaa ei kuitenkaan paljoa näy, sillä illalla hän käy koulua.
Laajennettu perhe avuksi
Onneksi tämä perhe on vielä vähemmistö. Yleensä muut lähisukulaiset ottavat orvot hoitaakseen. Unicefin raportin mukaan jopa 20 prosenttia afrikkalaisista kotitalouksista huolehtii yhdestä tai useammasta orpolapsesta. Suurin osa näistä on perheitä, jonka pää on nainen.
Pohjois-Mosambikissa Pemban kaupungissa kymmenvuotias João ja hänen pikkusiskonsa asuvat tädin luona. He tuskin muistavat vanhempiaan, jotka kuolivat aidsiin jo monta vuotta sitten. Nyt äidin sisko Leopoldina pitää huolta niin heistä kuin kolmesta omasta lapsestaankin. Myös hänen miehensä on kuollut.
Leopoldina seisoo ruokokattoisen savitalonsa ovensuussa suuren lapsilauman ympäröimänä. Pembassa apua orvoille tai heidän perheilleen ei ole saatavissa. ”Minulla ei ole töitä, mutta yritän joskus iltaisin yhdessä muiden naisten kanssa kalastaa pikkukaloja rannalla. Myynnistä saan hiukan rahaa”, hän kertoo.
Raha ei kuitenkaan pitkälle riitä, ja Leopoldina on huolissaan lastensa terveydestä, koska saippuaan ei ole varaa. Hänellä ei myöskään ole mahdollisuutta lähettää lapsia kouluun. João on käynyt kolmannen luokan mutta joutui jättämään koulun kesken, koska rahaa koulumaksuun ja -asuun ei ollut.
Apua vain harvoille
Pääkaupungissa apua on helpompi saada kuin kaukaisissa maakunnissa. Vilman, Manditon ja Celian elämä muuttui, kun paikallinen hiv-positiivisten järjestö Kindlimuka – paikalliskielellä ”herätkää” – tuli kuvaan. ”Ilman Kindlimukaa meillä ei olisi ketään”, Celia kertoo. ”Guildan palkka ei ole suuri ja meillä on kaikilla vielä koulu kesken. Tarvitsemme rahaa koulumaksuun.” Ja tietenkin ruokaa.
Tällä hetkellä Kindlimuka auttaa 250 lasta Maputon laitakaupungeissa. Nuorin perheenpää on 12-vuotias poika. ”Maksamme lasten koulumaksun, viemme heille ruokaa ja autamme heitä rekisteröitymään väestörekisteriin. Joskus viemme heille käytettyjä vaatteita”, Kindlimukan aids-orpohankkeen koordinaattori Anifa Amade kertoo. Rekisteröityminen on tärkeää, jotta lapset voisivat vaatia perintöään.
”Näiden lasten elämä on hyvin erilaista. Heillä ei ole ketään, joka huolehtisi heistä tai ostaisi heille vaatteita. He ovat yleensä hyvin riippuvaisia meistä”, Anifa toteaa. ”Usein lapset ovat yksinäisiä, heillä on vain koti ja koulu. Monet ovat vihaisia elämälle, joka on kohdellut heitä niin epäoikeudenmukaisesti”, hän lisää. Nämä lapset joutuvat hyvin aikaisin ottamaan vastuun omasta elämästään. ”He ovat paljon ikäisiään vanhempia – he puhuvat naapureille kuin aikuinen konsanaan”, Anifa kertoo.
Orpolapset ovat erittäin haavoittuvaisia. Tutkimusten mukaan orpo kärsii suuremmalla todennäköisyydellä kroonisesta vajaaravitsemuksesta, hänellä on huonommat mahdollisuudet terveydenhuoltoon, ja moni joutuu syrjinnän, väkivallan ja kodittomuuden uhriksi. Koulu jää usein kaukaiseksi haaveeksi. On vaikea ymmärtää, miten lapset voivat näillä eväillä osallistua paremman Afrikan rakentamiseen.
Kuitenkin myös Celia ja João jaksavat katsoa tulevaisuuteen. Celia haluaa lääkäriksi. ”Koulun jälkeen aion opiskella lääketiedettä. Haluan auttaa ihmisiä”, hän kertoo. Kun Joãolta kysyy, puuttuuko häneltä jotakin, hänen vastauksensa tulee nopeasti: ”Jalkapallo”. Nyt hän ystävineen pelaa muovipussinauhoista kerityllä pallolla. Kymmenvuotiaan lapsen huolet ovat inhimillisen kokoisia.
Ilmestynyt Kumppanissa 4/2004