Perulainen Agata Zumaeta, 29, liikkuu Helsingissä kuin kala vedessä, varmasti ja vauhdikkaasti. Hänen seurassaan tuntuu, että kaupungissa on paljon latinoja. Kadunkulmasta ilmestyy tuon tuostakin seuraan joku iberoamerikkalainen tai espanjalainen, tai ainakin puoliksi sellainen.

Yhdessä istutaan hetki jossakin ei- kalliissa kahvilassa tai baarissa, mielellään happy hour -aikaan.

”Suomalaisten kanssa tapaamiset suunnitellaan hyvissä ajoin etukäteen ja tehdään jotakin tiettyä. Latinojen kanssa ollaan spontaanisti, kävellään vähän matkaa yhdessä ja erotaan taas”, Zumaeta toteaa.

Zumaeta tuli Suomeen maaliskuun alussa Etelän vapaaehtoisohjelman Etvon kautta ja on viihtynyt hyvin. Hän työpaikkanaan on väkivaltaa kokeneiden naisten puhelinpäivystys Naisten linja. Agata on käynyt lukuisissa järjestöissä ja paikoissa – yliopistoja myöten – pitämässä esitelmiä Perusta ja Perun naisten tilanteesta. Hän on järjestänyt ohjelmaa Naisten linjan kymmenille vapaaehtoistyöntekijöille, kouluttanut Kepassa vapaaehtoisia ja niin edelleen.

Zumaeta on myös täysin siemauksin nauttinut etvolaisuuteen virallisestikin kuuluvasta ”kulttuurivaihdosta”. Työaikanakin saa käydä vaikka museossa. Kirjastoista saa kirjojen lisäksi cd-levyjä ja videoita, ja gallerioissa on kiehtovia nykytaiteen näyttelyjä. Sen rinnalla ei haittaa, että Helsingissä vapaa-ajan elämä on muuten kallista, ja yöllä valomerkki yllättää varhaisuudellaan.

Suomalaisista Zumaeta sanoo saman kuin kaikki muutkin: miehet ovat rauhallisia, naiset itsenäisiä.

”Perussa naiset liimaantuvat poikaystäviinsä. Pidän suomalaisnaisten tyylistä.”

Hatarat haaveet

Limassa Agata Zumaeta on työssä Casa de Panchitassa, kotiapulaisten talossa. Pääkaupungissa on jopa 300 000 vuoristoalueelta tullutta tyttöä, jotka koettavat hankkia itselleen paremman elämän pestautumalla kotiapulaisiksi. Mutta piikoja perinteisesti palkannut keskiluokka on viime aikoina köyhtynyt – tyttöjen haaveet ovat entistä hatarammalla pohjalla.

Casa de Panchitassa järjestetään sunnuntaisin kotiapulaisille virkistysohjelmaa ja heitä autetaan käytännön asioissa ja koulunkäynnissä Zumaetan tehtävänä on ollut kehittää tyttöjen valistamiseksi ja rohkaisuksi tarkoitettuja kasvatusaineistoja mukaansatempaavammiksi, ”dynaamisemmiksi”. Siihen hänellä on hyvät edellytykset: hän on opiskellut yliopistossa sosiaalista viestintää ja draamaa sekä näytellyt useissa ryhmissä.

Suomessakin Zumaeta ”dynamisoi” kaikki esitelmänsä. Suomalaiset saavat omin silmin nähdä, miten Andeilta tullut, leveää murretta puhuva oppimaton intiaanityttö kohtaa – nyt hän kiepsahtaa ympäri ja vaihtaa habitusta – vastahakoisen porvarisrouvan. Tai sitten hän eläytyy tosikertomuksiin perustuviin monologeihin, joiden kautta kertoo naisiin kohdistuvasta väkivallasta maassaan.

Diskoja ja marsunlihaa

”Casa de Panchitassa olen oppinut paljon itsestäni ja yhteiskuntaluokastani ja päässyt matkustamaan myös Perun syrjäseuduille”, Zumaeta kertoo.

”Kaupunkilaisnuoret käyvät diskoissa, kuuntelevat rockia, ihailevat Yhdysvaltoja ja yrittävät näyttää mahdollisimman vaaleilta. Andeilla on oma musiikkinsa, mennään piirissä ja poljetaan jalkaa, syödään keittoja ja marsunlihaa. Ei ole sähköjä, ei tietokoneita, ei valoa, ei mitään. Elämä on köyhää ja epämukavaa, kirput kiusaavat hirvittävästi. Uhh!”

Zumaeta on itse keskiluokkaisesta mutta köyhtyneestä Mirafloren kaupunginosasta. Hänen äitinsä on psykologi, isänsä neurologi. Vanhemmat ovat eronneet ja tytär asuu äitinsä kanssa.

”Asun keittiön takana entisessä kotiapulaisen huoneessa, koska siellä saan vähän enemmän yksityisyyttä. Emme ole ihan tyypillinen perhe – meillä ei ole koskaan ollut autoa, ja kotiapulainen söi aina kanssamme. Jos mentiin elokuviin, hän tuli mukaan, ja jos sain rahaa ostaa jäätelöä, toin sitä kaikille.”

Pää ja energiat järjestykseen

Palattuaan elokuun lopussa Peruun Agata Zumaeta aikoo kirjoittaa valmiiksi yliopiston lopputyönsä Casa de Panchitassa keräämänsä aineiston pohjalta.

Muitakin projekteja on. Agata haluaa laulaa, soittaa kitaraa, tanssia ja oppia englantia tullakseen englanninopettajaksi. Suomessa hän on ollut joogameditaatiokursseilla ja haluaa ehdottomasti viedä sen opin kotimaahansakin.

”Minun täytyy saada pääni ja energiani järjestykseen. Jonain päivänä haluan myös keskittyä kirjoittamiseen. Kirjoitan paljon runoja, mutta en kurinalaisesti.”

Kotona Zumaetan pieni huone on täynnä paperilappusille siroteltuja runoja. Suomessa hän kirjoittaa baareissa ja kahviloissa serveteille.

”Minun olisi oltava yksin, mutta pelkään sitä. Siksi kirjoitan niin paljon: silloin ainakin on yksin.”

Hän haluaisi myös jatkaa opintojaan ulkomailla saadakseen haastavia työtehtäviä.

”Kymmenen vuoden kuluttua palaan Suomeen alani tunnustettuna asiantuntijana!” Agata Zumaeta nauraa tarttuvasti, ja tosissaan. Samalla silmät tuikkivat siihen malliin, että takaisintulo saattaa olla edessä jo paljon aikaisemmin. Dynaamisesta etvosta kertoo paljon se, että läksiäisiinsä hän on kutsunut sata uutta ystävää Suomesta. Ja Peruun lähtee kohta hänen peräänsä yksi rauhallinen suomalaismies.

Lisätietoja Etelän vapaaehtoisohjelmasta: www.kepa.fi/toiminta/etvo

Ilmestynyt Kumppanissa 4/2004