Thabo Mbeki

Afrikka on vuosisatojen ajan saanut kärsiä eri kehityskuluista, jotka ovat johtaneet afrikkalaisten sortamiseen ympäri maailmaa. Kaikki alkoi, kun miljoonia afrikkalaisia vietiin Intian ja Atlantin valtamerien yli orjiksi. Afrikkalaisista yhteiskunnista tuli epäyhtenäisempiä ja niiden tuotantokyky pieneni, ja Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan ja Karibialle perustettiin orjasiirtokuntia.

Puhuessaan ”teollisuuskapitalistien synnystä” Pääomassa Karl Marx kirjoitti: ”Amerikan kulta- ja hopeamaiden löytö, alkuasukkaiden sukupuuttoon hävittäminen, orjuuttaminen ja kaivoksiin hautaaminen, alkava Itä-Intian valloittaminen ja ryöstäminen, Afrikan muuttaminen alueeksi, jolla mustaihoisia metsästettiin kauppaa varten, merkitsivät kapitalistisen tuotantokauden aamunkoittoa.” (Suomennos O.W. Louhivuori 1918).

Afrikkalaisten historioitsijoiden, sosiologien ja muiden on jo korkea aika alkaa analysoida kolmen historiallisen ilmiön – orjuuden, kolonialismin ja rasismin – pitkäaikaisia vaikutuksia Afrikkaan.

Sekä meillä Etelä-Afrikassa että muualla maailmassa on ihmisiä, joiden mielestä näihin ilmiöihin tulisi suhtautua ainoastaan historiallisina tapahtumina, joilla ei ole merkitystä Afrikan nykyisissä uudistumiskamppailuissa. Tämä johtuu osittain siitä, että suuren epäoikeudenmukaisuuden uhrien halutaan unohtavan heitä kohdannut vääryys ja kärsivän jonkinlaisesta kollektiivisesta afrikkalaisesta muistinmenetyksestä, minkä seurauksena uhrit saattavat syyttää kurjuudestaan itseään.

Tämä näkyy selvästi Etelä-Afrikassa, jossa eräät väittävät sitkeästi, että apartheid on menneen talven lumia ja että kaikki, jotka sanovat, että historia vaikuttaa nykytilanteeseen, yrittävät vain käyttää rasismia tekosyynä. On kuitenkin erittäin tärkeää, että opimme ymmärtämään, mikä merkitys menneisyydellä on, sillä muuten emme voi toimia tehokkaasti nykyongelmien ratkaisemiseksi. Meidän ei tule tehdä sitä syyttääksemme niitä, jotka ovat vastuussa noista eräistä kaikkien aikojen kauhistuttavimmista rikoksista ihmiskuntaa vastaan, vaan jotta voisimme luoda toimintamalleja ja ohjelmia ja saada aikaan renessanssin Afrikassa.

Meidän velvollisuutemme on ymmärtää Afrikan nykytodellisuutta sellaisena, miksi orjuus, kolonialismi, uuskolonialismi ja rasismi ovat sen muovanneet. Näiden ilmiöiden jatkuvuus on yhtä selvästi havaittavissa kuin menneisyyden ja nykyisyyden jatkumo.

Nykyisen uuskolonialismin aikana afrikkalaiset hallintojärjestelmät ovat jatkaneet afrikkalaisten kohtelua kasvottomina massoina, jotka eivät ansaitse mahdollisuutta tehdä omaa tulevaisuuttaan koskevia päätöksiä. Monet nykyisistä johtajista ovat afrikkalaisen yhteiskunnan loisia, aivan kuten orjakauppiaat ja siirtomaavalloittajat ennen heitä.

Afrikkalaiset hallintojärjestelmät ovat antaneet periksi orjuuden ja kolonialismin synnyttämälle maailmantaloudelliselle yhteiskuntajärjestykselle, jossa Afrikka on ainoastaan paikka, joka tuottaa raaka-aineita halvalla työvoimalla. Näin ollen he ovat väistämättä alistaneet Afrikan jatkuvalle köyhtymiselle ja alikehittymiselle.

Nämä uudet johtajat ovat hyväksyneet rasistisen asenteen, jonka mukaan Afrikka on huonompi kuin länsimaat ja olleet ylpeitä siitä, että entisten siirtomaavalloittajien kielet ja kulttuurit ovat levinneet heidän maissaan. Afrikkalaiset ovat itsekin vieraantuneet omista kielistään ja kulttuureistaan ja oppineet pitämään niitä ”sivistymättöminä”.

Ajatus siitä, että Afrikan parempi tulevaisuus olisi täysin riippuvainen lännen myötämielisyydestä, sen ”avustusten” ja ”kehitysavun” nimissä massoille siirtämistä resursseista, on syvään juurtunut.

Edellä mainitut tekijät ovat johtaneet yleiseen taloudelliseen ja sosiaaliseen kriisiin, josta afrikkalaisten kansojen on nyt nostettava itsensä. Tämä edellyttää todellista vallankumousta, joka poistaisi köyhyyden ja alikehittyneisyyden Afrikasta, palauttaisi afrikkalaisten kansojen – myös maanpaossa olevien – omanarvontunnon ja saisi maailman ottamaan Afrikan ja afrikkalaiset huomioon.

Vallankumous vapauttaisi valtavan määrän afrikkalaisissa kansoissa piilevää energiaa, sillä sen ansiosta kansat saisivat kirjoittaa omaa historiaansa. Tavoite saavutetaan demokratisoimalla Afrikan politiikka ja hallintojärjestelmät ja antamalla massoille mahdollisuus vapauttaa itse itsensä.

Jos emme onnistu tavoitteissamme, menetämme histo­riallisen mahdollisuuden edistää ratkaisevasti Afrikan renessanssia ja tuomitsemme afrikkalaiset ikuiseen sortoon. ips

Thabo Mbeki on Etelä-Afrikan presidentti. Käännös: Minna Hjort

Kumppani 5/2004
Uusin Kumppani