Jhumpa Lahiri voitti Pulitzer-palkinnon vuonna 1999 ilmestyneellä esikoisteoksellaan Tämä siunattu koti. Novellikokoelma olikin lähes täysosuma. Nuori kirjailija kuvasi kertomuksissaan muun muassa intialaisten siirtolaisten arkea Yhdysvalloissa harvinaisella tarkkuudella.

Lahirin esikoisromaani The Namesake kertoo pojasta, joka saa syntyessään nimekseen Gogol Ganguli isänsä lempikirjailijan mukaan. Vanhemmat joutuvat valitsemaan nimen nopeasti, koska muuten vastasyntynyttä ei päästetä pois synnytyssairaalasta. Vastuu valinnasta on annettu äidin isoäidille, mutta nimen sisältävä kirjekuori katoaa postissa, eikä halvauksen saanut vanhus enää muista keksimäänsä nimeä.

Gogol vaihtaa myöhemmin nimensä Nikhiliksi. Nimenvaihto nousee vertauskuvaksi Gogolin suhteelle isänsä ja äitinsä intialaista perintöä kohtaan. Lahiri onnistuu hienosti kuvatessaan niitä monesti pieniä myönnytyksiä, joita siirtolaiset tekevät sopeutuessaan uuteen kulttuuriin. Gogolin äiti noudattaa tarkasti perinteisiä ruoka- ja pukeutumistapoja, mutta heidän lapsensa syövät ja pukeutuvat kuin muutkin ikäisensä nuoret.

The Namesakessa on paljon samaa taituruutta kuin novelleissakin, mutta tällä kertaa Jhumpa Lahiri ei harmikseni täysin onnistu pääsemään yhtä hyvään lopputulokseen. Romaanin alkupuolella kerronta on sujuvaa, mutta Gogolin vartuttua täysi-ikäiseksi kerronta muuttuu välillä pelkäksi tapahtumien listaukseksi ja välillä taas jämähtää paikoilleen.

Kerronnallisia ongelmia paikkaa Lahirin loistava henkilökuvaus. Erityisen koskettavasti hän käsittelee Gogolin vanhempia. Varsinkin äidin kaipuu takaisin Intiaan on kaikessa hienovaraisuudessaan vaikuttavasti kuvattu.