Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkeisenä päivänä kävi ilmeiseksi, että nykyhallinnon tuottama maailmanlaajuinen painajainen on tuomittu jatkumaan. Arvioni mukaan demokraattisen puolueen John Kerry olisi merkinnyt nykytilanteeseen nähden riittävää ja positiivista siirtymää Yhdysvaltain ulkopolitiikassa ja olisi todennäköisesti pysäyttänyt maailman turvallisuustilanteen jatkuvan heikentymisen.
Hänen voittonsa olisi mahdollistanut siirtymän nykyhallinnon nationalistisesta, pakotukseen perustuvasta voimapolitiikasta yhteistyöhakuisempaan, rakentavampaan ja kansainvälisempään globaalihallintaan.
”Demokratian vientiä”
Näkyvissä on neljä mahdollista vaihtoehtoa edessä olevalle George W. Bushin nelivuotiskaudelle. Ensimmäinen vaihtoehto on pääoman ja rikkaiden etuja tukevan linjan jatkuminen. Tätä sosiaalisesti polarisoivaa politiikkaa vahvistettaisiin mitä ilmeisimmin Patriot II -lain toteuttamisella ja siihen kytkeytyvällä kontrolli- ja valvontavaltion vahvistamisella.
Tämän vaihtoehdon kontekstissa ”demokratian vienti” ja erityisesti nationalistisesti suuntautuneen pääoman etujen ajaminen uusimperialistisella laajentumispolitiikalla jatkuu ja saa yhä epäinhimillisempiä piirteitä.
Ikuiseksi julistettu terrorismin ja ei-valkoisten ”toisten” vastainen sota edellyttää uusien rintamien avaamista esimerkiksi Iranissa – tätä laajennusta on valmisteltu jo pidemmän aikaa – ja palestiinalaisten itsenäisyyden estämistä myös tulevaisuudessa.
Toinen vaihtoehto on Bushin II hallinnon johdolla ja ehdoilla tapahtuva asteittainen sovunrakennus ja mahdollisesti vain kosmeettisten sosiaalisten uudistusten edistäminen.
Omaehtoisen sovunrakennuksen kansainvälinen ulottuvuus pitää sisällään eurooppalaisten pehmittämisen hyväksymään Bushin linja pääpiirteissään. EU:lle ja muille annetaan hieman päätösvaltaa ja taloudellisia etuja esimerkiksi Irakissa.
Selkeä suunnanmuutos vai laaja vastarinta?
Kolmas vaihtoehto on osittainen lusikan ottaminen kauniiseen käteen ja sen hyväksyminen, että nykypolitiikka johtaa sosiaalisen kriisin ja konfliktin kärjistymiseen. Tässä tilanteessa sosiaaliturvan yksityistäminen keskeytetään ja sen resursointia lisätään.
Pääoma ja hallitsevat eliitit ja luokat ymmärtävät, että Yhdysvaltain ja globaalin talouden kriisin ratkaiseminen edellyttää selkeää suunnanmuutosta sosiaalisen sovun ja yhtenäisyyden, infrastruktuurin ja ennen kaikkea heidän oman asemansa turvaamiseksi.
Maailmanpoliittinen suunnanmuutos toteutetaan. Yhdysvallat vetäytyy Irakista ja YK-vetoisen kansainvälisen yhteisön joukot vetävät maan sisällissodan partaalta ja turvaavat siirtymän omaehtoiseen ja suvereeniin demokratiaan.
Maailmantaloutta ja sen hallintajärjestelmää ryhdytään uudistamaan ja demokratisoimaan, ilmastonmuutosta käydään torjumaan aktiivisesti, globaalia sosiaalipolitiikkaa rakennetaan ja kansainvälistä oikeusjärjestelmää kehitetään.
Neljäs vaihtoehto on selkeä siirtymä business as usual -tilanteen toiselle puolelle. Sosiaalinen konflikti kärjistyy ja vastakkainasettelu saa myös fyysisiä piirteitä. Vastarinta laajenee selkeästi aktivistipiirien ulkopuolelle.
Repressio- ja kontrollikoneisto ei pysty torjumaan vahvistuvaa vastarintaa, hallinto ajautuu epätietoisuuden ja epävarmuuden tilaan ja hallinnon oikeutus rapautuu myös sen kannattajien keskuudessa.
Vaikka Irak ajautuu osittaiseen sisällissotaan, vastarinta vahvistuu ja alati lisääntyviä tappioita kärsivät miehittäjät pakotetaan vetäytymään. Kestävää hallintoa ei synny, ja legitimaatiokriisi leviää myös muihin nukkehallitusten johtamiin maihin.
Vaihtoehdot köyhien maiden näkökulmasta
Ensimmäinen linjaus, jota kutsun uusimperialistiseksi monopolisoituvan fasistisen anti-markkinatalouden vaihtoehdoksi, edustaa pyrkimystä alistaa köyhät maat suoran läsnä olevan hallinnan ja pakottavan taloudellisen anastuksen alaisuuteen.
Köyhien maiden dekolonisaation jälkeinen rajallinen mutta jossain määrin todellinen autonomia ja suvereniteetti lopetetaan. Uusimperialistit ovat päättäneet, että ei-kristityt, ei-valkoiset ja taloudellisesti epärationaaliset toiset eivät ansaitse itsehallintoa.
Köyhien ja erityisesti ei-sopeutuvaisten maiden yhteiskunnat alistetaan vallankumoukselliselle totaaliuudistukselle. Niiden lainsäädännöllinen perusta, yhteiskunnallinen järjestys ja kansallinen historia kirjoitetaan uudestaan.
Maan talousjärjestys rakennetaan uudelleen sotilaallisen pakotuksen avulla. Näistä maista tehdään laboratorioita, joissa ne luodaan uudestaan uusoikeistolaisen ja uuskonservatiivisen mallin mukaisiksi ja korporaatiobyrokratioiden hyödynnettäviksi.
Toisessa vaihtoehdossa ensimmäinen linjaus toteutetaan hieman poliittisesti korrektimmalla tavalla ja osittaisessa yhteistyössä muiden rikkaiden maiden hallitsevien luokkien kanssa.
Koska Bushin toinen hallinto saa esimerkiksi Euroopan unionin hyväksymään uusimperialistisen linjauksensa pääpiirteet pieniä myönnytyksiä vastaan, tämä ei edusta todellista vaihtoehtoa ensimmäiselle linjaukselle.
Toisessa ääripäässä neljäs kriisiytymisen ja väkivaltaistuvan vastarinnan vaihtoehto on todellinen, etenkin jos Yhdysvallat jatkaa ensimmäisen vaihtoehdon mukaisella vastakkainasettelua hakevalla linjalla.
Yksi ainoa mahdollisuus
Siis ainoastaan kolmas eli aidosti muutoshaluinen politiikka voi tarjota todellisen ja rauhanomaisen myönteisen vaihtoehdon köyhille maille. Jos maailmantalouden syvä kriisi vältetään, kehitysmyönteiset rakennemuutokset ja tulonsiirrot ovat mahdollisia.
Maailmantalouden rakenteiden ja hallintajärjestelmän uudistaminen ja demokratisointi antaa köyhille maille mahdollisuuden osallistua niitä koskevaan päätöksentekoon.
Valuutansiirtovero ja muut vastaavat potentiaalisesti globaalit tulonjaolliset toimenpiteet parantavat köyhien maiden kehitysmahdollisuuksien ja -vaihtoehtojen sekä globaalin sosiaalipolitiikan kehittämisen rahoituspohjaa.
Ilmastonmuutoksen aktiivinen torjuminen vähentää aavikoitumisen, vesipulan ja kuivuuden ja köyhien maiden elintarvikehuollon lamautumisen riskejä. Yhdessä kehityksellisen talousjärjestelmän uudistuksen kanssa ne heikentävät maastamuuton syitä.
Kansainvälisen oikeusjärjestelmän kehittäminen lisää toisinajattelijoiden vainon ja etniseen taustaan pohjautuvan riiston ja kansanmurhan rankaisemisen mahdollisuutta eli vähentää epäinhimillisen toiminnan kannusteita.
Tässä tilanteessa myös uusimperialistit ja muut kansainvälisen oikeuden rikkojat, ihmisoikeuksien halventajat ja vainon ja sorron pohjoiset koordinaattorit ja kannustajat voidaan saattaa vastuuseen teoistaan.
Kirjoittaja on kansainvälisen politiikan tutkija Helsingin yliopistossa.
Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 6/2004