Tutkija Sony Kapoorin mukaan IMF:n kullan myynti on välttämätöntä köyhyyden poistamiseksi.

Kehitysmaiden velkaongelma on noussut kansainvälisten huippukokousten asialistalle, koska Yhdysvallat on Irakin sodan jälkeen ajanut menestyksekkäästi Irakin velkojen anteeksiantamista. Kaikkein köyhimmille maille avainkysymys on monenkeskisten eli kansainvälisten rahoituslaitosten, kuten Maailmanpankin ja IMF:n, myöntämien lainojen mitätöinti.

”Suuri osa kaikkein köyhimpien maiden veloista on monenkeskisiä. Sen lisäksi suurimmat velkojat, Maailmanpankki ja IMF, ovat vältelleet antamiensa lainojen mitätöintiä”, kehitysmaiden velkatilannetta tutkinut Sony Kapoor kertoo.

Intialaissyntyinen Kapoor on entinen liikepankkiiri ja valuuttakauppias, joka teki töitä muun muassa Wall Streetillä ja Lontoon Cityssä. Nyt hän työskentelee kansainvälisen rahoituksen sekä kehitys- ja ympäristökysymysten parissa. Viime vuonna hän laati kansalaisjärjestöille kaksi raporttia monenkeskisen velan mitätöimisestä.

”Tarkastelimme Malawin, Mosambikin, Tansanian ja Ugandan velkatilannetta. Ne ovat velkaantuneista köyhistä maista parhaiten menestyviä, todellisia IMF:n lempilapsia. Ilman täydellistä velkojen anteeksiantoa yksikään näistä maista ei saa toteutettua YK:n vuosituhattavoitteita.”

YK:n vuosituhattavoitteisiin kuuluu muun muassa köyhyydessä ja nälässä elävien määrän puolittaminen, aidsin leviämisen pysäyttäminen ja koulunkäynnin mahdollisuuden takaaminen kaikille maailman lapsille.

Kapoorin mukaan vuosituhattavoitteiden toteuttaminen maailman köyhimmissä maissa vaatii sekä täydellisen velkojen mitätöimisen että kehitysavun kaksinkertaistamisen.

IMF:n luottokelpoisuus ei heikkenisi

Maailmanpankki ja IMF ovat kuitenkin mitätöineet vain kolmanneksen niistä 26 miljardista dollarista, jotka raskaasti velkaantuneiden köyhien maiden tilanteen helpottamiseksi perustettuun HIPC-ohjelmaan kuuluvat 42 maata ovat niille velkaa.

”Maailmanpankki ja IMF väittävät, että velkahelpotus vaarantaisi niiden mahdollisuudet antaa rahoitusta muille kehitysmaille. Todellisuudessa ne ovat maailman vakavaraisimpia luottolaitoksia, eikä velkojen mitätöinti heikentäisi niiden luottokelpoisuutta.”

Monenkeskisten velkojen mitätöinti lisäisi suoraan kehitysmaiden resursseja, toisin kuin kehitysapu, josta 30 prosenttia sidotaan muun muassa ostoihin antajamaasta.

”Pitämällä kiinni saatavistaan IMF ja Maailmanpankki varmistavat, että niillä on tiukka ote köyhimpien maiden talouspolitiikasta. Kehitysavusta iso osa taas päätyy kalliille konsulteille ja ostoihin teollisuusmaista.”

Korkoa tuottamaton kultakasa

Kapoor toteaa kuitenkin, että Maailmanpankin resurssien käyttäminen velkahelpotuksiin voi aiheuttaa ongelmia keskituloisille maille. ”Jos Maailmanpankin varoja käytetään velkahelpotuksiin, keskituloiset valtiot, kuten Brasilia, joutuvat lainaamaan korkeammalla korolla.”

Suurilta teollisuusmailta taas on turha toivoa rahoitusta. ”Monet suuret velkojamaat, kuten USA, Japani ja Saksa, ovat eri syistä haluttomia antamaan anteeksi köyhimpien maiden velkaa. Parasta, mitä näiltä mailta voi odottaa, on velkojen mitätöinti kehitysapuun tarkoitetuista varoista. Tätähän Yhdysvallat on jo ehdottanut.”

”Paras tapa mitätöidä kaikkein köyhimpien maiden velat on IMF:n kultavarojen myynti, joka tuottaisi jopa 30 miljardia dollaria ilman minkäänlaisia kustannuksia kehitys- tai teollisuusmaille. IMF on jo menettänyt saman verran saamattomina tuottoina viimeisen 20 vuoden aikana, koska se on istunut korkoa tuottamattoman kultakasan päällä.”

IMF laskee kultavarojensa arvoksi noin 50 dollaria unssilta (31,10 grammaa). Markkinahinta on kuitenkin 16 vuoden huipussaan, reilusti yli 400 dollarissa unssilta.

Eräiden kullasta saatavista vientituloista riippuvaisten kehitysmaiden on arveltu kärsivän IMF:n kullan myynnistä, koska markkinahinta lähtisi laskuun.

”Viime vuosina monien teollisuusmaiden keskuspankit ovat alkaneet myydä kultaa, mutta hinta ei ole laskenut. Ehdotamme, että IMF myy viisi miljoonaa unssia kultaa vuosittain 20 vuoden ajan. Keskuspankit voivat tarvittaessa vähentää vastaavasti myyntiään nykyisestä 16:sta 11:een miljoonaan unssiin vuodessa.”

”Teollisuusmaiden keskuspankeilla ei ole mikään kiire myydä kultaansa, sillä kyse on pitkän aikavälin strategiasta. Kehitysmaiden velkaongelma sen sijaan aiheuttaa kuolemia päivittäin.”

Kapoorin mukaan toinen tarjottu vaihtoehto, IMF:n kullan uudelleenhinnoittelu, on hyödytön. ”Uudelleenhinnoittelu on pelkkä kirjanpitotemppu, joka ei edistä velkahelpotuksia. Miten varoja voi syntyä siitä, että pari numeroa vaihdetaan papereista”, Kapoor kysyy.

Vuonna 1999, kun IMF:n kullasta keskusteltiin edellisen kerran, useat kultaa myyvät kehitysmaat vastustivat ajatusta. Nyt tilanne on Kapoorin mukaan toinen.

”Olemme keskustelleet useiden maiden hallitusten kanssa. Tällä kertaa kullan myynnin takana on vahva valtioiden liittouma.”

”IMF:n kullan myyntiä ei voida enää vastustaa periaatteesta, koska useiden teollisuusmaiden keskuspankit ovat alkaneet myydä kultaa. Kun Italia, Saksa, Sveitsi ja Iso-Britannia myyvät kultaa ilman mainittavia ongelmia, ne eivät voi kieltää tätä tapaa velkojen mitätöimiseksi.”

Velkahelpotus ei yksin riitä

Kapoorin mukaan IMF:n kullan myynti on välttämätön ensiaskel, mutta se ei riitä maailmanlaajuisen köyhyyden poistamiseksi.

”Kehitysmaiden velka alkaa taas kasvaa, jos maailmantalouden rakenteita ei muuteta. Veronkierto maksaa kehitysmaille 500 miljardia dollaria vuodessa. Pääomien äkkinäiset liikkeet aiheuttavat valuuttakriisejä ja pakottavat kehitysmaat pitämään 1 500 miljardia dollaria ulkomaista valuuttaa puskurina. Ne voitaisiin sijoittaa tuottavasti, jos pääomapaon uhka ei olisi niin akuutti.”

”Velkaongelman kestävä ratkaisu vaatii myös kansainvälisen elimen perustamista kiistojen ratkaisemiseksi. Valtioilla on velvollisuus huolehtia kansalaistensa perustarpeiden tyydyttämisestä, joten niitä ei voida velkoa puille paljaille.”

Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2005