YK:n ihmisoikeusjulistuksen neljäkymmenvuotispäivänä vuonna 1988 amerikantanskalainen Finn Nielsen ja kanadansuomalainen Ahti Tolvanen osoittivat julkisesti mieltään ja jakoivat uutislehteä Helsingin yliopiston edessä.

Tolvanen oli hakenut oikeusministeriöltä lupaa toimittaa lehteä, jota pyöritettäisiin täysin maahanmuuttajataustaisten kansalaisten voimin, ja Finn Nielsen oli pyytänyt lupaa saada osoittaa mieltään kantamalla julistetta julkisella paikalla.

Molemmat hakemukset hylättiin, koska oikeusministeriön mielestä maahanmuuttajilla ei ollut oikeutta omistaa julkaisua tai osoittaa mieltään, jos hakemusta ei ole allekirjoittanut suomalainen. Finn Nielsenin ja Ahti Tolvasen kansalaistottelemattomuuden seurauksena maahanmuuttajat alkoivat aktiivisesti taistella epäreiluja lakeja vastaan.

“Suomi oli asettanut sisällissodan jälkeen niin monia ulkomaalaisia rajoittavia lakeja, että oli lähes mahdotonta nauttia minkäänlaista yhdistymisvapautta. Tuona päivänä osoitimme mieltämme ja suorastaan kerjäsimme, että poliisit olisivat pidättäneet meidät. Valitettavasti poliisi kuitenkin vain otti meistä kuvia ja jätti meidät rauhaan. Eturintamassa osoittivat mieltään maahanmuuttajat, mutta takanamme seisoi ihmisoikeusjuristi Martin Scheinin, joka oli valmiina syöksymään poliisien kimppuun, jos nämä pidättäisivät meidät”, Finn Nielsen muistelee.

Britannian kansalainen, kääntäjä Daryl Taylor on Suomen ulkomaalaisyhdistys ry:n puheenjohtaja. Yhdistys on ensimmäinen maahanmuuttajajärjestö, joka on ryhtynyt oikeustoimiin Suomen viranomaisia vastaan. Taylor kertoo valtion harjoittaman syrjinnän vastaisen työn tuloksista.

“Järjestömme on itse asiassa saavuttanut kaikki tavoitteensa ja tehnyt itsestään tarpeettoman. Vaadimme, että maahanmuuttajien tulisi saada osallistua omaan elämäänsä liittyvään päätöksentekoon, ja tämä toteutui Etnisten suhteiden neuvottelukunnan (Etno) perustamisen myötä. Vaadimme tiettyjä muutoksia Suomen perustuslakiin, ja kaikki muutokset on toteutettu.”

Taylorin mukaan taustalla on kaksi suurta poliittista muutosta: Suomen hallituksen päätös liittyä Euroopan neuvostoon vuonna 1989 ja uutta lainsäädäntöä mukanaan tuonut liittyminen Euroopan unioniin vuonna 1995.

”Liittyminen vaati kansallisen oikeusjärjestelmän muuttamista. Suurin muutos tehtiin Suomen perustuslakiin: ennen siinä mainittiin ainoastaan ´Suomen kansalaiset´, kun nyt siinä mainitaan ´Suomen kansa´ joka on kattavampi käsite”, Taylor kertoo.

Tohtori Mika Helander toimii tutkijana ja luennoitsijana Etnisten suhteiden ja nationalismin tutkimuskeskuksessa Cerenissä. Hän sanoo, että Suomessa on ollut verrattain vähän vähemmistöjä ja siksi viranomaiset ovat reagoineet niin hitaasti syrjintään ja rasismiin.

Helanderin mukaan Suomella ei ole siirtomaavalloittajan taustaa, ja siksi suomalaisuudesta ei ole tullut sellaista kulttuuripääomaa, jonka nimissä voisi käyttää symbolista väkivaltaa ´toiseutta´ vastaan. Suomalaisuus on pieni kulttuuri-ilmiö, joka pikemminkin itse edustaa ´toiseutta´ Keski- ja Länsi-Euroopan silmissä ja jopa omissa silmissään.

“Kahden viime vuosikymmenen aikana rasismi ja syrjintä ovat muuttuneet tietoisuuden lisääntymisen ansiosta ja suomalaiset viranomaiset ovat perustaneet elimiä, joiden tehtävä on puuttua näihin ongelmiin. Elimet ovat olemassa, mutta muihin Euroopan maihin verrattuna Suomessa ei ole puututtu omakohtaisesti koettuihin ongelmiin riittävän aggressiivisesti. Hyviä esimerkkejä ovat puutteelliset tietomme institutionaalisesta syrjinnästä sekä se, kuinka vähän maahanmuuttajat itse nousevat puolustamaan oikeuksiaan ja vievät asioita oikeuteen”, Helander jatkaa.

Kansalaisjärjestö Neon (National Equal Opportunities Network) keräsi 1990-luvun lopussa syrjinnän ja rasismin kohteeksi joutuneiden kertomuksia. Aineisto koostuu 176 tapauksesta, jotka olivat sattuneet marraskuun 1998 ja syyskuun 1999 välisenä aikana eri puolilla Suomea.

Ceren tutustui aineistoon laatiakseen yleiskatsauksen siitä, minkä tyyppistä rasismia Suomessa on koettu. Neon julkaisi tulokset ja ne esiteltiin Neonin Suomen rasismia ja syrjintää koskevassa konferenssissa marraskuussa 1999. Raportissa korostettiin erityisesti tarvetta tarkkailla ihmisten kokemuksia rasismista ja syrjinnästä.

Raportin mukaan maahanmuuttajat kyllä kokivat rasismia ja syrjintää, mutta eivät vain ilmoittaneet siitä.

Tilanne on edelleen sama. Suomessa lakikoneisto on nyt kohdallaan, mutta työkaluja tai työvoimaa ongelmaan puuttumiseen ei ole.

Kirjoittaja oli Suomessa asuessaan Etnon jäsen, Suomen ulkomaalaisyhdistyksen ja Neonin puheenjohtaja vuosina 1998-2000 sekä Euroopan rasisminvastaisen verkoston ENAR:n varapuheenjohtaja.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 10-11/2005