Marraskuussa Ranskassa mellakoitiin uutiskynnyksen ylittävällä tavalla. Yllätyksenä mellakat eivät tulleet, sillä Ranskassa on ollut samantyyppisiä ongelmia jo parikymmentä vuotta. Hallinnon ratkaisumalli on ollut yleensä ongelman kieltäminen. Poliisit taas ovat ratkoneet siirtolaisten tyytymättömyyttä tarkemmalla kontrollilla ja kovilla otteilla.

Amnesty International on toistuvasti moittinut ranskalaisia poliiseja liian kovista otteista afrikkalaistaustaisia ihmisiä pidätettäessä. Sanotaankin, että pariisilainen poliisi lyö kaikkea mustaa, mikä liikkuu, kun taas marseillelainen poliisi lyö kaikkea mustaa, liikkui se tai ei. Siksi lyhtypylväät siellä on päätetty maalata mustan sijaan harmaalla.

Ranska on pyrkinyt kovasti sopeuttamaan maahan muuttavat ranskalaisiksi. Kuutisen miljoonaa eri puolilta maailmaa tulevaa ihmistä on koetettu ottaa osaksi ranskalaista yhteiskuntaa. Vapaus, veljeys ja tasa-arvo ovat olleet ja ovat yhä Ranskan johtavia teemoja. Näyttää vain siltä, että toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Ja yleensä niin, että ne tasa-arvottomammat ovat tummempia ihonväriltään.

Pariisin ja muiden kaupunkien mellakoitsijat ovat pääosin Ranskassa syntyneitä toisen tai kolmannen polven siirtolaisia. Siis niitä, joiden olisi jo suunnitelmien mukaan pitänyt ranskalaistua aikapäiviä sitten. Ranskalla riittää kokemusta sopeutujista. Venäjän vallankumouksen jälkeen venäläisiä tuli suurin joukoin maahan. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Ranskaan muutti vuosittain noin 300 000 ihmistä paremman elämän toivossa.

Vuosisadan alkupuolen muuttajat tulivat pääosin uskonnoltaan ja kulttuuriltaan samantyyppisistä maista, joten heidän sopeutumisensa ja sopeuttamisensa oli kohtuullisen helppoa. Nousukausi tarjosi työtä. Valtio ja kirkko olivat erillään toisistaan, joten uskonnonvapauskin toteutui. Kun maahanmuuttaja vielä suostui oppimaan ranskan kielen ja hyväksyi viranomaisten koukeroisen byrokratian, kaikki oli kunnossa.

Sen sijaan Ranskan entisistä siirtomaista tulleilla on ollut vaikeampaa sopeutua. ”Viimeiseksi sisään ja ensimmäiseksi ulos” toteutuu heidän kohdallaan niin työ- kuin asuntomarkkinoillakin. Kun pahimmillaan tässä kierteessä on jo kolmas maahanmuuttajien sukupolvi, ei ole ihme, että pinna ja autot palavat.

Ranskalla, samoin kuin koko Euroopalla, on vain yksi keino estää levottomuudet jatkossa. On pidettävä kaikkia maassa olevia aidosti tasa-arvoisina. Maahan muuttaneiden taas on otettava paikkansa yhteiskunnassa ilman väkivaltaa.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2005