Maahanmuuttajataustaisten nuorten tekemä rikollisuus puhuttaa nyt niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Rikollisuuden pelätään lisääntyvän, ja syitä etsitään niin kulttuurieroista kuin perheongelmistakin.

Leena Suurpää ja Päivi Honkatukia ovat tutkineet suomalaisten maahanmuuttajataustaisten nuorten ja rikosoikeusjärjestelmän kohtaamista. Tutkimus on osa laajempaa EU-hanketta. He näkevät suurimpana ongelmana nuorten ulkopuolisuuden kokemukset.

 ”Erityisesti suomalaiseen yhteiskuntaan kiinnittymiseen liittyvät ongelmat tuntuvat olevan keskeisiä rikoksiin johtaneita syitä”, kertoo Suurpää.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkija Honkatukia ja Nuorisotutkimusverkostossa työskentelevä Suurpää haastattelivat 20:ta erilaisista rikoksista tuomittua maahanmuuttajanuorta ja 40:ta viranomaista.

”Nämä nuoret tunsivat itsensä yksinäisiksi ja ulkopuolisiksi suomalaisessa yhteiskunnassa. He kokivat, että he eivät ole tämän yhteiskunnan laillisia jäseniä, eikä heitä sellaisiksi hyväksytä”, Honkatukia kuvailee.

Koulun rooli tärkeä

Myös arkipäivän rasismi osoittautui keskeiseksi nuoria marginalisoivaksi tekijäksi. Osa tutkimukseen osallistuneista Suomeen muuttaneista nuorista tulee myös hyvin traumaattisista oloista, ja jo pelkkä omasta maasta pakeneminen on voinut olla nuorelle rankka kokemus.

 Vaikka suurin osa maahanmuuttajataustaisista nuorista löytää paikkansa suomalaisesta yhteiskunnasta ilman suurempia ongelmia, tuntuu rikoksiin syyllistyneiden nuorten elämä lähteneen raiteiltaan jo hyvin aikaisessa vaiheessa. Varhaisimmat ulkopuolisuuden ja rasismin kokemukset ovat lähtöisin ensimmäisistä kouluvuosista. Täysi-ikäisyyden kynnyksellä olevat nuoret ovat Suurpään mukaan kasvaneet ympäristössä, jossa rasismia ei ole osattu tunnistaa.

Vaikka yhteiskunnan monikulttuuristuminen oli otettu huomioon kouluissa opetussuunnitelmien tasolla, ei itse koulussa viihtymiseen kiinnitetty tarpeeksi huomiota.

”Koulu on monesti paras paikka tutustua suomalaiseen yhteiskuntaan. Nämä 10 tai 15 vuotta sitten Suomeen muuttaneet saatettiin laittaa kouluun täysin kielitaidottomina”, kertoo puolestaan Honkatukia.

”Turhautumista aiheuttivat niin huono kielitaito kuin erilaisesta ulkonäöstä johtuva kiusaaminenkin. Väkivaltaiset yhteenotot saattoivat usein johtua huonosta kielitaidosta. Ei ollut muuta keinoa puolustautua. Nykyisin maahanmuuttajataustaisille nuorille suunnattua suomen kielen ja muuta erityisopetusta on kehitetty paljon, mutta koulukiusaamisen eteen on edelleen tehtävä töitä.”

Edelleenkin opettajien vastuualue tuntuu rajoittuvan Suurpään mielestä liiaksi muodolliseen kouluopetukseen.

Koulumaailman lisäksi nuorilla oli kokemuksia arkipäivän rasismista työnhaussa ja esimerkiksi eri viranomaisten kanssa asioitaessa.

Herkkyyttä rasismin tunnistamiseen

Nuorten turhautuminen ja ulkopuolisuuden kokemukset tulivat tutkijoiden mukaan esille myös rikoksia selvitettäessä. Osa heistä koki tulleensa epäillyksi rikoksista pelkästään ulkonäkönsä tai taustansa vuoksi.

Myös tilastojen valossa maahanmuuttajat näyttävät joutuvan epäillyiksi hieman useammin kuin kantaväestö. Samoin tutkintavankien joukossa maahanmuuttajien määrä on kasvanut.

”Tämä saattaa kertoa siitä pienestä epäluulosta, mitä suomalaisilla viranomaisilla voi joskus esiintyä”, pohtii Suurpää.

Tutkijat eivät kuitenkaan halua leimata suomalaista kriminaalipolitiikkaa tai poliisin toimintaa rasistiseksi.

”Kärjistäen voisi sanoa, että jos rasismin tunnistamattomuus on rasismia, niin silloin kyllä. Herkkyyttä rasismin tunnistamiselle ja sen käsittelylle pitäisi kuitenkin lisätä ja muistaa, että rasismin vastainen toiminta on myös kriminaalipoliittisten toimijoiden vastuulla.”

Epätasa-arvoisuutta järjestelmästä kuitenkin löytyy. Tutkijoiden mukaan suomalaisessa kriminaalipolitiikassa vallitsevaa yleispätevää ajattelua tulisi arvioida uudelleen Suomen muuttuessa yhä monikulttuurisemmaksi.

”Suomalaisessa kriminaalipolitiikassa painotetaan yhdenmukaista ja tasa-arvoista kohtelua kaikille. Ongelmaksi tämäntyyppinen ajattelu muodostuu, jos se viedään niin pitkälle, että ihmisten erityispiirteet ja erityisesti elämänhistoria jätetään täysin huomioimatta”, Suurpää painottaa.

Elämänhistoria vaikuttaa

Elämänhistorioiden kartoittaminen nuorten rikostentekijöiden kohdalla olisikin ensiarvoisen tärkeää. Honkatukia näkisi henkilötutkinnan toimivana välineenä maahanmuuttajien kanssa työskennellessä.

Syyttäjä voi pyytää henkilötutkintaa silloin, jos nuori henkilö on tehnyt rikoksen, josta voi saada sakkoa isomman rangaistuksen. Kriminaalihuollon tai sosiaalityöntekijöiden tekemän henkilötutkinnan avulla voidaan kartoittaa nuoren tekemää rikosta osana hänen elämänkulkuaan.

Henkilötutkinta tehdään siinä vaiheessa, kun nuori on epäiltynä rikoksesta. Tutkinnassa selvennetään rikokseen johtaneita syitä ja taustoja, ja sillä voi olla vaikutusta tuomioon ja siihen, minkälaisen rangaistuksen saa. Huomioon voidaan ottaa esimerkiksi, jos nuori on jatkuvasti itse joutunut rasististen rikosten uhriksi.

”Jos maahanmuuttajanuoren tekemää rikosta aletaan selvittää pelkästään rikoksen ja Suomessa asutun elämän kautta, voi esimerkiksi nuorten traumaattisten kokemusten vaikutus jäädä kokonaan huomioimatta”, Honkatukia huomauttaa.

Myös sosiaalistavaa toimintaa sisältävä ja jokaiselle nuorelle erikseen räätälöity nuorisorangaistus soveltuisi hyvin maahanmuuttajanuorten erityistarpeisiin. Osalla tutkimukseen osallistuneista nuorista koulu oli jäänyt kesken eikä heillä ollut kokemuksia työnteosta Suomessa.

Nuorisorangaistukseen sisältyvät ohjelmat, joissa nuori saa tietoa työelämästä ja muista suomalaisen yhteiskunnan käytännöistä, voivat olla hyödyllisiä erityisesti maahanmuuttajanuorille. Honkatukia painottaa, että tuomioiden antamisessa pitäisi entistä enemmän miettiä, miten tuomio voisi edistää nuoren kiinnittymistä yhteiskuntaan.

Integraatio ei ole tekninen asia

Yhtenä ongelmana tutkijat näkevät myös suomalaisen integraatiopolitiikan ja kriminaalipolitiikan välisen yhteistyön vähäisyyden sekä rikosoikeusjärjestelmän ja sosiaalityön väliset jännitteet.

Moniammatillinen yhteistyö ei aina käytännössä toimi, koska Suomessa on perinteisesti nähty erilaiset tukitoimet ja rangaistukset hyvin erillisinä järjestelminä.. Monikulttuurisuuskysymykset kirkastavat entisestään järjestelmien välisiä ongelmia.

”Sosiaalipuolella näyttäisi siltä, että kysymys Suomen monikulttuuristumisesta on otettu huomattavasti vakavammin kuin kriminaalipolitiikassa. Riskinä on, että integraatio ymmärretään liian teknisenä asiana, useimmiten pelkkänä kielitaidon kartuttamisena ja kursseilla käymisenä. Erilaisiin yhteiskuntaan integroiviin elementteihin ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota”, Suurpää kertoo.

”Se näkyy esimerkiksi siinä, että henkilötutkinnasta ja nuorisorangaistuksesta ei tunnu tällä hetkellä olevan riittävän vakiintuneita käytäntöjä maahanmuuttajanuorten kohdalla. Vastuullista kriminaalipolitiikkaa ei myöskään rakenneta karkoituskäytäntöjä lisäämällä, varsinkaan silloin, jos nuoren ongelmat löytyvät suomalaiseen yhteiskuntaan integroitumisen vaikeuksista.”

Toisin sanoen maahanmuuttajan integroimista ei pitäisi jättää pelkästään maahanmuuttajan itsensä vastuulle, vaan sen täytyisi tapahtua enemmän vuorovaikutuksessa suomalaisen yhteiskunnan kanssa. Kielen osaaminen ja työn löytäminen ei riitä, jos on muuten aivan irrallaan ympäröivästä yhteiskunnasta.

Herkkätuntoisuutta tarvitaan

Tutkijat peräävät etnisesti herkkätuntoisempaa kriminaalipolitiikkaa ja kokonaisvaltaisempaa integraatiota.

Huolimatta jo tehdystä työstä ja jatkuvasti uusiutuvasta lainsäädännöstä on suomalainen integraatiopolitiikka heidän mielestään vieläkin liian kapea-alaista.

”Nythän kotouttamistoimenpiteet kohdistuvat pääasiassa aikuisiin nuorten jäädessä vähemmälle huomiolle. Erityisesti nuorten kohdalla pitäisi ottaa huomioon myös nuorisokulttuuriset tekijät kuten ryhmään kuuluminen, ystävyyssuhteet, yksinäisyys ja syrjäytyminen sekä nuorten sosiaaliset verkostot. Integraatiossa keskitytään edelleen liian paljon monikulttuurisuuden edistämiseen, eikä niinkään aktiiviseen rasismin vastustamiseen”, Suurpää havainnollistaa.

Etnisesti herkkätuntoisempi kriminaalipolitiikka puolestaan tarkoittaa Honkatukian mukaan ennaltaehkäisyyn panostamista ja rikosjärjestelmän piiriin jo joutuneiden asiallista kohtelua.

”Rikosten ennaltaehkäisyssä integraation näkökulman tulisi olla jatkuvasti esillä, eikä esimerkiksi yksittäisten ja määräaikaisten projektien vastuulla. Meidän pitäisi myös pystyä kehittämään menetelmiä tunnistaa rasismia kaikilla tasoilla.”

Suurpää korostaa myös seurantajärjestelmien tärkeyttä.

”Meidän tulisi jatkuvasti arvioida, millä tavoin hyvinvointivaltiomme nykyiset järjestelmät pystyvät tunnistamaan monikulttuurisuuteen ja etnisyyteen liittyviä kysymyksiä. Esimerkiksi yhdenvertaisuuslaki antaa tähän periaatteessa hyvät mahdollisuudet.”

”Meitä odottavat aivan toisenlaiset haasteet, kun seuraavan sukupolven nuoret kasvavat. Kuten Ranskan viimeaikaiset tapahtumat ovat osoittaneet, ongelmat muuttuvat silloin toisenlaisiksi, ja mukaan tulee uusia jännitteitä. Suomen on vaarallista tuudittautua siihen, että tämä olisi jotenkin uusi asia meillä tai että Suomessa on niin vähän maahanmuuttajia.”

Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2005