Olli Löytty, Petri Ruuska: Suomi toisin sanoen Vastapaino 2004. ISBN 951-768-156-9
Mediakulttuurin professori Mikko Lehtonen, kirjallisuudentutkija Olli Löytty ja sosiologian yliassistentti Petri Ruuska sanovat teoksessaan Suomen toisin. Kirja alkaa siitä sympaattisesta asetelmasta, että sen kirjoittajat määrittelevät ensin itse paikkansa Suomessa: 50-60-luvuilla syntyneinä heidän Suomensa on tämän näköinen, ensimmäinen levottomuutta herättävä muukalainen on nähty kirkon- mäellä, ja heidän Suomi-kuvansa poikkeaa varmasti paljonkin 70-tai 80-luvuilla syntyneiden Suomi- kuvasta.
Kirja siis tarkastelee kriittisesti suomalaisen yhtenäiskulttuurin oletusta ja historiaa, mutta päättyy ennen sitä tilaa, jolloin kirkonmäellä seisoskelee enemmän muukalaisia kuin kantaväestöä. Teoksen humoristinen näkökulmanvaihtotekniikka puree ainakin minuun lukijana: esimerkiksi ensin tarkastellaan käsitettä ”ihan tavallinen suomalainen” sillä tavoin kuin sen voisi itsestään esittää vaatimattomuutta teeskentelevä julkkis. Heti perään hypätään lainaamaan koululaistutkimusta, jossa kysytään, kuka luokassa ei ole ”ihan tavallinen”.
Vastaavia horjuvia arvoasetelmia löytyy useita – kuten se, millä tavoin mielikuva suomalaisuudesta muuttuu, jos sen sanotaan polveutuvan mongoleista, tai jos se kytketään osaksi eurooppalaista kulttuuriperintöä? Millä tavoin suomalaisiin aikaisemmin rotuopissa kiinnitetyt, mongoleihin liitetyt määreet kenties vaikuttavat suomalaisten kuvaan itsestään edelleen? Kenen rakentamia ja missä tarkoituksessa ovat sellaiset ”tavallisen suomalaisen” kuvat kuin sivistymätön metsäläinen, nöyrä työläinen tai aito maalainen?
Ainoa pientä ärtymystä ja monta kysymystä herättävä artikkeli oli kokoelman viimeinen, joka käsittelee muukalaisuuteen suhtautumisen muodoista ksenofiliaa, vieraan ihannointia. Koska ainakin minulle positiivisen rasismin oikeutukseen liittyy montakin ratkaisematonta ja tarkastelemisen arvoista kysymystä, niin ihmetytti, miksi juuri muukalaisen ihannoijan ei koskaan oletettu ajattelevan tai kyseenalaistavan asenteitaan?
Paikka paikoin tuntui kuin nykypäivän ksenofiiliin voisi kritiikittä liittää kaikki ne tömistelevän villin ja naiivin luonnonlapsen mielikuvat, joita jo aikaisemmin kirjassa ironisoitiin 50-luvun ihmisten suhtautumisessa ensimmäiseen kirkonmäellä nähtyyn mustaan ihmiseen.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 2/2005