Petra Heikkilä: Ilvekset kuin veljekset. Lasten Keskus 2004. ISBN 951-627-488-9.
Taidekasvatusopiskelija Petra Heikkilän neljäs lastenkirja Ilvekset kuin veljekset on riemastuttavaa luettavaa ja katseltavaa. Heikkilä sirottelee Otto-ilveksen tarinaan taidokkaita riimityksiä ja käyttää monimerkityksellisiä sanoja. Kuvitus on toteutettu kauniisti kollaasitekniikalla. Kirja käsittelee adoptiota, erilaisuutta ja yksinäisyyttä hauskalla tavalla.
Asetelma, jossa pohjoisen vakavaraiset adoptoivat kolmannesta maailmasta pienokaisen, on käännetty tarinassa nurin kurin. Afrikassa asustava runoilijapariskunta Leo Bardi ja G. Bardi adoptoi Otto-ilveksen Pohjolasta auringonpaisteiseen, lämpimään ilmanalaan. Ja siitähän seuraa Otolle hankaluuksia, jotka voitetaan onnekkaasti luonnonmukaisin keinoin.
Kissaemo G. Bardin oikea nimi Guacamole viittaa meksikolaiseen kastikkeeseen. Bardi-pariskunnan ruokakulttuurista saamme selville myös ananasherkut ja kookosmaidon, joilla Ottoa hellitellään.
Otto-ilveksen erilaisuus- ja yksinäisyysongelmat ratkeavat, kun sopiva harrastus löytyy. Otto näkee salaperäisen kaksoisolennon, mutta velikulta osoittautuu pelkäksi peilikuvaksi: Käpälä hipaisi sileää, kovaa pintaa. Otto oli pettynyt. Ei peilikuvaa voinut halata, ei ottaa kädestä kiinni.”
Lopulta Otto löytää ystävikseen Pale-pantterin, Letti-leijonan ja Tale-tiikerin. Kaikki kissasuvun edustajia, mutta kukin omaa ominaista laatuaan: Pale-pantteri on yksi suuri kauneuspilkku, Letti-leijona loistaa kuin aurinko, Tale-tiikerissä on hienoja vauhtiviivoja. Niin Otto-ilves hyväksyy omatkin pilkkunsa. Koolla on kaiken kirjava kissakatras, vain kaukaisen mantereen puuma puuttuu.
Oton tarina laittaa isommankin lukijan ajatukset liikkeelle. Syntyy monia kysymyksiä, joihin on etsittävä vastauksia. On tutkittava eläinkirjasta isojen kissaeläinten elintapoja ja -seutuja. Opin jotain: mustaa leopardia kutsutaan pantteriksi. Ehkäpä Otto tapaa uudessa kotimaassaan jonain päivänä hiekanruskean tai punertavan ja täplättömän kissaserkun, aavikkoilveksen eli karakalin?
Julkaistu Kumppani-lehdessä 3/2005