WTO:n Cancúnin ministerikokouksessa alkunsa saanut NAI-aloite (Nordic-Africa Initiative) eteni tammikuun lopussa, kun viiden Pohjoismaan ja 20 Afrikan maan ministerit kokoontuivat Tansanian Dar es Salaamiin pohtimaan, miten Afrikka saataisiin maailmantalouden valtavirtaan. Pohjoismaisen Afrikka-aloitteen tarkoituksena on vahvistaa Cancúnissa heikoksi todettua keskusteluyhteyttä teollisuus- ja kehitysmaiden välillä.
Suomesta kokoukseen osallistui ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki. Hallitusten edustajien lisäksi mukana oli joukko kansainvälisiä järjestöjä ja kansalaisyhteiskunnan edustajia.
NAI-kokouksen afrikkalaispuhujat halusivat rikkoa kansainvälisestä keskustelusta tutun trade, not aid” -vastakkainasettelun. Heidän mukaansa kauppa ja kehitysmaille kohdistetut kauppaetuudet ovat tarpeen, mutta eivät vie pitkälle Afrikassa, jolla ei ole mitään myytävää. Monissa Afrikan maissa kaupan avaaminen nykytilanteessa johtaa yksisuuntaiseen tavaravirtaan, koska Afrikan pientuottajilla ei ole edellytyksiä kilpailuun länsimaisen liike-elämän jättien kanssa. Parhaimmillaankin päästään vain ”riistävään kauppaan”, jossa Afrikan luonnonvaroja tai työpanosta myydään pilkkahintaan maailmanmarkkinoilla.
Ongelman ytimessä ovat niin sanotut tarjontapuolen rajoitteet: yksipuolinen ja jalostusarvoltaan huono tuotantorakenne, heikko infrastruktuuri, laadunvalvonnan ongelmat, kaupallisen koulutuksen vähäisyys ja niin edelleen. Tilanteen korjaamiseksi tarvitaan julkisen kehitysavun, ulkomaisten sijoituksien ja kotimaisen rahoitussektorin voimien yhdistämistä. Kauppaetuusjärjestelmien rinnalle on saatava investointietuusjärjestelmiä, mieluiten globaali investointikumppanuus”.
Pohjoismaiden ministereillä oli NAI-kokouksessa vastaus valmiina: halua tukea Afrikan kaupankäyntipotentiaalia on, mutta tarjontapuolta ei tule nähdä erillään kehityksen kokonaisuudesta. Pohjoismaiden kehitysyhteistyö rakentuu kumppanimaiden itsensä laatimille kokonaisvaltaisille köyhyydenvähentämisstrategioille. Eräs Afrikan kauppaministeri uskaltautui kokouksessa toteamaan, että hänen kannaltaan on yhdentekevää, ovatko kauppahankkeet mukana maan köyhyysstrategiassa, kunhan ne saavat avunantajien rahoitusta. Tämä nostatti voimakkaan pohjoismaisen vastalauseen. Kauppastrategian on liityttävä saumattomasti maan yleisiin kehitysprioriteetteihin. Tätä kautta voidaan myös varmistaa, etteivät kauppaa täydentävät politiikat, sosiaaliturvasta ympäristösuojeluun, unohdu.
Pohjoismaiden ministerien saamista viesteistä voimakkain koski EU:n ja Afrikan maiden välillä parhaillaan käytäviä talouskumppanuusneuvotteluja (ns. EPA-neuvottelut). Afrikan ministerit valittivat, että maanosan jakaminen EU-neuvotteluja varten neljään alueeseen sopii huonosti yhteen todellisuuden kanssa.
Afrikkalaisministerit arvostelivat myös EU:n halua tuoda talouskumppanuuden osaksi, takaoven kautta”, WTO-agendalta tiputetut kolme niin sanottua Singaporen aihetta: investoinnit, kilpailu ja julkiset hankinnat. Kolmantena ongelmana on EU:n asettama vastavuoroisuuden vaatimus.
WTO:ssa EU on hiljattain hyväksynyt, ettei vähiten kehittyneiltä mailta vaadita tullinalennuksia. Sen sijaan talouskumppanuussopimuksissa EU vaatii Afrikan maita parantamaan EU-tuotteiden markkinoillepääsyä.
EU-komission edustaja pyrki NAI-kokouksessa vastaamaan arvosteluun. Vanhan Lomén sopimuksen yksipuoliset kauppaedut eivät tuottaneet tulosta, joten uusi lähestymistapa on tarpeen. EU:n uusi kauppakomissaari Peter Mandelson antoi samana päivänä tiedotteen, jossa hän ehdotti talouskumppanuusneuvotteluille kehityspoliittista tarkistusmekanismia. NAI-kokous oli kuitenkin terveellinen herätys myös pohjoismaisille EU-jäsenille, erityisesti Suomelle, jolle tuleva EU-puheenjohtajakausi tarjoaa hyvän mahdollisuuden vaikuttaa EU:n ja Afrikan talouskumppanuuksien sisältöön.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 3/2005