YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n uudessa maataloustuotemarkkinoiden tilaa käsittelevässä raportissa todetaan, että neljänkymmenen viime vuoden aikana käyty kansainvälinen maatalouskauppa ei juuri ole hyödyttänyt kehitysmaita, etenkään vähiten kehittyneitä maita.
Kehitysmaiden asema kansainvälisessä kaupassa on itse asiassa selvästi heikentymässä. Suurimmalla osalla ihmisistä valuuttatulot riippuvat muutamasta maatalouden vientituotteesta, joiden todelliset hinnat ovat epävakaat ja pitkällä aikavälillä laskussa.
Muutamaan tuotteeseen erikoistuminen on lisännyt vähiten kehittyneiden maiden riippuvuutta ruuan tuonnista. Koska kehitysmaat ovat elintarvikkeiden sijaan yhä enemmän keskittyneet kahvin ja kaakaon kaltaisten hyödykkeiden tuotantoon, kehittyneiden maiden tuetut vientituotteet ovat tehneet tuontiruuasta kotimaista halvempaa. Tämän seurauksena kehitysmaiden elintarvikekaupassa 1970-luvulla nähty miljardin dollarin ylijäämä oli vuonna 2001 vaihtunut 11 miljardin dollarin alijäämään.
Samalla, kun vientituotot heilahtelevat ja ajan mittaan vähenevät, kehitysmaiden on kyettävä rahoittamaan lisääntynyt elintarvikkeiden ja tehdasvalmisteiden tuonti kehittyneistä maista. Tämä selittää vähiten kehittyneiden maiden kaupankäynnin katastrofaalisen heikkenemisen ja siitä seuraavan tulonsiirron kehitysmailta kehittyneille maille. Tämän johdosta monien vähiten kehittyneiden maiden elintarviketurva ja taloudellinen kestävyys on vaarantunut ja velkataakka kasvanut.
Tämä kehitys ei selvästikään johdu vain kehitysmaiden heikosta kilpailukyvystä tai puutteellisista toimintatavoista. Kehitysmaiden markkinaosuuksien ja vientituottojen pienenemisestä voidaan ennemminkin syyttää tariffeja, tukiaisia ja muita kehittyneiden maiden kauppaa vääristäviä toimia. Seuraavat tosiseikat osoittavat selvästi, millainen rooli kehittyneillä mailla on tässä kehityskulussa ollut.
Kehittyneiden maiden maanviljelijöille jakamat tuet ovat laskeneet maailmanmarkkinahintoja. Esimerkiksi eurooppalaisen sokerin vientihinta on 75 prosenttia alhaisempi kuin sen tuotantokustannukset. Kehitysmaat eivät kykene tuotteillaan kilpailemaan halpojen tuettujen elintarvikkeiden kanssa, joten niiden tulot ja markkinaosuudet pienevät.
Maataloustuotteiden keskimääräinen tullimaksu on kehittyneissä maissa 60 prosenttia, kun taas teollisuustuotteiden keskiarvo on viisi prosenttia. Asettamalla erilaisille tuotteille erilaisia maksuja – mitä jalostetumpi tuote, sitä korkeampi maksu – kehittyneet maat eivät kannusta kehitysmaita panostamaan maataloustuotteiden jalostamiseen. Kuitenkin vientituotevalikoiman laajentaminen arvokkaampiin tuotteisiin vähentäisi riippuvaisuutta perusvientituotteista, jotka tuottavat vähemmän ja joiden hinnat ovat laskussa.
Rakennesopeutusohjelmat ovat avanneet paikalliset markkinat ja poistaneet valtion maanviljelijöille ja tuotannolle antaman tuen. Aiemmin valtion laitokset suojelivat tuottajia tärkeimpien maataloustuotteiden hinnanvaihteluilta. Siinä missä kehittyneet maat ovat ylläpitäneet korkeita tukiaisiaan, kehitysmaissa rakennesopeutukset ovat pienentäneet valtioiden maatalousmenoja. Tämä on heikentänyt kehitysmaiden mahdollisuuksia tuotantotukiin, koulutukseen ja tarpeellisiin investointieihin avulla.
Samalla, kun kehittyneet maat ajavat kehitystä kaupankäynnin avulla, FAO:n raportti osoittaa, että kauppa tekee köyhimmistä maista ja niiden viljelijöistä väliinputoajia ja hyödyttää lähinnä suurtuottajia ja kehittyneiden maiden yhtiöitä. Esimerkiksi 40 prosenttia maailman kahvintuotannosta on neljän yrityksen käsissä, ja vain kolme paahtimoyritystä paahtaa 45 prosenttia kaikesta maailman kahvista.
Vähittäiskaupan alalla tilanne on samankaltainen: maailman 30 suurinta kauppaketjua hallitsee lähes kolmasosaa kaikesta ruokatavarakaupasta. Kaupan keskittyminen antaa suuryrityksille hallitsevan markkina-aseman ja valtaa päättää tuotannosta ja hinnoista. Se myös suosii suurtuottajia ja sysää syrjään pienviljelijät.
FAO:n raportissa ei valitettavasti kyseenalaisteta kehitysmaiden maataloutta ja maanviljelijöiden elinkeinoa vahingoittavia toimia. Sen sijaan raportissa suositellaan toimia kehitysmaiden ja niiden maanviljelijöiden kilpailukyvyn parantamiseksi avoimessa maailmantaloudessa. Vaikka raportissa on todisteita kauppasopimusten epäonnistumisesta, FAO ei kyseenalaista markkinoiden vapauttamista vaan suosittelee entistäkin suurempaa vapautta ja kannattaa kehitysmaiden välisen kaupan tehostamista.
Loppujen lopuksi FAO ei ole onnistunut löytämään oikeaa ratkaisua jatkuvaan katastrofiin. Se antaa ymmärtää, että kauppa ja markkinoiden vapauttaminen ovat ainoat tavat, joilla köyhimmät maat voivat voittaa köyhyyden. Kuitenkin raportin tulokset selvästi osoittavat, että ainoa oikea ratkaisu on ottaa käyttöön kansallinen elintarvikeriippumattomuuden periaate ja antaa köyhille maille oikeus suojella tuotantoaan ja markkinoitaan epätasa-arvoista järjestelmää vastaan. Tämä kehitysmalli ei pyrkisi kehittyneiden maiden taloudellisten etujen ajamiseen, vaan kaikkien kehitysmaiden ihmisten ja viljelijöiden hyvinvointiin ja elintarviketurvaan. IPS
Käännös Minna Hjort
Julkaistu Kumppani-lehdessä 5/05