Matti Sarmela: Kohtalon lait eivät katoa – Elämää Pohjois-Thaimaan kylissä.
Antropologiaa opiskelleet muistanevat Matti Sarmelan 1970-luvun lopulla ilmestyneen alan suomalaisen klassikon ”Paikalliskulttuurin rakennemuutos – Raportti Pohjois-Thaimaan riisikylistä”. Nyt emeritusprofessori Sarmela on koonnut kolmen vuosikymmenen aikana tekemiensä kenttätutkimusten havainnot uuteen kirjaan ja entistä kansantajuisempaan muotoon.
Sarmelan kirja kuvaa elämää kolmessa ympäristöltään ja historialtaan erilaisessa kylässä Lampangin läänin alueella. Samalla teos etenee kolmessa jaksossa. Ensin syvennytään paikallisiin elinkeinoihin ja kyläyhteisöjen elämäntapaan. Sitten tutustutaan kyläyhteisön kulttuuriin, rakenteeseen ja tärkeimpiin juhliin. Lopuksi on vuorossa kylien uskonnollinen elämä.
Jokainen jakso alkaa kyläläisten haastatteluilla. Haastateltavat kertovat arjestaan ja kyläkulttuuristaan yksityiskohtaisesti ja kiinnostavasti, mutta usein haastattelukysymykset avautuvat lukijalle vasta myöhemmin, kirjoittajan selitysosuudessa. Siinä Sarmela peilaa kärjekkäästi vastakkain thaimaalaista menneisyyttä ja nykyaikaa. Hän vertaa Thaimaan kyläyhteisöjen muutosta myös Suomen lähihistoriaan ja löytää paljon yhtymäkohtia vaikkapa kyläuskonnon ja talkookulttuurin katoamisessa.
Sarmelan kriittinen suhtautuminen yhteiskunnalliseen kehitykseen, teknologisoitumiseen ja globalisaatioon tulee selvästi esiin. Erityisen huolissaan hän on sosiaalisten tapojen muutoksesta, missä Thaimaa matkii länsimaiden kulttuurien rappiota.
Kirjan teoreettisena taustana on ympäristöantropologinen suuntaus, mutta Sarmela kertoo, että hänen pyrkimyksenään on ollut selvittää, miten paikallisyhteisöt sopeutuvat taloudellisiin, poliittisiin ja sosiaalisiin olosuhteisiin. Vaikka hän tunnustaa, että olosuhteet muuttuvat jatkuvasti, kulttuurikriitikkona hän ei haluaisi nähdä tuota muutosta. Jos Sarmelan kanssa ei ole samaa mieltä, kirja antaa runsaasti sijaa vastaväitteille.
Vaikka teos on pääosin sujuvaa luettavaa, on siinä jonkin verran turhaa toistoa, varsinkin kyläjuhlien kuvauksessa. Myös monien thaisanojen käyttö ontuu, sillä ne on usein esitetty englanninkielisen translitteroinnin mukaan, mikä ei vastaa suomalaista ääntämistä. Yllättävästi Sarmela ei ole tarkastanut sitä, että monien juhlapäivien ajankohta vaihtelee Thaimaassa vuosittain kuukalenterin mukaan, eikä ole tiettynä aurinkokalenterin päivänä.
Kohtalon lait eivät katoa on hyvä opas pohjoisthaimaalaiseen tapakulttuuriin ja värikäs kannanotto globaalisaatiokeskusteluun. Samalla lukija voi pohtia omaa suhdettaan yhteiskunnalliseen muutokseen.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 5/2005