Nykyinen talousjärjestelmä on kestämättömällä pohjalla, Toni Haapanen arvioi.

Helsingissä Paloheinän omakotialueella kolkkaavat työkoneet. Toni Haapasen ja hänen tyttöystävänsä naapuriin nousee uusi talo. ”Omenapuut menivät”, Haapanen murehtii.

29-vuotias jatko-opiskelija on hiljattain muuttanut Turusta, jossa hän valmistui maantieteen laitokselta maisteriksi. Gradu käsitteli bangladeshilaista Sabalamby Unnayan Samity -kansalaisjärjestöä (SUS), joka on Haapaselle tuttu Turun maailmankaupan toiminnan kautta.

SUS-järjestö on kehitysmaiden tuottajien kanssa yhteistyötä tekevän maailmankauppa Aamutähden kumppani. Kauppa tekee järjestön kanssa yhteistyötä myös ulkoministeriön rahoittamien pienimuotoisten kehityshankkeiden kautta.

SUS-yhteistyö alkoi Haapasen mukaan Suomen ja Bangladeshin välisenä aktivistivaihtona, sillä SUS:n perustaja Begum Rokeya tutustui turkulaisiin aktivisteihin Estelle-laivan työleirillä 1980-luvulla. Haapanen kävi Bangladeshissa ensimmäistä kertaa vuonna 2000 ja toisen kerran pari vuotta myöhemmin, graduaineiston keräämisen merkeissä.

Kulutusta kritisoiva kauppa

Kulutuskritiikki on ollut Turun maailmankaupan toiminnassa vahvasti mukana. Miksi kauppa, joka tuo maahan ja myy reilun kaupan tuotteita, painottaa kulutuskritiikkiä toiminnassaan?

”Maailmankauppoja on monenlaisia, eikä Turku ole yksin erilainen kuin muut. Kuitenkin ihmisten omaehtoinen toiminta ja tiedotus ovat Turun kaupalle tärkeitä rinnakkain reilun kaupankäynnin kanssa. Ongelmia pitäisi ensisijaisesti lähteä purkamaan länsimaissa.”

”Turussa on pyritty näkemään ongelmat kokonaisuutena ja hahmottamaan nykyisen talousjärjestelmän osallisuus niissä. Reilu kauppa on hyvä asia ja siksi sitä teemmekin, mutta se ei pääse pureutumaan ongelmien ytimeen eli siihen, että nykyinen talousjärjestelmä on kestämättömällä pohjalla. Jos nykyinen kulutus vain muunnetaan reilun kaupan tuotteiden tai luomun kuluttamiseksi, ei se vielä riitä.”

Ympäristöasiat yhdistettynä sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ovat Turun maailmankaupan sekä muiden maailmankauppojen toiminnassa keskeisiä.

”Kulutuskritiikki tuli omaan toimintaani mukaan aika myöhäisessä vaiheessa. Lukioajoista lähtien olin jo ollut kiinnostunut asioista, mutta vasta kun aloin pyöriä Turun maailmankaupalla 1997, ajatukset siirtyivät käytäntöön. Vuosien varrella kaupalla on järjestetty erilaisia keskustelutilaisuuksia ja pidetty muun muassa luomupiiriä, mutta myös epämuodolliset keskustelut ja illanistujaiset ovat olleet minulle tosi merkittäviä ja tärkeitä.”

Haapanen työskenteli myös parin vuoden ajan Turun yliopiston kehitysmaatutkimuksen opintokokonaisuuden koordinaattorina omalla laitoksellaan. Tällä hetkellä hän on Maan Ystävien Talouskampanjan yhteyshenkilö ja aktiivi. Kampanjassa Haapanen on keskittynyt kehityspolitiikkaan ja globalisaatioon, mutta myös kulutuskritiikkiin. Tieto-, demokratia- ja patenttikysymykset sekä kulutus ja tuotanto ovat myös kampanjan asialistalla.

Ruoka on poliittinen kysymys

Jatko-opiskelijana Haapasta kiinnostavat erityisesti globalisaation ja maatalouden kysymykset.

”Ruoan tuotannosta on kaikki elämä kiinni. Olen kiinnostunut tekemään sellaista tutkimusta, jonka avulla koen, että maailmaa voi muuttaa paremmaksi paikaksi.”

Globalisaatio-käsite on melkoinen hetteikkö, jonka parissa joutuu pohtimaan hyvin monimutkaisia kuvioita. Haapanen pyrkii kuitenkin pitämään kiinni mahdollisimman yksinkertaisista perusperiaatteista. ”Loppujen lopuksi maailman ongelmat ovat kiinni aika simppeleistä asioista, kuten siitä, että ihmisillä ei ole varaa ostaa ruokaa.”

Haapasta kiinnostaa tutkia paitsi luonnonmukaisen tuotannon tulevaisuutta, myös maaseudun kehitystä kokonaisuutena ja sitä, mitä uusliberaali politiikka tarkoittaa maaseudulle.

”Ymmärrän kyllä tukien turmiollisuuden maailmankaupassa. Toisaalta jos suomalainen maatalous on niistä riippuvainen, tukien poisvetäminen näivettäisi suomalaisen maatalouden suurelta osin, mikä ei olisi minusta hyvä ratkaisu.”

Omavaraisuutta ei lasketa

Haapanen on kampanjoinnin yhteydessä tutustunut Jeffrey Sachsin johtaman Millennium Projectin tekemään globaaliin suunnitelmaan YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi. Laskelmissa otetaan myös huomioon omavarainen tai epävirallinen talous, mutta Haapasen mukaan niitä ei huomioida tarpeeksi ja alle dollarilla päivässä eläminen ei ole riittävä köyhyyden mittari.

”Laskentatapa suosii virallisen rahatalouden piirissä olevia. Sanotaan, että on lähes tai kokonaan omavarainen viljelijäperhe. Heidän käytössään olevat tulot saattavat olla hyvin pienet, ja silti he saattavat pystyä elämään suhteellisen hyvää elämää. Tällaisia tapauksia on koko ajan vähemmän ja vähemmän.”

”Globalisaatio vähentää viljelijöiden omavaraisuutta. Sanotaan sitten, että viljelijäperhe menettää elinkeinonsa ja joutuu muuttamaan slummiin. Perheenjäsenet tekevät pienipalkkaista osa-aikatyötä, mutta siis suuremmalla rahapalkalla kuin aikaisemmin. Tämä näkyy talouskasvuna ja on silloin kehitystä. Yksi dollari päivässä mittaa sitä, kuinka paljon toimintoja on pystytty siirtämään virallisen rahatalouden piiriin ja sitä, miten paljon pystytään kaupallistamaan yhä uusia elämänaloja.”

Vähän reilu dollari päivässä ei riitä kovin moneen asiaan.

”Esimerkiksi Intian kohdalla laskelmissa ei huomioida sitä, että ihmisillä kuluu huomattavasti enemmän rahaa muuhun kuin ruokaan, kuten liikkumiseen työpaikoille tai maksulliseen terveydenhuoltoon. Myös yhteismaat on pitkälti hävitetty tai yksityistetty. Ihmiset eivät enää voi kerätä ilmaiseksi yrttejä, juuria tai polttopuita. Muun muassa Olli Tammilehto Suomessa ja Jaya Mehta Intiassa ovat tulleet siihen tulokseen, että Intiassa aliravitsemustilanne on huomattavasti huonompi kuin viralliset tilastot kertovat. Siellä saattaa olla yli 500 miljoonaa ihmistä kroonisessa nälässä.”

Vuodenvaihteessa Haapanen oli Intiassa järjestämässä Kansalaisten maailmannäyttämön Unheard Voices of the Majorities -seminaaria ja osallistui YK:n pääsihteerille Kofi Annanille lähetetyn vetoomuksen valmistelemiseen.

Vetoomuksen kohteena olivat erityisesti vuosituhattavoitteiden ensimmäinen kohta, joka koskee äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten aseman parantamista, sekä ekologisen kestävyyden tavoite. Vetoomukseen saatiin seminaarin yhteydessä liki 90 allekirjoitusta, muun muassa Intian Amnestyn johtajalta.

Paikallinen vai globaali talous?

Haapanen on eri mieltä siitä, miten suunnitelmassa suhtaudutaan vientitalouteen. Hänen mukaansa se suosii yritysjohtoista, uusliberalistista maailmantaloutta.

”Suunnitelmassa mättää erityisesti sen teknokraattinen ja uusliberaali lähestymistapa. Länsimainen kulttuuri on luonut massiivisen ympäristövaroja tuhoavan järjestelmän. Miten sen järjestelmän edistäminen auttaa turvaamaan kaikille ruoan ja puhtaan veden? Vuosituhattavoitteita ohjaavan globaalin politiikan ei pitäisi linjautua näiden ehdotusten mukaisesti.”

Haapasen mielestä nurinkurista on se, että suunnitelmassa ei lähdetä paikallisen osaamisen tukemisesta, vaan kehitykseen tarvitaan ensin ulkopuolista pääomaa.

”Suunnitelman mukaan kehitysmaat tarvitsevat talouskasvua, kaupan vapauttamista, investointeja ja raskasta infrastruktuuria. Suunnitelmassa nähdään ongelmana myös, että pienviljelijät eivät ole tarpeeksi tuotteliaita. Heidän tuottavuuttaan pitää pystyä kasvattamaan nykyaikaisilla menetelmillä.”

Suunnitelmassa puhutaan myös luomusta, mikä on Haapasen mielestä hyvä asia. Vaikka siinä ei geenimuunneltuja organismeja mainitakaan, niistä puhutaan kuitenkin suunnitelman taustapaperissa.

Haapasen mukaan hyvää suunnitelmassa on muun muassa teollisuusmaiden tullimuurien poistaminen. Sen avulla ei kuitenkaan päästä vielä pureutumaan paikallisuuden ja monimuotoisen tuotannon ongelmaan.

”Huono asia on se, että infrastruktuuriprojekteissa puhutaan lentokenttien, uusien satamien, teiden ja tietoliikenne- yhteyksien rakentamisesta sijoittajia varten. Käytännössä tämä tarkoittaa ulkomaisia sijoittajia ja ulkomaisia suuryrityksiä. Harmillisen moni esimerkki kuitenkin osoittaa, että ulkomaiset investoinnit eivät hyödytä suurinta osaa ihmisistä. Voitot kotiutetaan teollisuusmaihin.

Meidän pitäisi viimeinkin pystyä kääntämään ajatus globaalitaloudesta ja ulkomaankaupasta paikalliseen tuotantoon ja paikallisiin monipuolisiin markkinoihin sekä erilaisiin talouden järjestämisen tapoihin.”

Suunnitelmassa on Haapasen mukaan myös vähän vaatimuksia teollisuusmaille rahallisten vaatimusten lisäksi.

”Siinä ei esimerkiksi kyseenalaisteta talouskasvun jatkumista sellaisessa suljetussa systeemissä kuin maapallo, jonka luonnonvarat ovat rajallisia.”

Vetoomuksen valmistelleet aktiivit ja sen allekirjoittajat toivovat, että Millennium Projectia ei sellaisenaan toteutettaisi.

Ei ainoastaan marginaalissa

Haapanen on huomannut, että kehitysmaissa nykyisen talouden kritiikki ei ole sellaista marginaaliryhmien touhua niin kuin täällä.

”Intiassa ja Bangladeshissa ihmisten kanssa käydyistä keskusteluista on huomannut, että tyytymättömyys on suurta ja yleistä. Kun puhutaan Maailmanpankista tai Maailmanpankin projektista, niin se herättää heti tietyn reaktion ihmisissä. Heille ei tarvitse selittää, mikä Maailmanpankki on. Esimerkiksi Uttarranchalissa Himalajalla kyläläisistä ja paikallishallinnon ihmisistä koostuvassa vesiryhmän kokouksessa, johon osallistuin, oltiin erittäin kriittisiä hallitsevaa kehitystä kohtaan.”

Haapasen omat tulevaisuudensuunnitelmat liikkuvat sen parissa, miten pitää tasapainossa kehityspolitiikan tekeminen, kampanjointi ja oma elämä.

”Kun painiskelee globaalien kysymysten kanssa, oma arki ja lähipiiri sekä omat valinnat tuppaavat helposti unohtumaan. Muutos lähtee kuitenkin itsestä ja lähimmäisistä.”

Siirtolapuutarhaviljelyä harrastaneelle Haapaselle oman ruoan kasvattamisella on hyvin suuri merkitys. Oman kulutuksen vähentämisellä ja aktiivisella toiminnalla hän pyrkii elämään ihanteidensa mukaan.

”Kun pistää kätensä multaan ja huomaa, että voi itse kasvattaa edes vähän omaa ruokaa, sillä on tärkeä henkinen merkitys. Kampanjatyötä ei jaksa, jos ei välillä tee jotain muuta ja lataa akkuja.”

Julkaistu Kumppani-lehdessä 5/2005