Pedro Luis Ferrer: Rustico
Kuubalainen lauluntekijä, laulaja ja tres-kitaran soittaja Pedro Luis Ferrer ei ehkä suunnattomasti ilahtuisi siitä, että tässäkin tekstissä hänet ensimmäiseksi esitellään kuubalaiseksi. Uusimman levynsä kannessa hän nimittäin ilmoittaa pyrkivänsä eroon nationalistisesta musiikin käsitteestä, ja totta onkin, että Ferrerin laulut sulauttavat itseensä usean eri kansakunnan piirissä syntyneitä elementtejä. Silti tai juuri siksi ne ovat omanlaisiaan, ja synteeseinä täysin saumattomia.
Siksi Ferrerin musiikista voi suuresti nauttia tietämättä siitä ja sen taustasta yhtikäs mitään, mutta toisaalta jos tuntee kuubalaista musiikkia syvemmin, nautintokin saattaa olla syvempi. Että tuollaista syntyy, kun changuín yhdistetään trova espirituanaan Tuossahan kuulee kaikuja arabeilta, tuossa Andeilta ja tässähän on melkein bossa novan tuntua.
Pedro Luis Ferrerillä on takanaan jo nelikymmenvuotinen ura, jonka edistymistä Kuubassa on ajoittain haitannut hänen haluttomuutensa mukautua taiteen viralliseen ohjaukseen. Tässäkin julkaistujen laulujen teksteistä voi löytää viitteitä asioihin, joiden käsittely on vähemmän suotavaa, kuten elintarvikkeiden kalleus ja niukkuus. Ferrerin yhteiskuntakriittisyys ei kuitenkaan rajoitu vain Kuubaan, vaan mukana on myös Andien ruohonjuuritason kokakuskin elämäntilannetta selittävä laulu.
Albumin sointi on kauniin yhtenäinen ja kaunis muutenkin: akustisten kitaroiden ilmavien melodioiden ja hienostuneen ilmeikkäiden lyömäsoitinten kimmoisalla pohjalla liitelevät hivelevyydessäänkin ryhdikkäät lauluäänet. Pedro Luis Ferrer ja tytär Lena Ferrer jakavat solistivastuun.
Pienen kokoonpanon ideana lienee toistaa kuubalaista maalaiskansanperinnettä, jossa paikkakunnan muusikot sen kummemmin harjoittelematta kokoontuvat vapaamuotoiseen musiikilliseen ilotteluun. Ferrerin laulut ovatkin intiimin ja spontaanin oloisia, mutta harrastelijamainen huojunta puuttuu niistä tyystin.
Miyazawa: Tokyo Story
Japanilaisen Kazufumi Miyazawan musiikkia kuunnellessa uhkaa epäorientoitunut tunne, siis siinä mielessä, että alkaa ihmetellä, missä sitä oikein ollaan. Siitä puhumattakaan, että missä mennään. Itä ja länsi syleilevät toisiaan, samoin kansanmusiikki ja pop ja välillä teknorytmitkin ryskäävät, Brasilia ja Okinawa ruokkivat toisiaan, argentiinalainen tango kääntyy intohimoiseksi japaniksi.
Monimuotoisuus vielä korostuu siitä, että Tokyo Story on koottu neljältä Miyazawan aiemmin Japanissa ja Brasiliassa julkaistulta, keskenään sangen erilaiselta albumilta, joilla soittavat huippumuusikot molemmista maista.
Vaihtelevuudesta huolimatta paketti on yhdellä kertaa nautittavaksi ehkä turhan mittava, mutta oikein hyvin ajaa asiansa eli esittelee laajemmalle länsimaiselle yleisölle erittäin kiinnostavan ja kotimaassaan valtavan suositun muusikon. Miyazawa on poptähdeksi musiikillisesti ällistyttävän rohkea ja kunnianhimoinen mikä ei silti tarkoita, että hänen taiteensa olisi mitenkään vaikeasti lähestyttävää.
Acoustic Brazil
Gal Costan ääni ottaa oitis valtaansa tämän kokoomalevyn ensimmäisellä raidalla; kitarat, piano, lyömäsoittimet hissuttelevat taustalla bossa novan rytmissä ja sävelmä hyväilee korvia jos euforialle etsittäisiin akustista kuvajaista, tässä se olisi. Aloitus sopii myös tunnukseksi tälle kokonaisuudelle, joka on viitseliäästi rakennettu musiikin alkuperän ja soinnin varaan.
Esiintyjät ovat sekä jo maailmankuuluja Chico Buarquen tai Caetano Veloson tapaan että vasta tuloillaan olevia. Aivan yhtä hunajaisia hetkiä kuin legendoihin lukeutuva Gal Costa eivät kaikki tarjoa, mutta lepoa ja virkistystä kuuloaisti silti saa melkein riittämiin. Vain melkein siksi, että kovin monta haluaisi kuulla vielä enemmän. Niinpä albumin kokoamisen varsinainen taka-ajatuskin toteutuu.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 6-7/2005