Viimeiset kissanpäivät
Madhya Pradeshin osavaltion eli Intian tärkeimmän tiikerien asuinalueen tiikerikanta on uhattuna salametsästyksen takia. Ongelman vakavuus selvisi kevään aikana kahdessa poliisin tekemässä takavarikossa. Ensimmäisen takavarikon yhteydessä poliisi pidätti Betulin piirikunnassa miehen, joka oli myöntänyt tappaneensa kahden vuoden aikana yli 30 tiikeriä ja pantteria. Toisessa operaatiossa poliisi löysi Pannan kansallispuistosta rautapyydyksiä ja sähköjohtoja, joita oli käytetty tiikerien pyydystämiseen.
Tilanne on pahentunut siinä määrin, että Pannan kansallispuistossa ei ole pariin vuoteen nähty ainuttakaan tiikeriä, kun virallisten tietojen mukaan siellä pitäisi asua 34 yksilöä.
Viranomaisten mukaan kuluneen vuosikymmenen aikana Intiasta on löytynyt yli 700 tiikerin ja lähes 2 500 pantterin jäännökset, ja suurin osa niistä on löydetty Madhya Pradeshista. Vielä vuonna 1993, kun koko Intian tiikeripopulaatio selvitettiin, eläimiä löydettiin 3 750. Arviot koko maailman tiikerimäärästä vaihtelevat nykyään 5 000:n ja 7 000:n välillä. Kaikkiaan Intiassa arvioidaan asuvan noin puolet maailman tiikereistä.
Intian villieläinsuojeluyhdistyksen (WPSI) mukaan salametsästäjät voivat saada huipputuotot minimaalisen pienellä sijoituksella: tiikerin tappamiseen riittävän määrän myrkkyä saa reilulla dollarilla ja metalliansa maksaa vähän päälle kahdeksan dollaria, kun taas kuollut tiikeri voi tuottaa pyytäjälleen yli 5 500 dollaria. Tiikereitä surmataan myös ampumalla. Useimmiten salametsästäjät iskevät, kun tiikerit poistuvat tarkoin vartioiduilta suojelualueilta.
Tiikereitä on surmattu muun muassa tiikerinturkkien ja -luiden takia. Tiikerin luilla uskotaan olevan parantavia vaikutuksia ja niistä tehdään erilaisia rohtoja. Intian villieläinsuojeluyhdistyksen mukaan valtavia määriä luita viedään muun muassa Kiinaan, Taiwaniin, Etelä-Koreaan, Japaniin ja Eurooppaan. Tiikereistä valmistettavilla tuotteilla arvioidaan olevan maailmalla jopa 100 miljoonaa käyttäjää.
Intian lisäksi tiikerit ovat uhattuina naapurimaassa Nepalissa, jossa WWF:llä on laaja suojeluprojekti.
”Meri teki suurta tuhoa meille”
”Minun maani on Sri Lanka. Meillä on kaunis meri maamme ympärillä mutta joulukuun 26:nnen aamuna hän teki suurta tuhoa meille. Sen takia ihmiset sanovat, että älä luota mereen. Tsunamin takia menetimme monia sukulaisia ja asuntomme”, kertoo Sevandi Denesha, 14.
Deneshan tarina on osa Psykologien Sosiaalinen Vastuu PSV:n Satusilta-hanketta, jossa eri maalaisten lasten välille muodostetaan ”satuyhteyksiä”. Saduttaja kirjoittaa lapsen kertoman tarinan ylös sellaisenaan, ja lopuksi sadut lähetetään toiselle saturyhmälle.
”Kyseessä on rajat ylittävä lasten vuorovaikutus”, selvittää Kirsti Palonen PSV:stä. ”Tarinoissa on täysi aihevapaus. Silti srilankalaislasten sadut ovat poikkeuksetta olleet tsunamikokemuksia.”
PSV:llä on Sri Lankassa aluillaan myös Toivon aalto -niminen hanke. Sen aikana rakennetaan koti Baddegaman ympäristössä kotinsa menettäneille ja tsunamin vammauttamille lapsille. Talossa lapsia tullaan hoitamaan taideterapian avulla.
Tällä hetkellä valmiina on talon pohjapiirros, ja rakennustoiminta on tarkoitus aloittaa mahdollisimman pian.
Lasten piirrosnäyttely Sanomatalossa Helsingissä 20.6.-4.7.2005.
Vaihtoehto hikipajatossuille
Nike on pitkään jatkuneen kansainvälisen painostuksen jälkeen julkistanut yhteiskuntavastuuraporttinsa sekä listan yli 700 alihankkijastaan ja niiden toimipaikoista. Nike työllistää 650000 ihmistä pääasiassa Aasiassa. Vaatetusalan kansainvälisen ammattiliiton ITGLWF:n pääsihteeri Neil Kearney toivoo Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskuksen SASK:n tiedotteessa, että muut monikansalliset yritykset seuraisivat perässä.
”Kuluttajilla on oikeus tietää, missä ja minkälaisissa olosuhteissa heidän ostamansa vaatteet on tehty”, Kearney sanoi.
Niken julkaisemalla listalla ovat muun muassa pahamaineiset kiinalaiset Yue Yuenin tehtaat, jolla työskentelee yli 250 000 ihmistä ja jossa valmistetaan arviolta joka kuudes maailman kaikista kengistä.
Clean Clothes -kansalaisjärjestön mukaan kuri tehtailla on armeijamainen, ja ruumiillinen rankaisu, työntekijöiden nöyryyttäminen ja nimittely ovat yleisiä. Työntekijät ovat alipalkattuja ja ylitöitä teetetään säännöllisesti.
Niken raportin mukaan vuosina 2003-04 tarkastetuista alihankintayrityksistä vain noin joka neljännessä työntekijät olivat järjestäytyneet liittoihin. Lisäksi suurimmassa osassa yrityksistä ei noudatettu Niken eettisen ohjeiston vaatimusta korkeintaan 60 tunnin työviikosta.
Nike ei ole julkaissut yhteiskuntaraporttiaan neljään vuoteen. Nike ei ole halunnut ottaa kantaa eettiseen vastuuseensa sen jälkeen kun se joutui käymään oikeustaistelun yhtiötä valheellisesta mainonnasta syyttänyttä yhdysvaltalaisaktivisti Marc Kaskya vastaan.
Monivuotisen kädenväännön jälkeen Nike suostui vuonna 2003 lahjoittamaan 1,5 miljoonaa dollaria Fair Labor Associationille (FLA), mutta aktivistit eivät ole eleeseen tyytyväisiä monestakaan syystä. Nike kuuluu FLA:n perustajajäseniin ja toisaalta se käyttää joka päivä pelkästään markkinointiin tuplasti lahjoitussummaansa enemmän.
Ekokauppa Ruohonjuuri on tuonut mallistoonsa ns. reilun kaupan koristossut, jotka tarjoavat vaihtoehdon hikipajojen tennareille ja lenkkareille. NoSweat-kengät valmistetaan Indonesiassa maahantuojan mukaan ”järjestäytyneiden työntekijöiden ehdoilla – ihmistä ja luontoa kunnioittaen.”
Perinteisten koristossujen näköisiä jalkineita on mallistossa sekä lyhyt- että pitkävartisina, ja värivaihtoehtoina ovat musta, punainen ja pinkki.
”Tampereen kansainvväline olohuane”
Tampereella sijaitseva kulttuurikeskus Unipoint kasvatti kävijämääräänsä keväällä reilusti. Unipointissa käy maahanmuuttajien lisäksi runsaasti myös muita suomalaisia. Viime vuonna kävijöitä oli noin 1300. Tänä vuonna pelkästään maaliskuun aikana kävijöitä oli noin 900.
”Kun muutimme keskustaan, alkoivat suomalaisetkin käydä täällä”, toteaa kulttuuriohjaaja Sari Koskinen.
Yli kymmenen vuotta maahanmuuttajien kanssa töitä tehnyt Koskinen on ollut Unipointissa töissä viime vuoden helmikuusta lähtien. Töitä riittää, sillä hän on Unipointin ainoa palkattu työntekijä.
Osa kulttuurikeskuksen kursseista on harjoittelijoiden vetämiä. Suomen kielen ja kulttuurin kurssien lisäksi on paljon kurssitarjontaa, joka soveltuu kaikille. Tällä hetkellä Unipointissa on mahdollista opiskella muun muassa suomea, englantia, katalaania ja persiaa sekä kirjansidontaa ja kuvanveistoa. Kesäksi on luvassa muun muassa sekä aikuisten että lasten maalaus- ja piirustuskurssi.
Unipoint toimii nykyisin Tampereen Keskustorin laidalla Vanhassa kirjastotalossa. Keskeinen sijainti on osaltaan auttanut tamperelaisia löytämään kaupungin kansainvälisen olohuoneen. Unipointissa on mahdollisuus käyttää internetiä. Tilassa on myös televisio, lehtiä, lastennurkkaus sekä pieni kirjasto. Kävijöillä on myös mahdollisuus saada neuvontaa tai vain tutustua eri kulttuureista lähtöisin oleviin ihmisiin.
”Uskon, että Unipoint vakiinnuttaa paikkansa Tampereella ja toimii siltana suomalaisten ja maahanmuuttajien välillä. Toivon Unipointin oleva matalan kynnyksen paikka erilaisten ihmisten tapaamiseen”, Koskinen sanoo.
http://www.tampere.fi/kulttuuri/unipoint
Kurdistanissa festaribuumi
Miehet tanssivat kurdistanilaisilla festivaaleilla.
Turkissa on demokratisoitumisen seurauksena syntynyt todellinen kurdikulttuurin renessanssi.
”Emme ole pitkään aikaan voineet kehittää omaa kulttuuriamme, joten nyt kun olot ovat vähän vapautuneet, ihmisillä on valtava tarve toteuttaa ideoitaan”, kertoo Dicle Anter Batmanin kaupungin kulttuuritoimistosta.
Festivaalibuumin aloitti Munzur-festivaali viisi vuotta sitten.
”Kun asukkaat saivat tietää, että valtio aikoo tuhota Turkin vanhimman kansallispuiston Munzurin rakentamalla sen täyteen patoja ja tekojärviä, päätettiin järjestää kulttuuri- ja luontofestivaali patohanketta vastaan”, Hasan Sen Tuncelin vihreästä puolueesta kertoo.
Viime kesän Munzur-festivaaliin osallistui satatuhatta ihmistä. Patohanke on pysähdyksissä kahden ensimmäisen padon rakentamisen jälkeen.
Tänä vuonna Kurdistanin festarikesä alkoi Hasankeyfissa toukokuussa. Myös Hasankeyfin varjona on padon uhka, koko laakso uhkaa jäädä Ilisu-tekojärven alle.
Kesäkuun lopussa järjestetään Dogubeyazit-festivaali Ararat-vuoren lähellä. Siellä panostetaan erityisesti naisten kulttuuriin, sillä kaupungin pormestari on jo toista kautta kurdinainen Mukaddes Kubilay.
Cizressä järjestetään Mem ja Zin -festivaali saman nimisen kurdien kansalliseepoksen kunniaksi. Memin ja Zinin rakkaustarina symbolisoi kurdikansan vaikeuksia. Rakastavaiset saivat toisensa vasta yhteisessä haudassa, joka sijaitsee Cizressä.
Festarikesä päättyy syys-lokakuun vaihteessa Batmanissa. Sitä ennen kurdirockia kuullaan myös Diyar-bakirissa, Kiziltepessä, Urfassa ja Musissa.
Kaverit kouluun!
Koulunkäynti kuuluu jokaisen lapsen perusoikeuksiin, mutta yli 100 miljoonaa maailman lasta ei pääse kouluun. Syynä ovat perheiden köyhyys, koulujen ja opettajien puute, lasten työssäkäynti sekä rekisteröimättä jäänyt syntymä. Tyttöjen koulunkäynnin esteitä ovat usein paikalliset asenteet.
Hiv/aids-epidemia aiheuttaa ongelmia koulutuksen toteutumisessa, ja aidsorvot jäävät usein ilman koulutusmahdollisuuksia. Erityisen heikko koulutustilanne on Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa, jossa pojista ainoastaan 60 ja tytöistä 56 prosenttia käy koulua.
Suomen Unicef, Plan Suomi Säätiö ja Suomen World Vision ovat aloittaneet kampanjan maailman lasten koulunkäynnin edistämiseksi. Kaverit kouluun -kampanja vetoaa Suomen hallitukseen ja päättäjiin, jotta peruskoulutukseen suunnattava kehitysapu kaksinkertaistettaisiin vuoteen 2010 mennessä.
Kampanjaa toteutetaan Suomessa vetoomuskampanjana, jossa kerätään nimiä elokuun loppuun saakka. Vetoomukset allekirjoituksineen ojennetaan Suomen hallituksen edustajalle Helsinki-konferenssin yhteydessä syyskuun alussa.
Nimiä keräävät vapaaehtoiset, ja vetoomuksen voi allekirjoittaa myös internetsivulla www.kaveritkouluun.fi. Kampanja näkyy myös kesän aikana eri tapahtumissa, kuten Maailma kylässä -festivaaleilla (www.maailmakylassa.fi) 28.-29. toukokuuta Helsingissä, ja sitä toteutetaan myös kouluissa.
Ohjuksen hinnalla 100 koulua
Maailman lasten koulutus on taloudellisesti mahdollista. Unescon arvion mukaan peruskoulutuksen tarjoaminen maailman kaikille lapsille toteutuisi 3,5 miljardilla eurolla vuodessa. Siihen tarvittava lisärahoitus vastaa alle kahden ja puolen päivän sotilaskuluja maailmassa. Ainoastaan yhden risteilyohjuksen hinnalla voitaisiin rakentaa Afrikkaan noin sata koulua.
Koulutukseen suunnattu kehitysapu ei ole vielä riittävällä tasolla, vaikka maailman maista 191 asetti vuoden 2000 YK:n vuosituhatkokouksessa tavoitteekseen maailman lasten tasa-arvoisen koulutuksen vuoteen 2015 mennessä.
Kansalaisjärjestöjen maailmanlaajuinen koulutuskampanja Global Campaign for Education julkaisi huhtikuun lopulla raporttinsa 22 rikkaimman maan kehitysavun tasosta. Missing the Mark -raportti kertoo koulutodistuksen muodossa siitä, miten OECD-maiden hallitukset tukevat peruskoulutusta kehitysmaissa.
Suomen sijoittui raportissa sijalle 10. Suomi painottaa kehitysyhteistyössään koulutusta ja panostaa laadukkaisiin kehitysyhteistyöhankkeisiin, mutta kehitysavun kokonaismäärä jää monia muita alhaisemmalle tasolle. Pohjoismaista Norja, Ruotsi ja Tanska sijoittuvat neljän parhaan maan joukkoon.
Kansainväliset arviot määrittelevät Suomen koulutuksen mallimaaksi. Koulutukseen suunnatun kehitysavun suhteen Suomella on vielä pitkä matka mallisuoritukseen.
Kamppailu kaktuksesta
Afrikkalainen hoodiakaktus voi tarjota avun ylipainoon, joka on yksi länsimaailman vakavimmista terveysongelmista. Kaiken kaikkiaan arvioidaan, että yli viidennes länsimaalaisista on ylipainoisia.
Hoodiakaktus kasvaa eteläisen Afrikan Kalaharin autiomaassa, jossa san-kansa on käyttänyt sitä tukahduttamaan ruokahalua. Tuhansien vuosien ajan keräilyllä ja metsästyksellä eläneille saneille hoodiakaktus on ollut välttämätön kasvi.
Eteläafrikkalaisen tutkimuslaitoksen CSIR:n tiedemiehet erottivat hoodian ruokahalua tukahduttavan molekyylin 1960-luvulla. Molekyyli patentoitiin ja se sai tieteellisen nimen P57.
Painonhallintaan keskittyvästä lääketeollisuudesta on tullut miljardiluokan liiketoimintaa, ja länsimaalaiset yritykset ovat hyvin kiinnostuneita hoodiakaktuksesta. P57:n lisenssi on päätynyt monikansalliselle jättiyritykselle Unileverille, joka valmistaa muun muassa suosittuja Slim Fast -merkkisiä painonhallinnan lääketuotteita.
Surullista hoodiakaktuksen hyödyntämisessä on ollut se, ettei san-kansa ole saanut mitään korvausta. Saneja on jäljellä enää 100 000 ja he asuvat Etelä-Afrikassa, Namibiassa, Botswanassa sekä Angolassa.
Ulkopuolisten avustusten ansiosta sanit voivat kuitenkin hyötyä hoodian käytöstä länsimaissa. Lakimies Roger Chennelsin sitkeän toiminnan ansiosta Unilever on suostunut antamaan osan hoodiakaktuksen tuotteiden myyntivoitoista san-yhteisöille.
Sanien epäoikeudenmukainen kohtelu ei valitettavasti näy loppuvan, sillä hoodiakaktusta yritetään salakuljettaa Kalaharin autiomaasta. Lisäksi internet on täynnä hoodiatuotteita myyvien kotisivuja. Ne ovat väärennöksiä, jotka vain pyrkivät hyötymään kaktuksen maineesta.
Kuollut ympäristöaktivisti palkittiin
Kiinalaiselle antropologille Xiao Liangzhongille myönnettiin huhtikuussa postuumisti kiinalainen ympäristönsuojelun erikoispalkinto. Xiao kuoli tiettävästi sairaskohtaukseen tammikuussa vain 32-vuotiaana. Palkinnon myönsi Alxa See Ecological Association.
Xiao Liangzhong teki kuolemaansa saakka rajusti töitä vastustaessaan Jangtsejoen yläjuoksulle Yunnanin maakuntaan suunniteltua ”Loikkaavan tiikerin rotkon” patohanketta.
Viime vuonna perustettu Alxa See Ecological Association on Kiinan ensimmäinen yritysmaailman sponsoroima ympäristöjärjestö. Sen perustivat 80 yrittäjää, jotka olivat huolissaan Sisä-Mongolian Alxan alueen ympäristön tilasta.
Huhtikuussa järjestö lahjoitti kolme miljoonaa juania eli vajaat 300 000 euroa yhteensä 38 yksityishenkilölle, järjestölle ja ympäristönsuojelutoimistolle. Palkinnon sai muun muassa alxalainen paimentolainen, joka keksi kylvää puunsiemeniä moottoripyörän avulla pysäyttääkseen eroosion etenemisen.
Miljoonat kasvot vaatimaan asekaupan valvontaa
Kesän festarikävijöille tarjoutuu tilaisuus vaikuttaa maailman ihmisoikeustilanteeseen kasvoillaan, kun kansalaisjärjestöjen yhteinen Control Arms -kuvavetoomus aukeaa. Vetoomus lanseerataan Suomessa Maailma kylässä -festivaaleilla 28.-29. toukokuuta.
Ihmiset voivat valokuvauttaa itsensä ja liittää potrettinsa vetoomukseen. Tavoitteena on kerätä yhteensä miljoonat kasvot kesään 2006 mennessä. Kampanjan keskeisenä vaatimuksena on uusi, kansainvälinen asekauppasopimus ATT.
Asekauppa on yksi suurimmista kansainvälisen kaupan muodoista, ja se kytkeytyy monin tavoin köyhyyteen, turvattomuuteen ja sosiaaliseen eriarvoisuuteen. Aseellisesta väkivallasta kärsivät eniten siviilit. Pääosa aseiden viejistä on rikkaita maita, pääosa ostajista taas köyhiä kehitysmaita. Nykyiset pelisäännöt eivät riitä estämään aseiden päätymistä maihin, joissa niitä käytetään ihmisoikeusloukkauksiin.
Suomen hallitus oli yksi ensimmäisiä asekauppasopimuksen taakse julkisesti asettuneita hallituksia. Ulkoministeriö on nostanut asiaa esille kansainvälisissä suhteissaan ja virkamiestasolla. Työtä kuitenkin riittää, jotta asekauppasopimukseen liittyvä prosessi saataisiin liikkeelle YK:n pienasekonferenssin seurantakokouksessa vuonna 2006.
Kansainvälinen kuvavetoomus Million Faces:
Nykyajan orjan tarina
Mende Nazer kirjoitti kirjan karmeista kohtaloistaan nykyaikaisena orjana.
Mende Nazerin lapsuuden muistot ovat karmaisevia.
”Asuimme pienessä kylässä Nuba-vuorilla: vanhempani, kaksi veljeäni, kaksi siskoani ja minä. Elämä oli vaatimatonta mutta onnellista. Eräänä yönä, kun olin kahdentoista tai kolmentoista vanha, kuulimme ulkoa melua. Kylä oli tulessa.
Ihmiset kirkuivat ja säntäilivät ympäriinsä. Kylään oli hyökännyt mujahedin-sissien joukko. Isä tarttui minua kädestä ja sanoi luota minuun, pidä lujasti kiinni. Juoksimme niin lujaa kuin pystyimme kohti vuoria, mutta yhtäkkiä rosvojoukko oli jälleen edessämme. Emme päässeet minnekään”, Nazer muistelee.
Kylään hyökänneet arabijoukot tappoivat miehet, raiskasivat naiset ja sieppasivat lapset. Nazer myytiin kotiorjaksi Khartumiin. Vuosien orjuuden jälkeen vapauduttuaan hän kirjoitti kokemuksistaan kirjan nimeltä Orja.
”Tein ankarasti työtä. Minulle kuului kaikki: siivoaminen, pyykki, lastenhoito, ruuanlaitto. Minua pahoinpideltiin, ruuaksi sain tähteitä. Yöksi minut lukittiin puutarhavajaan.”
”Aluksi en edes tajunnut olevani orja. Ihmettelin vain, miksi minua pidettiin siellä. Jossakin vaiheessa kuulin emäntäni käyttävän minusta arabiankielistä sanaa abda, joka tarkoittaa orjaa. Silloin ymmärsin, mikä kohtaloni on.”
Kuuden vuoden jälkeen Nazerin emäntä päätti lähettää tytön avuksi sisarelleen Lontooseen. Ajatus matkasta kauhistutti Nazeria, sillä hänestä tuntui, että silloin häviäisi viimeinenkin mahdollisuus löytää oma perhe uudelleen.
Lontoo koitui kuitenkin Nazerin onneksi. Siellä hän sai yhteyden kotiseudultaan Nubiasta tulleisiin pakolaisiin, jotka auttoivat häntä pakenemaan. Nyt Nazerilla on turvapaikka Britanniassa. Hän opiskelee ja osallistuu aktiivisesti orjuudenvastaiseen toimintaan.
”Orjuudesta on pakko puhua. Vain sillä tavalla ihmisiä saadaan vapaaksi.”
Mende Nazerin Orja ilmestyi suomeksi maaliskuussa. Nazer vierailee Suomessa 26.-28. toukokuuta ja osallistuu Maailma kylässä -festivaaliin (www.maailmakylassa.fi) Helsingissä.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 6-7/2005