Kun kone on yrittänyt jo kahdesti ilmaan, ensin Rio de Janeirosta, sitten São Paulosta, johon se on tehnyt välilaskun, lennonjohto nostaa viimein kätensä pystyyn. Tämä Varigin kone lähtee vasta seuraavana päivänä. Rioon palanneen koneen matkustajat kyyditään yöksi keskustassa sijaitsevaan Glória-hotelliin, brasilialaisten presidenttien majapaikkaan.
Samaan taksiin osuu myös portugalilainen opettaja ja hänen miehensä. Brasiliassa ennenkin monet kerrat vieraillut nainen kertoo, että tämä on ihan tyypillistä Varigin koneille. Niillä on aina vaikeuksia päästä ilmaan. Yli 15 tunnin mittaisilla mannertenvälisillä lennoilla ei voi riskeerata: ei taitaisi olla parasta mahdollista mainosta, jos matkustajat kuolisivat yläilmassa hapen puutteeseen.
Glória paljastuu upeaksi neljän-viiden tähden lukaaliksi, jonka ala-aulassa kristalliset kattokruunut hohtavat kilvan lähes antiikkisten huonekalujen kanssa. Puna-asuiset pikkolot johdattavat vieraita huoneisiinsa.
Hetken jonotuksen jälkeen minäkin saan huoneen ja lähden nousemaan hissillä kuudenteen kerrokseen. Heti hissiä vastapäätä osuu silmiini presidentin sviitti, mutta sitä tuskin on minulle annettu.
Huone 652:ta ei tunnu löytyvän kuudennesta kerroksesta, vaikka kuinka etsin ja värväänkin paikallisen miehen auttamaan itseäni. Kafkamaisesti vaellamme ympäri käytäviä kerran toisensa perään, mutta tätä mystistä huonetta ei vain näy missään. Palaan ala-aulaan kysymään pikkololta neuvoa. Hän ohjaa minut vasemmalle, ylös rullaportaita toisen kerroksen hisseille, joilla pääsen ilmeisesti eristyksissä sijaitsevaan huoneeseeni. Vihdoin olen perillä.
Muuten kaikki mukavuudet sisältävän huoneen ainoa haittapuoli on, että ikkuna on sisäpihalle ja kovasti melua pitävään suihkulähteeseen päin. Veden solina vahvistuu väsyneissä korvissa muutamaan potenssiin. Onneksi aamuun ei ole paljon aikaa.
Aamiaiselle vaeltaessani näen koko hotellin vielä paremmin kaikessa loistossaan. Kalustus on antiikkista, kuin siirtomaavallan ja menetetyn suuruuden ajoilta. Seinät ovat täynnä valokuvia menneisyydestä. Aamiaissalin viereen on sijoiteltu hotellin tärkeiden vieraiden, Brasilian entisten presidenttien kuvia ja esittelyitä. Vain nykyinen presidentti, Luis Ignácio Lula da Silva, puuttuu kuvista.
Aamupala kuvastaa hotellin tasoa. Mistään ei ole puutetta. Brasilialaiselle aamiaiselle tyypillisiä tuoreita hedelmiä on saatavilla joka lajia, niin myös leipää, paikallisia leivonnaisia ja lämpimiäkin antimia. Mustiin liiveihin ja valkoisiin kauluspaitoihin pukeutuneet tarjoilijat huolehtivat siitä, että kupissa on kahvia ja maitoa koko ajan.
Aamiaissalin viereisellä terassilla, aivan ikkunoiden takana, välkkyy uima-allas, johon juuri pulahtaa pari ihmistä.
Ehdin kulkea jo ennestään tutussa Glóriassa parin tunnin ajan ennen Varigin uutta lentoonlähtöyritystä. Öisin hotellin vieressä sijaitsevalla rantakadulla käydään ihmiskauppaa. Erehdyttävästi naisen näköiset pitkät ja pitkäsääriset transvestiitit myyvät itseään avoimesti. Päivisin hotellin edessä sijaitseva Praia do Flamengo täyttyy päivänpaistattelijoista ja treenattua ruumistaan esittelevistä nuorista miehistä ja naisista. Praia do Flamengoa voi suositella siksi, että siellä ei joudu kärsimään Ipaneman ja Cobacabanan nousukasmaisista piirteistä eikä huumeneuloista rantahiekassa, ainakaan samassa mittakaavassa.
Istun parin tunnin ajan nauttimassa rantakioskista ostettua olutta. Moni rantayrittäjistä on kotoisin paikallisista faveloista ja ansaitsee näin rehellisesti elantoaan. Minua passaa Carlos, joka kantaa eteeni pienen muovijakkaran ja päivänvarjon. Hetken levon jälkeen lähden hotellille ehtiäkseni lentokentälle menevään bussikuljetukseen. Tällä kertaa kone nousee ilmaan, onnistuneesti.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 6-7/2005