Nepalilaiset vapaaehtoistyöntekijät Jyoti Acharya ja Deepak Pun neuvovat nuoria seksuaaliasioissa.

Nuorten infokeskus Kaskissa lähellä Pokharan lomakaupunkia on vaatimaton huone pölyävän kadun varrella, mutta täpötäynnä 15-20-vuotiaita vapaaehtoistyöntekijöitä.

Suomen Väestöliiton ja nepalilaisen perhesuunnittelujärjestö FPAN:n (Family Planning Association of Nepal) seksuaaliterveysprojekti Nepalissa on ottanut kohderyhmäkseen nuoret. Nuoria koulutetaan kertomaan ikätovereilleen seksuaalisuuteen liittyvistä kysymyksistä.

Samanikäisiltä on helpompi kysellä seksiin ja sukupuoliseen kehitykseen liittyviä asioista, sillä kotona niistä on ollut tapana vaieta tiukasti. Siihen on tosin vapaaehtoisten kodeissa tulossa muutos.

”Minä painostan vanhempiani kertomaan näistä asioista nuoremmille sisaruksilleni”, ilmoittaa 16-vuotias tyttö Durga Bansola. Hän haluaa osallistua projektiin hävittääkseen tietämättömyyttä.

”Tietämätöntä on helppo johtaa harhaan.”

Vanhemmat tuppisuina

Nuoret miehet Rajan Badgami ja Bhim Kumar Gurung kertovat, että pojat kysyvät heiltä kehossa tapahtuvista muutoksista, seksuaalisesta väkivallasta ja aidsista.

Kabila Shresthan mukaan tyttöjä askarruttavat ennen muuta kuukautiset. Vapaaehtoiset pitävät myös valistustunteja kouluissa, sillä aina keski-ikäisillä opettajilla ei ole osaamista tai halua pitää seksivalistustunteja.

Ryhmä on myös järjestänyt katuteatteriesityksiä koko yhteisölle. Esitykset ovat käsitelleet turvallista seksiä, aborttia ja huumeiden käyttöä.

Nuoret puhkuvat intoa keskustella seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Projektin suurin haaste onkin saada vanhemmat puhumaan, sanoo FPAN:n Kaskin piirikunnan johtaja Umesh Raj Parajuli.

”Vanhemmat eivät kerro lapsilleen normaaliin kehitykseen liittyvistä asioista, ja nuoret joutuvat murehtimaan luonnollisia juttuja.”

Esiaviollista seksiä pelätään

Monissa yhteisöissä on aluksi pelätty, että seksivalistus kannustaa nuoria esiaviolliseen seksiin.

”Tosiasia kuitenkin on, että seksiä harrastetaan, joten on parempi ehkäistä vahinkoja”, FPAN:n pääjohtaja Hari P. Khanal sanoo.

”Meidän täytyy kuitenkin saada vanhempien ja kouluviranomaisten tuki. Erilaisten yhteistyöohjelmien avulla vanhemmat yleensä muuttavat pikku hiljaa suhtautumistaan.”

Khanalin mukaan vain 36 prosenttia nepalilaisista tytöistä osaa lukea. Yhteisöissä, joissa tyttöjen koulutusta ei arvosteta, on vaikeaa vakuuttaa vanhempia tyttöjen seksivalistuksen tarpeesta.

Aluksi monessa projektiyhteisössä vain pojat päästettiin seuraamaan valistusta.

”Nyt kolmen vuoden työn jälkeen tyttäriä jo kehotetaan ottamaan osaa toimintaamme. Vanhemmat ovat oivaltaneet, että valistus kasvattaa heidän lapsistaan vastuullisia vanhempia omille lapsilleen”, Khanal sanoo.

Kaskin infokeskuksessa jaetaan ilmaiseksi kondomeja.

”Näitä menee noin 300 kuussa. Emme kirjoita tarvitsijoiden nimiä ylös”, Umesh Raj Parajuli kertoo.

Nepalilaisten suorasukaisuus hämmentää suomalaisenkin, kun Raj Parajuli esittelee yhtä infokeskuksen havaintovälineistä – puista penistä, jonka avulla harjoitellaan kondomin käyttöä.

Vierailun lopuksi nuoret vapaaehtoiset haluavat kuulla, onko Suomessa käytössä valistuskikkoja, joista Nepalissa voitaisiin ottaa oppia. Mitäpä katuteatterin ja puisten sukupuolielinten jälkeen enää keksisi? Oppia voitaisiin ottaa toisinkin päin.

Pienet perheet yleistymässä

Kaskin piirikunnan FPAN pitää etäklinikoita piirikunnan kylissä. Puranchourin kylän klinikka on yksihuoneinen betonirakennus korkeiden kukkuloiden ja terassiviljelmien keskellä.

Kiertävä sairaanhoitaja tarjoaa kerran viikossa palveluita: hiv-valistusta sekä perhesuunnittelu-, äitiys- ja neuvolapalveluja.

Ovesta alkaa valua sisään uteliaita vanhoja naisia. Kun kysyn, minkä kokoinen perhe on kylän isoäideistä sopiva, naiset kertovat vastaukseksi kaksi lasta ja vakuuttavat, että tytöt ovat yhtä tervetulleita kuin pojat.

”Itse olemme synnyttäneet niin monta lasta, että emme ole pystyneet kouluttamaan heitä”, harmaahapsinen Sarswati Poudel sanoo.

Naiset on aikanaan naitettu varhain, nuorimmillaan kahdeksanvuotiaana. Omat tyttärensä he ovat naittaneet yli kaksikymppisinä.

”Neuvomme sekä poikiamme että tyttäriämme käyttämään perhesuunnittelua”, Poudel kertoo.

FPAN aloitti perhesuunnittelun Nepalissa jo 60-luvulla. Köyhässä mutta väkirikkaassa maassa väestönkasvun valvonta oli tärkeää, ja perhesuunnittelu onkin 40 vuodessa lyönyt läpi hyvin. Niinkin pitkään kuin 90-luvun puoliväliin asti FPAN:kin toiminta suuntautui vain naimisissa oleviin pareihin.

”Se ei ollut kovin tehokasta väestönkasvun hillitsemistä. Siksi painopisteemme on nyt nuorissa”, kertoo pääjohtaja Hari P. Khanal.

Miesvaltainen kulttuuri joskus ongelma

Vähän alle parikymppiset Jyoti Acharya ja Deepak Pun kuuluvat FPAN:n Kaskin piirikunnan nuorisokomiteaan, jolle on annettu vastuuta projektin pyörittämisessä. Hekin toimivat vapaaehtoisina.

Heidän mukaansa Pokharan kaupunkialueen kouluttautuneille ihmisille on melko helppo puhua. Deepak Pun on kotoisin pienestä kylästä ja siellä tiedon levittäminen on haasteellisempaa.

”Perinteen mukaan vanhempien läsnäollessa ei sovi puhua sellaisista asioista”, Pun valaisee. Punin omat isovanhemmat ovat kieltäneet häntä jatkamasta valistusta, mutta nuori mies ei aio antaa helpolla periksi.

Nuorten mielestä yksi suurimpia ongelmia seksuaaliterveyden ja -oikeuksien leviämisen tiellä on miesvaltainen kulttuuri. Punin mukaan raiskauksia tapahtuu paljon, sillä raiskaaja tietää, ettei tyttö todennäköisesti kerro tapahtuneesta.

”Tytöillä pitäisi olla oikeus puhua vapaasti. Jos jotain tapahtuu, sanotaan helposti, että se oli tytön syytä”, nuoret selittävät.

Raskaimmat seuraukset vahingon sattuessa kantaa tyttö. Raskaus on tytölle ja hänen perheelleen niin suuri häpeä, että maaseudulla tyttö voi joutua lähtemään kylästään ja selviytymään yksin raskaudesta ja synnytyksestä.

Pääjohtaja Khanal vahvistaa nuorten puheet. Erityisesti maaseudulla tyttöjen tavoittamisessa valistuksen piiriin riittää edelleen haastetta.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 6-7/2005